Olipa taas melkoinen viikko. Olen istunut hienossa päivällispöydässä Tampereella, ollut perustamassa teatteria Hämeenkyrössä ja viimeksi esitelmöinyt Helsingin Suomalaisella Klubilla.

Paluumatka oli tosin vähällä tyssätä alkuunsa. Lähdin hyvässä uskossa huristamaan kohti Helsinkiä, kun huomasin, että vihaisen punainen merkkivalo hälytti kojelaudassa: STOP. Milläs siinä heti pysäytät? Ja mitä sitten. On se ennenkin vilkkunut ja olen ajellut vaan ajatellen, että aina tämä moderni elektroniikka haluaa jotenkin tärkeillä. Kaiken lisäksi kännykkä ilmoitti, ettei sillä ole yhteyttä internetiin. Kaikki katastrofin ennusmerkit!

Nyt järki voitti, ja käännyin Ylöjärveltä takaisin Hämeenkyröön. Pahimmassa tapauksessa voin jäädä tielle mykkää puhelintani heristellen. Ja illalla pitäisi pitää esitelmä Klubilla.

Luotan Lamminsivun korjaamoon, missä Citikka on huollettu. Selitin ongelman. Mestari lähti kanssani koeajelulle ja päätteli, että jäähdytysneste on vähissä. Hän kaatoi kannnulla säiliön täyteen, ja johan lakkasi STOP-valo räikymästä. Pääsin Helsinkiin enemmittä ongelmitta.

Sitä ennen oli tapahtunut paljon. Loppiaisena Hämeenkyrön mahtitalon leskiemäntä tarjosi sieni- ja riistapitoisen päivällisen kotonaan Mustalahdenkadulla. Viereisessä Puuvillatehtaankadun talossa Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaan. Emäntä on opettaja kuin konsanaan Niskavuori-sarjan Ilona. Nythän näytelmä pyörii taas Tampereen Teatterissa. Muistelimme yhteisiä tuttuja ja elämänmenoa entisaikaan kuten meillä varttuneilla on tapana. Vähän on hiljaista pitäjässä nykyisin, totesimme. Muutos on tulossa, väitin toivorikkaasti.

Seuraavana päivänä kokoonnuttiin näet Silta-nimiseen koulu- ja kirjastokompleksiin perustamaan Myllykolun Teatteri ry:tä. Mutta hei, sehän on toiminut siellä jo yli 50 vuotta, voisi joku ihmetellä. Niinpä onkin, mutta sitä ei ole koskaan perustettu. Siellä on museon kupeella tehty kymmeniä näytelmiä, järjestäjät vain ovat vaihtuneet. Nyt viimein toiminta saa siis vakiintuvan aseman ja luonteen. Vähältä piti, ettei kunta olisi myynyt koko hiljentynyttä Myllykolua.

Kokoukseen tuli runsaat 20 aktiivia, mikä on yllättävän hyvä saavutus täällä. Eduskunta (Jouni Ovaska) oli edustettun, samoin kunta (parikin virkeää virkailijaa sekä monitehokone Katariina Pylsy) sekä Joutsenten reitti (Petri Rinne). Näillä voimilla vanha teatteri puskettiin uuteen käyntiin. Kauno Perkiömäki, joka kaukonäköisesti perusti Myllykolun näytelmätoiminnan 54 vuotta sitten, toimi perustavan kokouksen puheenjohtajana. Teatterin puheenjohtajaksi valittiin opettaja Kai Asunta, joka muistetaan erityisesti kirkkoherran roolista näytelmässä Sarvipäiden paratiisi ammoin 90-luvun alussa. Minäkin pääsin hallitukseen ja sovitin jo avausnäytelmän ensi kesäksi: Kemppasen mukulat F. E. Sillanpään verrattoman novellin mukaan (1923). Katsotaanpas nyt, mitä tästä yrityksestä vielä kehittyy.

Ehdin siis hyvin Helsinkiin ja seuraavana iltana todistin jo Klubilla Eino Leinon elämäntyöstä ja surkuhupaisista viimeisistä vaiheista. Runoilijan kuolemasta on tänään kulunut 100 vuotta. Juha Kandolin oli koonnut erinomaisen matinean Leinon kunniaksi: Seela Sella lausui, Sauli Tiilikainen ja Annika Leino lauloivat ja Jukka Nykänen säesti. Ja minäpoika puhua paasasin. Saimme kaikki kiitosta ja suosiota. Sali täpötäynnä, kaikki ilmoittautuneet eivät mahtuneet mukaan.

Leinon kuoleman muisto tarjoaa paljon niin hersyvää kuin surullistakin kerrottavaa. Nythän asioista voi puhua jo suoraan kuten runoilijan kuolinsyistäkin, joita ennen hienotunteisesti peiteltiin. Muistan aina taannoisen iltapäivän vanha  kaverin Aki Lindénin kotona, kun selasin hänen isoisänsä Väinö Lindénin kirjoja ja papereita. Lindén oli Hyrylän tykistörykmentin lääkintäkenraalimajuri ja samalla ystävänsä Eino Leinon henkilääkäri. Leinon kuolinsyyn kohdalle hän oli merkinnyt kirjaan: lueettinen krisiogastria, selvä syfilis eli kansan kielellä kuppa. Koteloitunutta tartuntaa Leino kantoi kauan. Monia hänen ongelmiaan ja tuotantonsakin piirteitä se selittää. Mutta se ei himmennä loistavan runoilijan elämäntyön kirkkaimpia saavutuksia, päinvastoin. Kaikesta vaivastaan huolimatta Leino pystyi luomaan kauneinta runoutta mitä suomen kielellä on kirjoitettu. Lähempiä tietoja kaipaaville rohkenen suositella julkaisemaani elämäkertaa Virvatuli (WSOY 2017).

Ohessa Tapani Pitkäsen ottama hieno kuva Klubilla: minä ja Janne. Kun Seelan kanssa istuimme siiinä pöydässä, hän heitti minulle kipakan haasteen, johon on aikailematta tartuttava. Siitä kuulemme toivon mukaan myöhemmin. Kaikkiaan hieno ilta. Syvään huokaisten laskeuduin taas arkisempaan elämänrytmiin.

10.1.2026