Presidentti Trumpin ja pääministeri Netanjahun neuvottelema Lähi-idän uusin rauhanehdotus nousee vuosituhantiselta perustalta. Kun Egypti kävi sotaa Syyriaa vastaan 3350 vuotta sitten, Gaza oli silloinkin keskeisessä asemassa. Farao Ekhnaton määräsi lääkäri Sinuhen maansa rauhanneuvottelijaksi, koska tämä tunsi vanhastaan Amorin kuninkaan Azirun, joka johti sodassa Syyrian joukkoja.
Heettien, Amorin ja liittolaisten joukot piirittivät Gazaa, joka oli Egyptin joukkojen ainoa yhteys merelle. Sotapäällikkö Horemheb lähetti toistuvia viestejä linnoitusta puolustaville: ”Pitäkää Ghaza!”
Mika Waltarin 80 vuotta sitten ilmestynyt romaani Sinuhe egyptiläinen vyöryttää esiin sotakuvauksia, jotka tuntuvat oudon tutuilta myöhempien vuosien uutisten valossa.
Sinuhe seuraa Egyptin joukkoja, joutuu suuriin vaikeuksiin, mutta onistuu viimein solmimaan rauhan vanhan ystävänsä Azirun kanssa pitkän tinkimisen jälkeen. Gaza jää Egyptille ja linnoituksen egyptiläiset vangit vapautetaan ja myydään orjiksi ”niin kuin hyvä tapaa vaatii”.
Sopimus ikuisesta rauhasta ja ystävyysliitosta vahvistetaan, mutta kumpikin osapuoli tietää sydämessään, että ”sopimus ei ollut edes sen saven arvoinen, mihin se oli kirjoitettu”.
Kun Sinuhe lähtee viemään rauhasta kertovia savitauluja Gazaan, omat joukot ottavat hänet vastaan ampumalla nuolia ja paiskomalla muurilta kiviä ja kiehuvaa pikeä hänen niskaansa. Rauhanneuvottelija selviää koettelemuksesta, mutta huomaa, että kaupungin puolustajat ovat epäluuloista väkeä ja juuri siksi he ovat pystyneet pitämään kaupungin itsellään.
Sota jatkuu kuten ennenkin rauhansopimuksesta huolimatta. Gazan puolustusta johtava Roju Kyrmyniska pitää puolensa huolimatta heettiläisten hyökkäysvaunujen ja heittolaitteiden rynnistyksestä. Niillä he sinkosivat kaupunkiin ruukkuja, joissa oli myrkyllisiä käärmeitä.
Roju on äärimmäisen yrmeä ja tunnontarkka sotilas. Hänen suurin huolensa kohdistuu siihen, että hän on hukannut 400 aasin häntähihnaa, joista hänen on tehtävä tili faraolle. Mieluummin kuin tunnustaisi menetyksen hän haluaa tulla julkisesti ruoskituksi. Hänen helpotuksensa on suuri, kun käy ilmi, että hänen nälkiintyneet sotilaansa ovat syöneet suihinsa kadonneet häntähihnat.
Sinuhen saapuessa Gazaan häntä kohtaa lohduton hävitys. Kuivuneet ihmisennahat riippuvat muurilta. Ruumiskotkat nokkivat mustuneita pääkalloja. Palaneitten talojen ja ruton hajun saa sotilaat sulkemaan sormilla sieraimensa. Vaikka Gaza on pysynyt egyptiläisten hallussa, voitonjuhla kuolee voittajien huulille.
Sinuhe kuulee Rojulta, että syyrialaisia panttivankeja näännytetään nälkään linnoituksen kellariluolissa. Hänelle kerrotaan erikoislaatuisesta vakoojasta, joka on ihmeen kaupalla pysynyt hengissä. Tätä pidetään eristetyssä komerossa kivimuurin takana. Hän on lahjonut vartijan puolelleen luvaten suuren summan kultaa sitten kun hän vapautuu. Vartija on salaa ruokkinut vankia
Sinuhen ei ole vaikeaa arvata, että neuvokas erikoisvanki on hänen vanha yksisilmäinen palvelijansa Kaptah, selviytymisen ja kaupankäynnin mestari. Hänet on vangittu kuningas Azirun vakoojana, häntä on kidutettu ja kuulusteltu Azirun aikeista. Hän on vaihtanut puolta aina sen mukaan kuka on voitolla. Vartijalleen lupaamansa lahjussumman hän voittaa takaisin noppapelissä ja jää voitollekin.
Waltari pystyy sijoittamaan karmeaan tragediaan hupaisan absurdeja piirteitä. Sodan yksityiskohtien kuvaajana hän on äärimmäisen tarkka, myös todella eläneiden henkilöiden kuten Horemhebin ja Azirun kohdalla hän noudattaa historiallista totuutta.
Mitä miettisi Mika Waltari jos kuulisi Gazan uudemmista vaiheista ja tämän päivän uutisia presidentti Trumpin ja pääministeri Netanjahun neuvottelusta. Varmaan samoja, jotka tulivat hänen mieleensä Suezin kriisistä ja seitsemän päivän sodasta ja monista muista Lähi-idän tapahtumista: ”Näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Kaikki palaa ennalleen eikä mitään uutta ole auringon alla eikä ihminen muutu, vaikka hänen vaatteensa muuttuvat ja myös hänen kielensä sanat muuttuvat.”
30.9.2025