Juhlaviikoista päästiin, ja kyllä helpottaa. Euroviisut on tas kertaalleen harmiteltu ja väärin äänestetty. Kauhea Israel masinoitiin joillakin maanalaisilla voimilla kakkoseksi! Kun kunta- ja aluevaaleissakin 121 154 tyyppiä äänesti hylätysti päin seiniä, pitänee järjestää yleinen äänestyskoulutus kansalaisille ennen seuraavia koetoksia.

Suomen leijonat tippuivat parin hienon trillerivoiton jälkeen paluulennolle. Ei tullut 30-vuotisjuhlavoittoa. Tanska näytti, millaisia ihmeitä voi järjestää kun oikein hyggesti lykästää. Pitänee sittenkin katsoa vielä jokunen matsi vailla erityispaineita. On aina hauskaa, kun David linkoaa Goljatin laulukuoroon. Kukaan itseään kunnioittava asiantuntija ei olisi veikannut Sveitsiä ja Tanskaa loppukahinoihin.

Hesari kampanjoi alusta saakka Suomen tämänvuotista joukkuetta vastaan. Erityisesti valmentaja Antti Pennanen oli  maalitauluna, ja nyt lehti on jo päättänyt erottaa hänet. Jääkiekkoliitolla tuskin on siihen mitään sanomista. Vaikka Suomi voitti kuusi ottelua kahdeksasta, jälki oli lehden mielestä rumaa. Pennasen kimppuun käydään tänään jo henkilöön osuvin tölväyksin. Arvotonta touhua on jääkiekkojoukkueen valmentaminen, kenkää tulee nopeasti. Pannaan vaan Raipe Helminen remmiin, niin hänenkin karismansa himmenee hetkessä.

Jotenka on kiva kääntää huomio ihan muihin asioihin. Ajattelin että viisujen ja lätkän tuottama ahdistus kaipaa jotakin keventävää remellystä. Niin painelin elokuviin katsomaan, kuinka perinteinen sahti vaikuttaa feminiinisiin kansanjuopottelijohin. Teemu Nikin ideoima ja ohjaama Sata litraa sahtia näyttää, että naiset pystyvät kunnostautumaan tälläkin miehiseksi mielletyllä alalla. 

Varmaan minäkin olen niellyt elämäni aikana satakunta litraa sahtia, mutta en vielä hyvässä Hämeenkyrössä ole tavannut elokuvan naisten veroisia pämppäilijöitä. Sysmässä on näköjään eri meininki kuin jähmeässä Satakunnassa. Siellä sahti on kunnioitettu viisasten juoma, eikä kenenkään mieleen pälkähtäisi varastella ja upotella sahtipäniköitä tai survaista sahdinpanijaa vesurilla päähän. Tapansa kullakin. Lienee maakunnallisia eroja niin sahdin laadussa kuin käyttötavoissa.

Tämän piti oikeastaan olla hauska elokuva, mutta en kuullut salista yhtäkään  naurahdusta. Itse hymyilin yhdessä kohtaa, vaikka join eneimmäistä kertaa elämässäni olutta elokuvan aikana päästäkseni oikeaan vireeseen. Hukkaan meni. On myönnettävä, että Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka näyttelevät itseään säästelemättä sahtiuhoa ja sen jälkeistä krapulan tuhoa. Juoneen punotaan selventävä perhekohtainen tragediantynkä, mikä kai motivoi pohjattoman humalahukutuksen. Joten ei tämä ihan sahdin mainoksestakaan käy, niin kelpo aine kuin se onkin oikein nautittuna.

Humalan kuvaaminen on suomalaisen draaman lempiaihe alkaen Nummisuutarin Eskon nousuhumalasta ja veljesten joulunvietosta Impivaarassa. Aina näissä käy huonosti, mutta hauskaakin on. Aleksis Kivi innostui vielä näytelmässään Oliviretki Schleusingenissa lisäämään höyryä olutvetoiseen sotaretkeen. Pasifistinen sanoma tuskin enää tepsisi, kun sotilaita nimenomaan yllytetään surmatöihin viinan voimalla.

Aikamme sotanäyttämöiltä kuuluu niin hirveitä uutisia, että en menisi nyt neuvomaan ketään, kuinka tulisi toimia. Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuudessa ulkominsteri Elina Valtonen piti hyvän ja selventävän esitelmän, eikä sihen ole mitään lisäämistä. Sukkuloikoon Stubb nyt siellä kulisseissa rauhan eteen minkä voi, mutta pahalta näyttää kaikilla rintamilla.

Taidan siirtyä sesteisemmille esteettisille elämänaloille ja voisin selvittää vihdoin pari näyttelyä. Särestöniemet pitäisi nähdä ja muistella samalla, kuinka hän rysäytti Timo K. Mukan ja jonkun kaverin kanssa mustalla Volgalla Kittilään kuvauspaikalle, kun Maa on syntinen laulu eli kriittisiä hetkiään. Melko nousuhumalainen visiitti ei ilahduttanut ohjaaja Rauni Mollbergia. Mukka ei sen jälkeen kauan elänytkään, ja nyt annoin sisätautien professori Jukka Mustosen tehtäväksi selvittää, miten ihmeessä mies kuoli infarktiin 29-vuotiaana! Mustonen on erikoistunut kirjallisuuden ja lääketieteen välisiin suhteisiin, julkaisut aiheista pari teostakin, joten perästä kuullaan. Reidar eli kauemmin, vaikka uhosi sillon 1973, kuinka hän ”pölkhää kaamosta” ja haluaisi karata etelän maille kuolemaan.

Muutakin taidetta on tarjolla, Lallulan juhlanäyttelyä ja Ateneumin naiskuvia, joissa ensimmäkseen kai mallit esiintyvät selvin päin. Lisäksi Helsinki on tulvillaan viulunsoittoa, on Sibelius-kilpailut, jonka taannoinen voittaja Pekka Kuusisto esitteli juuri virtuoositaitojaan Sebastian Hillin modernin teoksen tulkkina. Ja Linda Lampenius tekee upeata come backia. Hei, maailman parhaat nuoret viulistit kokoontuvat hyvään Helsinkiin. Joten ylös, ulos ja taiteesta nauttimaan!

24.5.2025