Myllykolu sinnittelee

 

 

 

 

 

 

 

On ollut vähän huono omatunto, kun olen niin vähän ehtinyt seurata vanhan ja nyt uudesti syntyneen Myllykolun Teatterin viimeaikaisia vaiheita. Mutta nyt olen aukkoja paikkaillut ja rauhoittunut: kohtalaisen hyvin siellä menee, vaikka säät eivät totisesti ole suosineet. Sillanpään novelleihin perustuva Enkelten suojatit pyörii joka tapauksessa jalat kuivina.

Ensi-ilta oli jo peräti myrskyisä. Vettä satoi kuulemma kaatamalla, eikä repliikeistä kuulunut paljon mitään. Tamperelaisen kokeneen kriitikon Katariina Flemingin mukaan oli kuin olisi mykkäfilmiä katsellut. Kunnon arvostelua ei voinut kirjoittaa. Vasta nyttemmin on alkanut kuulua joitakin kommentteja.

Torilla tapasin Anna-Liisa ja Sakari Sillanpään, jotka olivat käyneet uudemman kerran tarkastamassa, mitä näytelmässä oikein tapahtui. Tai sen he toki hyvin tiesivät, kun tuntevat Taatansa novellit, mutta nyt totesivat, että aidosti oli niiden mukaan esitys sovitettu. Perikunnan edustajan hyväksyntä saatu.

Samoin teatterissa kävi delegaatio Nokialta kaupunginjohtajan johdolla. Hyvin tajusivat draaman sosio-pedagogisen kaaren, vaikka se rakentuu kahdesta novellista ja vähän eri tarinoista. On kuulunut myös ääniä, että on kovin sekava ja hajanainen näytelmä. Näin ainakin, jos odotukset ovat perinteisen kesäteatterin mukaiset.

Urheasti ohjaaja Hanna Rajakoski on pitänyt joukkonsa koossa vaihtelevissa olosuhteissa. Esityksiä on ollut monia eikä aina hyvin katsomon puolelta kansoitettuja. Mutta sinnikäästi ovat lapsetkin näytelleet, nämä ”enkelten suojatit”, joiden oikeuksia Sillanpää halusi sata vuotta sitten puolustaa.

 

 

 

 

 

 

 

Olen muistuttanut siitä, että kirjailija oli perustamassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisosastoa tänne Hämeenkyröön vuonna 1923 ja toimi jonkin aikaa sen sihteerinä. Hänen novellikokoelmansa, jonka nimeä näytelmäkin kantaa, sisältää laajan filosofisen osaston ”Omistani ja omilleni”, jonka erillispainoksen tuoton hän lahjoitti liiton toiminnan hyväksi.

Lähdin hyvin mielelläni sovittamaan juuri tätä aihetta näyttämölle, ja iloinen olen siitäkin, että Hanna on sen tunnolisesti ohjannut. Taatan alkuperäistä ääntäkin kuullaan pitkästä aikaa. Esityksen keskushenkilönä on kirjailijan itsensä kaltainen huvilan herra, joka  valistaa yleisöä silloisista näkemyksistään – aiheellista itsekritiikkiä unohtamatta. Juhana Lamberg tulkitsee roolin erinomaisessti.

Kunhan kesän talouspuoli selkenee, on ajateltava tulevaisuutta. Hanna ainakin ohjaa ensi kesänä toisen lapsinäytelmän, Nopolan sisarusten kirjaan perustuvan Heinähatun ja vilttitossun, joka on nähty elokuvana neljännesvuosisata sitten. Sitten leijuu ajatuksena palata Myllykolun alkuvaiheeseen, ensimmäiseen näytelmään Myllykolun Eemeli, joka nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1972. Srn rakentamiseksi on vielä perustavia neuvotteluja käytävä.

Mutta hei! Vielä ehtii näkemään Enkelten suojatit! Nyt ilma lämpenee, ja huomenna on esitys ihanteellisessa säässä. Sitten on vielä elokuulla 23.8. Lisäksi on luvassa koululaisnäytös. Otetaan kova loppukiri.

28.7.2026

 

 

 

Suutarinkylän sankarit

Kyläoopperan sävelet ovat vaienneet, mutta soivat edelleen pääni sisällä. Ihmeen tarttuvia melodioita Risto Vähäsarja (oik.) on säveltänyt. Itse hän johti kuoroa ja yhtyettä jäntevästi teoksessaan ”Isa Asp – runon lintu ja liekki”. Kuvassa otamme rinnan vastaan kiitoksia kenraalin päättyessä, mukana osa erinomaista kööriä ja solisteja sekä taustalla hieno yhtye.

Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen pohjoisen matkaltani? Ehkä sittenkin miljööt, pitkät korpitaipaleet, Välilän mahdikas tila ja kivinavetta, jossa ooppera kajahteli. Toiseksi ihmiset, heidän lämmin ystävällisyytensä ja aito innostuksensa oman kylän taideponnistukseen. Mukana iskuvalmis, tunnelmiin herkistyvä kuoro, joka on varmasti parasta amatööritasoa. Kuoron sopraano Raija Robinson järjesti minulle jopa laajan kiertoajelun Vaalassa ja ylimääräistä viihdeohjelmaa vapaapäivänä.

Unohtamatta yhtyettä, hyvin peroonallista kombinaatiota (sello Anna Huusko,  trumpetti Sirkka Kangaspuoskari,  huilu  Kaisa-Leena Takkinen), joka osallistui ja myötäili oopperan vaihtuvia tapahtumia ja jyrkkä tunnelman muutoksia. Sekä  solistit, niin ammattilaiset kuin harrastajat, jotka kaikki olivat alansa taitajia. Esa Ruuttusen (kuvassa vas.) tunsin ennalta, hän oli esityksen tukipilari ja tulkitsi vaikuttavasti aarioitaan Isan isän hahmossa. Kansallisoopperan veteraani ja Euroopan oopperataloissa vierallut tähti otti tämänkin homman täysin tosissaan ja kunnianhimoisesti joukkoa kannatellen.

Sitten oli Isan äiti, Satu Lotvonen, kirkas sopraano (kuvassa vierelläni), sekä nuoret hämmästyttävän valmiit neitoset, suloinen kauniisti laulava Emilia Haataja nimiroolissa ja räiskähtelevä Malviina Haukkala hänen Betty-sisarenaan. Heidän yhteispelinsä oli ilo silmälle ja korvalle. Heitä kaikkia oli ilo ohjata, sillä he ottivat pienetkin viittaukset heti varteen ja kehittivät itse lisää.

Isa ja Betty lapsina, Veera Rikula ja Erin Haapavirta,  esiintyivät virkeästi, samoin pikkuveli Fredrik, Väinö Rikula. Kaikki saivat kovasti eloa ja varmuutta lisää esitysten myötä. Keksimme pieniä temppuja, joilla he elävöittivät tulkintojaan. Tukena heillä oli vanhempien ohessa viisas mummo, Maikki Väänänen.

Nuoriin miespuolisiin laulajiin oli tilaisuus tutustua kämppäkavereina Rokuan kansallispuiston mainiossa hirsimökissä. Roope Pelo on jo kokenut tenori ja lauloi J. H. Erkon roolin niin, että selkäpiitä kylmäsi – vaikuttavasti hän toi esiin Erkon kansallismielisen paatoksen ja kiinnostuksen Jyväskylän seminaarin kauniisiin naisopiskelijoihin. Samuel Heikkinen on puolta nuorempi nouseva laulaja, jonka komea baritoni toi mukaan reipasta komiikkaa patruunan pojan Joel Backmanin kosiotyyppiin.

Seminaaritytöt Lydia Lagus, Sirpa Niemelä, ja Augusta Demander, Hanna Väänänen, kuuluivat esimerkillisiin laulajiin, jotka  auttoivat omasta aloitteestaan koko ryhmää joissain käytännäön kysymyksissä. Mieleen jäi myös seminaarin johtajan Esa Tikkasen arvovaltainen hahmo sekä hevosmiehet, joista toinen, Petri Hakkarainen, roolinimeltään Petrus on alkuperäisen libreton kirjoittajan Ritva Hakkaraisen poika. Isan kuolinkohtaus oli vaikein ohjata, sekin vimein onnistui tyylikkäästi neiti Forsbergin, Meeri Keräsen, toimesta.

Esityksen puvusti monitaitoinen Mari Bisi, jonka kanssa aloimme suunnittelun jo kevättalvella Rööperissä Pursimiehenkadun japanilaisessa ravintolassa ja jatkoimme myöhemmin junan ravintolavaunussa. Pukuja hän ompeli Välilän kamarissa sitä mukaan kun harjoitukset etenivät. Topi Hietalan kookkaat mustavalkoiset taulut liittyivät lavastuksena havainnollisesti tarinan tapatumiin. Niiden sijoituksista aluksi hiukan kiistelimme. mutta pääsimme hyvään lopputulokseen. Viime hetkillä Samuli Pörhölä hyppäsi mukaan sommittelemaan valoja, joita pimeään navettaan kipeästi tarvittiinkin.

Tällaisen joukon kanssa sain toimia! Siinä sivussa tutustuin Välilän tilan uutteraan isäntäväkeen, joka sitoutui järjestelyihin täysin palkein. Kahvipannu oli kuumana pitkin päivää, ja ruokailussa kävimme Veneheiton koulussa isäntä-Pekan Ford Mustangin kyydissä. Koko ruljanssia johti alkuun Suutarinkylän Maaseutuyhdistyksen puolesta tuottaja Helena Haataja, ja hänen sairastuttuaan lopuksi Tarja Kinnunen aivan suurenmoisesti.

Kun karonkan jälkeen astelin viimeistä kertaa parkkipaikalle, Tarja juoksi jälkeeni, hyppäsi kaulaani ja huudahti: ”Tämä oli niin ihana tuotanto!”  Olen samaa mieltä. Kuusi kertaa saimme laulaa kajauttaa täydelle salille, ja moni on vielä jälkeenpäin liikuttavin viestein kiitellyt, että saivat olla mukana. Liityn kiittelijöihin.

25.7.2026

 

 

 

Ensi-illan kynnyksellä

Säteilevä aamu. Pulahdin pieneen lampeen, virkistyin ja mietin päivän ohjelmaa. Illalla se viimein  pamahtaa käyntiin tämä railakas ja tunnelmallinen kyläooppera runoilija Isa Aspista.

Eilinen kenraali sujui harmillisenkin hyvin, ei jäänyt paljon mitään korjattavaa. Kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Eiköhän samalla ponnella selvitä ensi-illastakin. Mutta liikaa ei saa tuudittautua.

Jo nyt voin sanoa, että nämä kaksi tulista harjoitusviikkoa ovat olleet minulle eksoottinen ja unohtumaton elämys. En koskaan uskonut ohjaavani oopperaa jossakin kaukana pohjolan kolkassa. Näin elämä heittelee. Paljon uusia tuttavuuksia ja näkymiä suomalaisuuteen on kertynyt. Vähän samanlainen kokemus kuin varuspalvelus Pohjan prikaatissa Hiukkavaarassa muinoin 60 vuotta sitten. Silloin helsinkiläispoika pantiin uudenlaiseen testiin ja sissiluutnantti hänestä aikaa myöten tehtiin. Ihan entisenä en nytkään täältä palaa.

Ensimmäiset yleisön kommentit ovat tietysti positiiivisia, kuka nyt heti tulisi haukkumaan. Mutta jotain vilpitöntä iloa olen repliikeissä kuulevinani. Eihän tällainen kyläoooppera kivinavetassa ole kenellekään ihan jokapäivinen kokemus. Moni venyy kykyjensä ylärajoille. Yli 30 laulaa kuorossa, seitsemisen solistia lavalla ja kolme soittajaa bändissä: sello, trumpetti ja huilu. Säveltäjä heiluu kapelimestarina. Puvut, valot ja kulissit kohdillaan.

Ja sitten on vielä Välilän talonväen suurenmoinen isännyys ja emännyyss sekä Suutarinkylän Maaseutuyhdistyksen järjestelyt ja herkulliset kestitykset! Katsotaan nyt kuinka tästä illasta selvitään. Sitten on vielä neljä loppuun myytyä näytöstä, ja sateetkin uhkailevat – nyt vielä autereinen helle.

Kiitän mielessäni kaikkia inostuneita taitajia, joiden kanssa olen saanut täällä Vaalassa toimia. Elämykset asettuvat vasta vähitellen tajunnan tasoille. Nyt vielä keskitytään ja jännitetäään. Kyllä se siitä.

17.7.2026

Täältä kaukaa kajahtaa

Onpa keskisuven täyteläisin päivä. Katselen Rokuan kansallispuistossa tyyntä lammenpintaa, männikkörinnettä, aurinko helottaa. Täällä majailen mainiossa hirsimökissä, jota ei voi mökiksi kutsua, niin ylelliset ovat olosuhteet. Saunottiin ja uitiinkin illalla salskean tenorin Roope Pelon kanssa. Maanantaina hän muuntautuu jälleen runoilija J. H. Erkon rooliin.

Tässä alla muita rooleja, keaskellä Isa Asp (Emilia Haataja) sekä semoinaariystävänsä Augusta (Hanna Väänänen) ja Lydia Lagus (Sirpa Niemelä). Kirkkaita sopraanoja ja alttoja kuin myös muhkeita miesääniä on mukana suuri joukko.

Ensimmäinen viikko on harjoiteltu kyläoopperaa täällä Vaalassa, aiheena varhain katkenneen lyyrikon Isa Aspin elämä. Hän kuoli samana vuonna 1872 kuin kollegansa Aleksis Kivi, kovan onnen lapsia kumpikin. Vaikka Isa oli kuollessaan vain 19-vuotias, hän ehti luoda pienen kauniin tuotannon, jonka nojalla häntä voi pitää ensimmäisenä suomen kielellä kirjoittaneena naisrunoilijana.

Pidämme harjoituksia tuolla Suutarinkylässä Välilän tilan mahtavassa kivianavetassa. Ritva Hakkarainen on parikymmentä vuotta sitten kirjoittanut libreton, Risto Vähäsarja sen säveltänyt ja johtaa musiikkipuolta, minä yritän ohjata muuta toimintaa. Mukana on 30 hengen kuoro, seitsemän solistia ja hieno yhtye: sello, huilu ja trumpetti. Ylväästi naiset soittimillaan kajauttelevat.

Tämähän on minulle uusi kokemus. Kolme librettoa olen kirjoittaut ja puhenäytelmiä kirjoittanut ja ohjannut, mutta en koskaan tällaista musiikillista kokonaisuutta johtanut. Yllättävän hyvin on siihen nähden sujunut. Paljon oli valmista, hyvin harjoiteltuja kuoro-osuuksia ja soitantaa ja solistitkin olivat mallikkaasti valmistaneet osansa. Mikäs näitä sitten oli sijoitella asemiin ja antaa alkumerkkejä. Nyt on päätyöt tehty ja ensi viikolla enää tarkennellaan läpimenoja.

Pohjanmaalla tunnetusti ponnistetaan lujaa ja iskevin mielin. Sellainen henki on läpäissyt nämä oopperaharjoituksetkin. Ihastelen laulun voimaa ja eläytymisen intoa. Ensi-ilta pamahtaa julki tulevana perjantaina, seuraavana viikonloppuna on vielä neljä esitystä. Liput on kuulemma jo miltei viety käsistä. Toivossa eletään ja sitten vasta huokaistaan.

Mahtuu tähän lomaan myös jalkapalloa joka jumalan ilta. Eilen Espanja päihitti Belgian osin traagisten vaiheiden jälkeen. Loukkaantumiset heittävät varjonsa peleihin. Maalivahtien kunnostautumista erityisesti tarkkailen. Monessa pelissä he ovat nousseeat sankareiksi. Ihmeellisiä suorituksia on nähty. Belgian sankariteko oli jo USA: selättäminen. Ei tehnyt sentään Trump siitä valitusta FIFA:n johdolle.

Sotauutisia tulee ja neuvonpitoja jatketaan  joka päivä yli tarpeenkin. Iranin johtajan hautajaiset enteilevät vielä verisiä kostotoimia. Rauhaa ei tähän maailmaan saada, turha toivo. Senkin takia on lohdullista sukeltaa 1800-luvun kansallisen nousun aikoihin, silloisen toivorikkauden ja idealismin tunnelmiin. Sellaisiakin on tässä köyhässä maassa joskus eletty.

Ajatus karkaa välillä kauas Hämeenkyröön. Sielläkin riittää tapahtumia. Myllykolussa on taas pari näytöstä Enkelten suojatteja, huomenna  perinteinen Töllinmäki-päivä ja Ylivakerin laaja klaani juhlii siinä välissä sukutapaamista. Meidän lapset siellä ovat edustamassa, kun minä lymyilen vähän haikeana mutta onnellisena täällä pohjoisen perukalla. Myllykolusta kannan huolta, kun ensi-ilta meni rankkasateen vuoksi kuulemma osin mykkäelokuvaksi. Toivon mukaan Sillanpään lapsikuvaus siitä vain terhentyy ja nousee siivilleen, kuten täälläkin tapahtuu kirjanpitäjä Jaakko Aspin lasten kohdalla niin Puolangalla, Suomussalmella kuin täällä Vaalassa. Katsotaan mitä alkava viikko vielä tuo tullessaan.

11.7.2026

Hiuksenhienoja tuomioita

Heräsin puoli neljältä aamuyöllä. Suden hetki. Saankohan enää unta? Samassa muistin pelit, nythän on menossa Portugalin matsi Kroatiaa vastaan! Hyvästi uni, puhelin esiin ja ottelu näkyviin. Ronaldo ampuu juuri rankkarin sisään. Peli on tasan 1-1.

Näyttää menevän jatkoajalle. Sitten Portugalin valmentaja Martinez vetää Ronaldon vaihtoon! Kuolemaa halveksuva ratkaisu, mutta tuottaa heti tulosta. Ramos puskee lisäajalla Portugalin 2-1 johtoon. Peli näyttää selvältä. Kunnes Kroatian Gvardiol tekee vielä yhden ihmemaalin viimeisellä minuutilla. Se hylätään paitsiona, kuten moni maali tätä ennen. Kroatian keskitys on hipaissut oman pelaajan hiuksenkärkeä ennen joutumista Gvardiolille.

Näin Ronaldo saa vielä ainakin yhden pelin ja Kroatian sinnikäs Luka Modric hyvästelee kisakentät karvastelevan tappion jälkeen. Oliko tuomio oikea? Kovin täpäriksi ovat ratkaisut menneet, ja videoruutua tarvitaan tämän tästä. Pelin orgaaninen kulku töksähtelee myös juottotaukojen takia.

Mutta ratkaisu mikä atkaisu. Ronaldo ja Modric halailevat. Kahden sankarin kohtaaminen, kohta emme näe enää kumpakaan. Paljon iloa, jännitystä ja taituruutta he ovat meille tuottaneet. Minusta on hienoa, eättä Ronaldo jaksaa edelleen, samoin muut huippukonkarit Messi, Mbappé, uutena tulokkaana Norjan väkivahva Haaland. Puhumattakaan Harry Kanen kahdesta uljaasta ratkaisumaalista, jotka takasivat Englannille jatkon Kongo-matsin loppukahinoissa.

Ylivertaisilla yksilöillä on suuri merkitys, vaikka toisin halutaan väittää. Jalkapallo on joukkupeli, mutta samalla yksittäisten sankarien taidetta. Nautimme mestarillisista suorituksista enemmän kuin tarkkaan suunnitellusta pelin rakentelusta. Asiantuntijat saavat ne tulkita omalla ammattislangillaan, me häikäistymme taitureitten näytöksistä.

Trillerimäisiä loppuratkaisuja on ollut jo useita. Alkupeleissä Itävallan ja Algerian keskinäinen loppurynnistys mykisti. Footballin gentleman Hary Kane on vanha sankarini, kannatan sinnikkäästi Englantia, vaikka peli välillä takkuilee. Ja nyt tämä Portugalin hiuksenhieno livahdus jatkoon. Ranska ja Argentiina menevät omia menojaan. Uusia yllätyksiä tulee varmasti.

Kannattiko valvoa puoli neljästä kuuteen? Ilman muuta kannatti. Draama huipentuu kentällä tehokkaammin kuin missään teatteriesityksessä. Peli pelataan tässä hetkessä, ohjaus ja käsikirjoitus muuttuvat kaiken aikaa. Espanja hoiteli oman osuutensa jo myöhäisiltana, Sveitsi voitti aamulla Algerian rauhalliseen tapaan. Ja näitä jatkuu vielä runsaat kaksi viikkoa! Lisää yltäkylläisiä öitä tiedossa.

Jotkut merkittävät uutiset jäävät näissä mittelöissä siimekseen. Eeva Kilven aika täyttyi, ja joukosta poistui myös Anto Leikola. Persoonallisuuksien rivit aina vain harvenevat. Kummassakin olisi paljonkin muisteltavaa, mutta eihän tähän jalkapallokesään mahdu muita kuin Ronaldo ja Messi ja kumppanit. On palattava syksymmällä taas kirjallisiin hahmoihin.

3.7.2026