On taas aika opetella urheilukielen muuttuvia ilmauksia. Tatu Myllykoski kuvaili naisten yhdistelmahiihdon kulkua Hesarissa (8.2.): voittajakolmikko ”pani pystyyn sellaisen klinikan että alta pois”. Mietin mitä klinikka hiihdon tiimellyksessä tarkoittaa. Parannukseen se voisi viitata tai ehkä tässä tapauksessa opetukseen: näytetään niille, mistä elimistöstä vottajat on rakennettu. Avoleikkauksesta ei kuitenkaan liene kysymys.
Toinen pienen ihmetyksen aihe oli se, että Kerttu Niskanen urheassa hiihdossaan ”hakkasi rajoitinta vastaan”. Rajoitin on tullut tutuksi autoilussa, mutta nyt siis hiihtäjäänkin voidaan asentaa vauhtia hillitsevä rajoitin. Vai onko se elimistöön sairauksien myötä rakentunut vauhtieste? Tällöin klinikankin merkitys kirkastuu: voittajien täytyi näytösluontoisesti esittää, kuinka ilman rajoittimia porhalletaan.
Avajaisista olin eri mieltä kuin tietävät kriitikot (mm. Vesa Sirén HS). Minulle hyvin riittää tämä viihteellis-pateettinen kirjavuustaso, en yhtää kaipaa taiteellisesti korkeatasoisempaa ponnistelua. Viitekehyshän kuitenkin on urheilullinen, keveähkö, näytösluontoinen. Kohokohdat sykähdyttivät oikeasti kuten lipunnosto ja tulen sytytys ja hienot puheetkin. Onko muuten sotaisessa maailmassamme enää toista festivaalia, joka yhtä komeasti julistaa rauhan ja kestävän kehityksen sanomaa? Menkööt suoraan La Scalaan ne, jotka kaipaavat syvähenkisempää taide-elämystä. Tavallaan Pariisin toissavuotiset avajaiset on ylittämätön mitta urheiluhenkisen ulkoilmataiteen alalla.
Minkähänlaiset avajaiset pidettiin Cortina d’Ampezzossa 70 vuotta sitten? Varmaan melko vaatimattomat. Presidentti sielläkin esiintyi. Ne olivat ensimmäiset televisioidut talvikisat, mutta harva niitä Suomessa telkkarista katseli. Olin silloin täyttänyt 10 vuotta, ja seurasimme serkkuni Joukon kanssa kisoja aivan henkeämme pidätellen radiosta Kaiskon sohvalla Kyröskoskella. Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen loihtivat korviimme sellaisen urheilujuhlan, ettei paremmasta väliä. Naisten viestivoitto oli suomalaisille eriyisen makea, kun siinä venakot säälittä kukistettiin. Sirkka Polkunen, Mirja Hietamies ja Siiri Rantanen saivat taistelullaan sydämemme kiivaasti sykkimään.
Veikko Hakulinen voitti 30 kilometrin hiihdon, mutta jäi karvastelevasti hopealle Sixten Jernbergin voittaessa kuninkuusmatkan. Sitä pitkään hammastelimme. Miesten viestijoukkue ei pärjännyt naisten veroisesti, venäläiset ottivat revanssin. Lohtua toi mäkihypyn uljas kaksoisvoitto Antti Hyvärisen ja Aulis Kallakorven leiskautuksin. Suomi oli kisojen mitalitaulukossa kolmantena. Oi niitä aikoja. Meillä oli jatkuva mitalijuhla sohvallamme.
Nyt täytyy ottaa huomattavasti maltillisemmin. Hyvä jos muutamakin mitali heltiää. Naisten viesti on taas tutkaimessa. Jospa panisivat tyttäret sellaisen klinikan pystyyn että alta pois! Iiro Niskanen hiihtää tänään iltapäivällä yhdistelmää (jos hiihtää), toivottavasti ilman rajoitinta. Viimeistään parin viikon päästä kaikki morgoonit soimaan, kun miesten viittäkymppiä hiihdetään yhdistelmälähdöllä. Armoton taisto se tulee olemaan, vaikka voittaja tiedetäänkin: ihmemies Kläbo pessee taas koko porukan, ellei matka ole hänen klinikalleen liian pitkä podettavaksi.
Tarkoitus oli minunkin hiihdellä täällä maalla hohtavia hankia, mutta pakkaslukemat asettavat omat rajoittimensa. Pysyn toistaiseksi mieluummin telkkarin äärellä, hiihtäkööt nuoremmat minunkin puolestani. Isäni aina varoitteli, että Väinö Leskinenkin kuoli hiihtoladulle. Mutta jäälle rohkenen vielä toivon mukaan luisuttelemaan, siellä ei ole liikaa mäkiä. Eiköhän pärjätä, kunhan ei jouduta Tayksin klinikalle asentelemaan elimistöön uusia liikuntarajoittimia.
8.2.2026