En mielisurminkaan ryhtyisi sanasotaan Tytti Tuppuraisen kanssa, niin topakalta tädiltä hän vaikuttaa. Nuppi tutisten ja sormi pystyssä hän ojentaa tovereita ruotuun. Valmis komediakohtaus on yritys kalauttaa kalikka hänen omaan nilkkaansa.
Hyvin korrekti pitäisi nykyään olla ja huomioida toiset pehmeästi. Toisaalta vanha parlamenttikettu Ben Zyskowicz ihmetteli Jari Koskin asiaohjelmassa, mikä tuhatpäinen työpaikka voisi välttyä tiuskinnalta, tyrkkimiseltä ja nöyryyttämiseltä. Ei näitä koskaan saada ihmisten väleistä karsituiksi. Mutta eduskunnan pitäisi kai näyttää esimerkkiä. Jännittää mitä nolaamista, karjumista ja koskettelua sieltä vielä paljastuukaan.
Sunnuntaina kohtasin karskimpaa kanssakäymistä Punavuoren murhakävelyllä. WalkHelsinki järjesti ja Maria Lappalainen selosti. Tuttuja tapauksia hän nosti esiin kuten Kari S. Tikan onnettoman surmayön ja Kapteeninkadun kulman poliisimurhat. Sitä en tiennyt, että vanha tuttu Falerno Pursimiehenkadun kulmassa oli 50-luvulla Polaris (nyt siinä on pizzeria Via Tribunali) ja että sieltä lähti hirmuinen tapahtumaketju, joka johti Inga Myllärin raiskauksiin, heitteille jättöön ja jäätymiseen kuoliaaksi. Siinä kohdeltiin naista kuin räsynukkea.
Uudemmista tapauksista jäi askarruttamaan se Vuorimiehenkadulla sattunut outo katoaminen. Säntillinen 28-vuotias kaveri löytyi lopulta omasta siististä asunnostaan sohvan sisään pakattuna. En muista vuosikymmentä, aika kauan sitä jo on eikä tapausta ole vieläkän selvitetty.
Ei tietenkään erityisen mieltä ylentäviä kertomuksia, mutta lähellä sattuneina ne vieläkin kolhaisevat. Rööperi sinänsä tarjoaisi vaikka kuinka veristä historiaa. Kuuluisa Matti Haapojakin kävi täällä Albertinkadulla murhatöillään ja hirttäytyi lopulta villasukista kerimäänsä lankaan vankilassa.
Eipä paljon iloisempaa kerrottavaa ollut sisätautien professori Jukka Mustosellakaan Waltari-seurassa maanantaina. Puhuttiin kirjailijoista tautien kourissa ja myös heidän henkilöittensä etupäässä synkeistä kohtaloista. Jos näin olympiakisojen aattona muistuu mieleen vanha sanonta ”urheilija ei tervettä päivää näe” – sama pätee myös enimpään osaan kirjailijoista. Kai me muutkin joskus sairastelemme, mutta kirjailijoilla on tuo taipumus tallentaa vaivansa ja samalla kuvata henkilöhahmojensa monet sairaudet.
Kalle Päätalo on mestari tälläkin alalla, myös selviytymisen ihmemies. Kirjailijat ovat erityisesti mielisairaaloiden vakiopotilaita. Bussilla Töölön kirjastoon mennessäni ohitin taas laajan rakennustyömaan Topeliuksenkadun ja Sibeliuksenkadun kulmassa. Siinä oli ennen salaperäinen Kammion sairaala, pieni yksityinen hoitola hermonsa kuluttaneille. Siellä Sillanpää asui koko jatkosodan ja siellä Waltari piipahti tuolloin tällöin lepäämässä raskaan työn jälkeen. Varmaan se oli tarkoituksiin sopiva rauhan satama elämän myrskyissä uupuneille. Nyt paikalle rakennetaan uljasta asuintaloa.
Kirjailijoiden kuolinsyyt on suoranainen tutkimussuunta, jota Mustonenkin on ansiokkaasti viljellyt. On tutkittu Kiven ja Viidan pään ja ruumiin sisuksia, ja viimeksi keskusteltiin Eino Leinon kuoleman 100-vuotisesta muistosta. Syfilis koetteli monia aikakauden taiteilijoita. Leinon jatkona olen törmännyt L. Onervan kärsimystiehen Nikkilän mielisairaalassa ja muualla. Hullujenhuoneet ovat tulvillaan kirjallisia muistoja.
Mustonen on tehnyt kiinnostavia löytöjä Mauri Sariolan tarkoista silmien kuvauksista. Maksim Gorkilla oli sama erikoisalue. Sariolalla kuten myös Waltarilla ja kaiketi monella muulla oli läheisiä läkärituttavia, jotka antoivat sekä hoitavia tietoja että käyttökelpoisia aiheita. Mustonen on erityisesti tutkinut Sariolan romaania Ei loitsu eikä rukous (1959), joka oli minunkin nuoruuteni innostavia lukumuistoja. Siinä tietojen antajana oli Lapissa toiminut kunnanlääkäri Pekka Peltonen.
Onervaa hoitaneet lääkärit ovat oma surkuhupaisa lukunsa, heistä on Hannu Mäkelä tehnyt selkoa. Karmaiseva hoitokaari näkyy myös Anna Makkosen ja Marja-Leena Tuurnan toimittamassa Onervan ja miehensä Leevi Madetojan kirjeenvaihdon kokoelmassa Yölauluja (2006). Ja mitä kaikkea saikaan Aino Kallas kärsiä vanhoilla päivillään! Suvi Ratinen asiaa avaa viime syksyn romaanissaan Pakolainen.
Jukka Mustosen kirja Olen lääkäri ja voin vilkaista (2024) kertoo lisää runsain näyttein tästä morbidista lääketietellisestä aihpeiiristä. Hän lupasi seuraavaksi tutkia naiskirjailijoita, joten lisää kauheuksia on luvassa.
30.1.2026