Paljon ehti tapahtua kovana pakkasviikonloppuna. Tähän asti uskollinen autoni hyytyi pihamaalle. Helsingistä tänne maalla se kulki kuin enkeli, mutta nyt on mykkä, ei inahdustakaan. Ranskatar ilmeisesti pahoitti mielensä Suomen ankarasta talvesta.
Kuinka pääsen rovasti Hannu Lehtipuun kutsuille? Hän täyttää kunniakkaasti 95 vuotta. Muutamaa kyläläistä kyselin, joiden arvelin olevan kutsuttuja samaan paikkaan. Ei tärpännyt. Soitin 02 taksiin ja tilasin auton. Sitä ei kuulunut tilattuna kellonaikana eikä vartin päästäkään. Ei ollut kuulemma löytynytt vapaata kuljettajaa. Vai niin. Seuraava yritys voisi toteutua puolen tunnin kulttua, sanottiin. Silloin olisin auttamatta myöhässä.
Pelastus löytyi taas läheltä. Ylivakerin Lauri oli vaimoineen lähdössä konserttiin, auto valmiiksi lämmitetty. Lupasi kiepauttaa Lehtipuun kautta. Tulin juuri 
sopivasti vartin myöhässä, kun rovasti oli aloittamassa puhettaan. Ohessa ojentelen kirjaani Yrjö Jylhästä sankarille.
Olen sikäli etuoikeutettu, että olen Elinan kanssa saanut käydä vanhassa pappilassa vielä siihen aikaan, kun Hannu Lehtipuu sitä isännöi. 30 vuotta hän siinä perheineen asui. Missään ei voi enää kohdata vanhaa pappilakulttuuria, kiitos verottajan. Hannu on eläkkeellä ollessaan siirtänyt osan entistä tunnelmaa ja esineistöä rakennuttamaansa kauniiseen taloon Raipalan pellon laidalle. Meidän perhepappimme hän on ollut, vihkinyt minut kahteen kertaan (pidättyi kolmannesta) ja kastanut kaikki lapseni.
Erinomaisen hyvässä vireessä oli juhlija ja kertoili elämänsä vaiheista persoonalliseen tyyliinsä. Tarkasti oli tallentanut muistissaan huvittavia yksityiskohtia koulunkäynnistään ja opinnoistaan. Vanha partiolainen ja urheilumies on pysynyt henkisesti vetreässä kunnossa mitä nyt kuulo vähän kulunut. Kertojamestarikin hän on, jatkanut aikanaan Hämeenkyrön rikasta kirjallista perinnettä nuorisokirjailijana Hannu Lehtisen nimellä. Kunpa sanelisi vielä muistelmansa. Ehdotin nimenkin: ”Sarvipäitten paimenena”.
Paikalla oli neljä pappia puolisoineen, seurakunnan työntekijöitä ja Heiskan rakentajaveljiä. Veisattiin vanhoja virsiä ja nautittiin Hannun jälkeläisten järjestämää tarjoilua. Tällaista kirkollis-kulttuurihistoriallista kohotusta saa nauttia harvoin jos koskaan. Pirkko ja Matti Pitko tarjosivat ystävällisesti paluukyydin. Kaikin tavoin ikimuistoinen sunnuntai.
Kotona avasin areenan ja kuuntelin Tove Janssonin muumien maratonluentaa. En ole ollut mikään muumimaailman kantakävijä, mutta nyt piti vähän päästä osalliseksi tästä massiivisesta promoamisesta. Hyvin ja näyttävästi oli messu järjestetty. Lukijat näyttivät oikein paneutuneen tehtäväänsä. Onko tämä sadunomaista viihdettä fantasian keinoin vaiko salaviisasta taidetta, mietin. Jansson itse kielsi kirjoittaneensa mitään filosofiaa. Onpahan notkeita hypähdyksiä omaperäisessä peikkomaassa. Ehkä hehkutuksessa on jo ripaus yliarvostusta.
Ajattelin että kyllä meidän monissa hyllyissä jotakin muumeja täytyy olla ja olihan kaksi: Näkymätön lapsi ja Muumilaakson marraskuu. Lapset saaneet aikoinaan lahjoiksi. On tietysti Kesäkirja ja muuta Janssonin aikuisproosaa. Kunniallisesta petkuttajasta olen tuottanut hyvän elokuvankin aikoinani MTV:ssä, Ritva Nuutinen ohjasi. Amerikkalaisversion Kesäkirjasta ei ollut sekään hullumpi. Näitä voin nyt rauhassa selailla, kun tämä hypetys hiukan hiljenee.
2.2.2026