Heti aamuyöllä alkoi kaduttaa eilinen kiivailuni. Mitä järkeä on huolehtia jostakin Sillanpään lukemisesta nykymaailman melskeissä? Lauantain seminaari Hämeenkyrössä lähti sitä paitsi väärinkäsityksestä. Kun esitin vuosikokouksessa teemaa ”Voiko Sillanpäätä lukea?”, tarkoitin että aiheesta keskusteltaisiin ihan aikuisten oikeasti. Nuorten kirjoituskilpailuun olisin jättänyt aiheen vapaaksi. Aivan kohtuutonta on lyödä nuoria herkkiä ihmisiä päähän jollakin vanhalla klassikolla, jota eivät millään ilveellä suostu avaamaan.
Samalla mietin sukupolvien eroja. Hämeenkyröläinen talon tytär Elina Ylivakeri opiskeli 60-luvulla teologiaa Helsingissä ja luki koti-ikäväänsä Satakuntatalossa nimenomaan Sillanpäätä. Minuun Hurskas kurjuus jysähti täydellä voimalla lukioluokilla ja kirjoitin siitä ylipitkän kotiaineen. Molemmat saimme Elinan kanssa toisistamme riippumatta Taatan omistuksella varustetun Nuorena nukkuneen suoraan mestarin kädestä. Taatusti luimme sen. Aika oli eri, mutta olimmeko myös etuoikeutettuja tai vähän epänormaaleja nuoria?
Pyydän kuitenkin anteeksi puheenvuorojani eilen ja toissapäivänä. On hienoa, että kunniakas F. E. Sillanpään Seura edelleen toimii ja jatkaa puolivuosisataisia perinteitään. Kaikean lisäksi tekivät onnittelukäynnin tänne Viehätykseen syntymäpäivänäni. Keskustelimme silloin Sakari Sillanpään ja Marja Lepolan kanssa muun muassa Saavutuksen tilanteesta, ja selvää on, että siitä ei ikinä saada kirjailijan aikuisiän museota. Hyvä kun nämä nykyiset töllit edes säilyvät yleisölle avoinna. Myllykolun tilanne on kriisiytymässä, viime kesänäkään ei kuulemma enää ollut museolla hoitajaa eikä säännöllistä avoinnapitoa.
Joten on täällä seuralla työmaata, vaikka se ei Myllykolua hoidakaan. Asia tulee kuitenkin esille tänä syksynä, arvelen. Synkimmt tiedot kertovat, että kunta suunnittelee Myllykolun myymistä päästäkseen eroon koko riesasta. Se olisi pitkän kehityksen johdonmukainen ja surkuhupaisa mahalasku. Ainoan Nobel-kirjailijan syntymäkodista luopuminen merkitsisi sitä, että kulttuurikunta myisi sielunsa kylmille markkinavoimile.
Kun kiitin ja onnitttelin puheenjohtaja Vilho Ponkiniemeä lauantain hienosta juhlasta, hän viittasi seuran virittävän parhaillaan kiintoisia yhteistyösuhteita koululaitoksen kanssa. Toivotin onnea ja menestystä, nuorissa on sentään tulevaisuus. Kun toimin kymmenen vuotta Suomalaisen Klubin valtakunnallisen kirjoituskilpailun raadin puheenjohtajana, sain huomata, kuinka huiman korkeatasoisia esseitä lukiolaiset kirjoittavat jopa kirjallisuudesta, kun oikein innostuvat. Ei siis heitetä kirvestä kaivoon, lukutaito ja kirjallinen ilmaisu eivät ole vielä maasta kokonaan kadonneet.
22.9.2025