Ensin en aikonut viettää mitään syntymäpäiviä. Olen täällä jo riittävästi juhlinut. Sitten muistin, että rakas huvilamme Villa Viehätys täyttää tänä syksynä 100 vuotta! Olihan sinä aihetta juhlaan enemmänkin kuin isännän pienemmissä pyöreissä.
Kaikki ennusmerkit sojottivat kohti fiaskoa. Sain vihaisen viruksen juuri syntymäpäivänäni. Ääni tuli kuin maan alta. Vettä roikui taivaan täydeltä. Ja ihan kohta meidän piti ottaa vastaan kymmeniä vieraita suurella vaivalla kunnostettuun huvilaamme.
Mitä tehdä? Peruutetaanko kokonaan? Päätettiin paniikin välttämiseksi siirtää juhlaa päivällä lauantaista sunnuntaille. Ja katso: kun oikein lepäsin ja keskityin, ääni alkoi vähän palautua. Saatiin nopealla soittokieroksella ihmeen monet vieraat sopeuttamaan aikataulunsa muutokseen. Sadekin oheni sopivasti sunnuntaiaamun mittaan, joten voiton puolella oltiin.
Kun muusikkomme Maila Böhm ja Juha Arppola heläyttivät alkusoiton uusitulta parvekkeelta, tunnelma oli jo kuin kesäisenä päivänä. Piano ja viulu virittivät meidät kansanlaululliseen juhlamieleen kuin taikaiskusta. Tulomaljat kallisteltiin pihanurmella.
Vieraitakin alkoi urheasti tulla huolimatta yhä tummina riippuvista pilvistä. Nelisenkymmentä lähintä naapuria ja sukulaista uskalsimme kutsua, jos heidät lievästi survoen saatiin taloon mahtumaan. Ylivakerin ja Norhan perheet olivat vahvasti edustettuna. Joidenkin helsinkiläisten ystävien oli valitettavasti ollut pakko peruuttaa tulonsa, tartuntavaarakin leijui ilmassa, mutta toiset reippaasti tulivat. Kuohumaljojen jälkeen kahvi jo lämmiti sisällä ja erityisesti Katariinan loihtimat herkulliset Brita- ja voileipäkakut. Mahtavia luomuksia. Tilaisuus oli jo pelastettu.
Pystyin yllättävän toimivalla äänellä kertomaan talon historiasta, joka on synkkä tarina sisänsä. Amerikansuomalainen Jalasjärveltä lähtenyt Samuel Saari tämän alkujaan perheelleen rakennutti, mutta joutui pulavuosina 1930-luvun alussa palaamaan katkerin mielin rapakon aakse. Olen siitä kirjoittanutkin yhteen Otavan tsenäisyysaiheiseen kokoomateokseen 1987. Tämä on kauttaaltaan betoniin valettu talo, lämmin talvella ja viileä kesällä. Eronomaisesti kirjallisiin töihin soveltuva rauhan tyyssija.
Ostimme tämän vuonna 1980 Elinan kanssa ja muutimme huimapäisesti maalle. Minulle stadin kundina kaikki oli alkuun outoa, mutta Elinan kotitalo, lasten mummula oli lähellä. Muistelin kuinka paljon saimme apua asumiseen Ylivakereilta, horjumattomalta tukipylväältä Taunolta, pojaltaan Laurilta ja aiemmin jo Leeni-mummulta ja Topi-papalta. Ei talolla ole oikein siunausta ollut, kuten mummu sanoikin; kaksi vaimoani olen täältä saattanut hautaan.
Halusin muistaa myös niitä, jotka ovat eri aikoina vaikuttaneet rapistuneen talon kohennukseen ja kuntoon, kuten nyt viimeksi Järvelin et Poika rakensivat uuden parvekkeen lahonneen tilanne. Alkuperäisen suunnitellut Matti Huusari oli mukana juhlassa tulosta tarkistamassa. Kulttuuripromottori Kauno Perkiömäki oli kehittänyt pihapensaikkoon äänenvahvistuslaitteen, joka auttoi puhetilannetta. Sain häneltä tutun kultturipalkeen, joka olemme välillämme kierrättäneet jo vuosikymmeniä. Sillä vielä liekkiä puhallamme, jos vain tulisi sopivia hankkeita.
Sisällä jatkui Mailan ja Juhan kamarisoitanta, kuulimme kauniita operettisäveliä ja välillä tuntui kuin istuisimme keskieurooppalaisessa kahvilassa. Ihmeesti lähes kaikki saivat istumapaikan. Katariina liehui Niclis apunaan ehtymättömästi tarjoilunsa kanssa, kunnes näyttelijät päästettiin irti. Sirkeät tyttöystäväni Eeva-Liisa Haimelin, Sina Kujansuu ja Tiia Louste esittivät kukin runojaan kauniin leikkimielisinä tulkintoina. L. Onervaa, Aaro Hellaakoskea, Katri Valaa, Helvi Juvosta ja P. Mustapäätä parhaasta päästä. Ylentyvä ilo nostatti rintaa.
Ja sen jälkeen rohjettiin jo fanfaarin saattelemana repäistä esirippu erään muotokuvan yltä ja esitellä juhlakalu taiteilija Marjatta Hanhijoen ilmentämänä. Ihailua, kritiikkiä ja mielipiteitä siltä väliltä kuultiin. Enpä paljasta liikaa. Marjatan henkiystävä Mirja Airas kävi teosta ihailemassa jo edellisenä päivänä Markun kanssa ja antoi painavan lausunon. Kokoan ne myöhemmin yhteen. Kyseessä on taiteilija Hanhijoen viimeinen teos, joka valmistui vain muutama viikko ennen taiteilijan kuolemaa; historiallinen muistomerkki sinänsä.
Iltapäivä jatkui edelleen wieniläisen keveissä tunnelmissa. Annoin itselleni luvan kerrankin nauttia näistä onnen ja tyydytyksen hetkistä. Juhlat menivt paremmin kuin ikinä uskalsimme suurakan tehneen Ainon kanssa toivoa. Kaikki lapsenikin tulivat, lisäksi Alma Turun teatteripiireistä ja Vilho keikalta Saksasta. Harvinainen yhteishetki vanhassa kodissa Viehätyksessä.
Tällaista on täyttää 80, ei yhtään hullumpaa. Elämä ei ole ihan vielä päättynyt. Tuntuu kuin jotakin häämöttäisi vielä edessä päin. Mutta nyt ei kiirehditä, nyt hetki hengähdetään.
31.8.2025
PS Yritän, mikä on vaikeaa, kehitellä joitain saamiani kuvia tähän jatkoksi kunhan kerkiän…