Onerva Sandbacka oli Lapin tyttö, kotoisin Kemijärveltä. Sieltä hän oli kulkeutunut Poriin opiskelemaan markkinointia ja tavannut serkkuni Osmon, jonka kanssa elivät yhdessä Kyröskoskella puoli vuosisataa. Aika usein heillä poikkkeilin ja tapasin Osmoa myös paikallisessa krouvissa Sarvessa, joka nyt viettää viimeisä päiviään. Siinä menee seudun ylivoimaisesti paras ruokapaikka.

Herkkiä akvarelleja ja öljytöitäkin Onerva taiteili, meidänkin Viehätyksen seinille lahjoitti muutamia. Siunaus ja muistotílaisuus oli kauniisti Lapin henkeen soinnutettu. Leinon ”Lapin kesän” kanttori lauloi Mäntyrinteen kappelissa ja Lehtokujalla tarjottiin poronkäristystä, leipäjuustoa ja hilloja. Viimeisen kerran taisin nyt Kaiskon tontilla käydä, missä usein vierailtiin kesäisin tai jouluina 50-luvulta alkaen. Siellä urheiltiin serkkujen kanssa, hiihdettiin, laskettiin hyppyristä  Turkimusojan mäessä ja seivästä hypättiin vainiolla, työnnettiin kuulaa ja pelattiin sulkista.

Tapasin muistotilaisuudessa mm. Sirpa Myllymäen, Leena Päätalon pikkusiskon. Kallesta tietysti puhuttiin ja pahoiteltiin taas kerran sitä, että Kirvestien muistorikas, kirjoissa moneen kertaan kuvattu ja Kallen omin käsin rakentama talo ei sitten säilynyt minkäänlaisena museona. Nyt se näyttää ulkoisestikin kovin muuttuneen. Meillä ei sivistys- eikä kai varallisuustasokaan riitä enää kirjailijamuseoiden ylläpitoon (muistissa Waltarin kotimuseon kohtalo).

Oli kevyt mieli palata Helsinkiin, kun saimme poikani Vilhon kanssa laitetuksi paikat talven kestävään kuntoon, veneet vedetyksi maihin ja räystäät putsatuiksi, puut heitelyksi liiteriin kuivumaan  ja vedet saunasta kaadetuiksi ynnä muuta.

Täällä stadissa osallistuin Rosebudin kirjakaupassa keskusteluun Waltarin Sinuhe egypitläisestä – tai niin kuvittelin, mutta etupäässä puhuttiin niitä näitä Waltarista. Jani Saxellin kanssa saimme sentään nostetuksi esiin Kaptahin muhkean suurliikemieshahmon, selviytymisen mestarin. Paljon muutakin olisi rikkaassa romaanissa nostettavissa, onhan siinä koko Lähi-Idän sotanäyttämö jokseenkin sama kuin näinä päivinä, jolloin jonkinlaiseen rauhaan taas yritetään  päästä.

Kun Syyrian sodassa faraon rauhantunnustelija Sinuhe ja Amorin kuningas Aziru pitkän neuvottelun jälkeen solmivat rauhan, edellinen epäilee, että sopimus ei ole edes sen saven arvoinen, johon se on kaiverretu. Nyt on vain toivottava, että 3300 vuotta myöhemmin presidentti Trumpin ja pääministeriu Netanjahun sopimus kestäisi hiukan paremmin. Hamasin pahaenteisiä otteita on jo näkyvillä.

Tätä naputellessani on päällä Politiikkaradio, jossa taas karahtaa korvaan englannin kielen viljely. Amerikkalaisessa tv-ohjelmassa on kuulemma puhunut Late night host, ei tietenkään mikään myöhäisillan juontaja. Donald Trump saa taas huutia koska ei osoittanut riittävästi myötätuntoa Charlie Kirkin murhan johdosta (kävi kyllä haujataisissa). Läksyttää sitten mediaa. Meidän eduskuntamme puhemies rinnastuu ohjelmassa Trumpiin, ”koska diktaattori ei kestä oman toimintansa näyttämistä”. Jussi Halla-aho (diktattori?) on haastanut toimittajan oikeuteen, ei suinkaan toimintansa näyttämisen vuoksi, vaan koska häntä on nimitelty fasistiksi. Minkälainen ”toiminnan” esittely voisi herjauksen todentaa? Paljon hauskoja kysymyksiä ehditään sivuta pienessä radio-ohjelmassa.

16.10.2025