Mikäs sen mukavampaa kuin lueskella jotakin viisasta, kun vettä ropisee peltikattoon. Siihen on ollut hyviä tilaisuuksia tänä kesänä.
Arvostan edelleen kunnon kirjan lukemista, mutta näin suvella myös äänikirjat tarjoavat helppoa seuraa. Valoisina öinä, jos uni ei tule, hyvän lukijan kertoilu viihdyttää ja tainnuttaa lopulta uneen. Ajastin vain päälle, jotta voi seuraavana yönä jatkaa.
Tähänastisten viikkojen huippukirja on kohdallani ollut Mihail Shishkinin esseekokoelma Viha ja kauneus (WSOY 2024). Sisältää kirjoituksia sodasta, taiteesta ja Venäjän ideasta. Terävämpää ja henkevämpää nyky-Venäjän opasta en ole tavannut. Ansiona erityisesti se, että kirjoittaja etsii ja löytää nykyilmiöille pohjan Venäjän klassisesta kirjallisuudesta. Vladimir Putinin hallinnolle ja ajattelulle tämäkään kirja ei anna yhtään armoa.
On Shishkinin syy, että tästä uhkaa tulla venäläisten kirjallisuuden kesä. Luin uudelleen Dostojevskin Kirjoituksia kellarista, jonka olen merkintäni mukaan lukenut ensimmäisen kerran tammikuussa 1975. Kuinka se oli mahdollista? Viimeistelin silloin gradua ja valmistauduin kotimaisen kirjallisuuden lopputenttiin, johon Dosto ei mitenkään kuulunut. Näytelmääkin kohta kirjoitin, sitä Töllinmäen tohtoria, josta tuli nelivuotinen menestys Myllykoluun. Ilmeisesti Doston hullunvilli monologi antoi sopivaa syvyyttä ja pohjaääniä kiivaimpaan kirjoituskevääseeni. Miten vain, nyt sitä oli todella antoisaa kerrata.
Oli heti jatkettava Henri Troyat’n Dostojevski-elämäkertaan, joka on näemmä joskus jäänyt kohdaltani kesken. Monet kirjat jäävät kesken, kun on riennettävä uusiin aiheisiin. Tämän aion nyt selättää. Erinomainen elämkerta se onkin, dokumentin omainen ja etenee silti elävän romaanin tavoin. Dostojevskin osallisuus kapinahankkeeseen Nikolai I:n aikana, kuolemantuomio ja valeteloitus tekevät edelleen täräyttävän vaikutuksen. Sitten seurasi neljän vuoden pakkotyö Siperiassa ja raskas asepalvelus. Kaikkia kokemuksia Dosto piti lahjoina, elämänkokemus syveni ja rikastui. No totta vieköön. Kuinka helppoa onkaan nykyisten taiteilijoiden elontaival, vaikka apua ja tukea kipaavat valtiovallalta ja muilta. Eli onko sittenkin niin, että paras taide kirkastuu kovien kärsimysten kautta?
Vauhtini pysähtyi Muistelmiin kuolleesta talosta. Sen verran rankka opus se on, että piti ottaa paussi ja hengähtää välillä. Elämän karmeus voi ylittää nykymukavuuksiin tottuneena velttoilijan kestokyvyn. Joten saakoon Dosto-seikkailuni jatkoa vähän myöhemmällä ajalla. Sitten voin keskustella aiheesta Eija-Riitan kanssa, joka on tämän kristityn profeetan tunnustautunut tuntija.
Venäläiseen kesään kuului tietysti myös Tshehov ja tällä kertaa hänen laaja novellinsa ”Tuntemattoman tarina”, jonka tajusin täysin vasta nyt saatuani Shishkinilta olennaisia vihjeitä. Löytöjä voi tehdä aivan tutuistakin teoksista, kun ne odottelun jälkeen taas kypsinä putoavat käsiin. Tästä jäi nyt paljon muuta äsken luettua tai kuunneltua pois, mutta yritän palata niihin.
Miten nämä klassikkolöydöt liittyvät nyky-Venäjään ja Putiniin ja Ukrainan hirveään sotaan, se on itse kunkin luettava ja oivallettava Shishkinin esseistä. Mahdotonta edes pintapuolisesti referoida hänen analyysejaan, joissa on vihaa, vimmaa, syytöstä, mutta myös kauneuden janoa ja inhimillisyyden syvällistä ymmärrystä.
Viime illat on nimittäin vallannut naisten jalkapallo täydellä voimalla. Olen taas ihaillut, kuinka ihmeellisen hienosti naiset ovat oppineet futiksen salat. Suomessakin kehitys on edennyt harppauksin, mutta ei riittävän pitkin. Niin tiputtiin jatkosta, mutta ei se nyt elämää suurempi katastrofi ollut, kuten voisi luulla kaikista kyynelehtivistä kommenetista. Stereotyyppisesti naiset todella itkevät tappion hetkellä, miehet pourevat hammasta ja synkistelevät. Jännittävää katsoa jatkopelejä, joiden tasosta jo eilinen Espanjan ja Italian mittelö antoi hyviä viitteitä. Kumpikin maa on meitä monta taidetemppua edellä, ja niin oli kieltämättä vähän maltillisempi Sveitsikin, joka jatkopaikkansa ansaitsi.
12.7.2025