Taitaa olla niin kuin Kristiina Törnudd oikaisee: varsinainen Mattilan kauppa on ollut se hänen asumansa isompi pirtti joen rannassa eikä tämä kuvan osoittama, jossa galleria nyt toimii. Interiööri esittää vanhaa kauppaa. Mutta jotenkin nämä toisiinsa liittyvät. Oliko vastapäätä sitten se leipurin liike, josta Pietiskä soittaa Siljalle piianpaikan Rantooseen Nuorena nukkuneessa. Ikiuskollinen Eeva Numminen siinä asui pitkään. Hän se varsinainen Sillanpään tuntija oli, kuului nuorisoon, joka 30-luvulla vieraili usein Saavutuksessa. Eeva teki gradunsa Sillanpään kielestä ja toimi äidinkielen opettajana Hämeenkyrön yhteiskoulussa iät ja ajat. Silloin kyllä Sillanpäätä paukutettiin koulussa riittämiin.

Jack Witikan ohjamassa Siljassa on hauska kohtaus, jossa Pietiskä (Emmi Jurkka) soittaa professorille (Aku Korhonen) ja suosittelee leipuriin poikennutta Siljaa palvelukseen tämän näpsän ulkonäön perusteella. Romaanissa vesimatkan kuvaus vanhasta kirkonkylästä Rantooseen (Saavutukseen) on Siljan onnellisimpia.

Vanha kirkonkylä on jäänyt idyllisesti valtatien varjoon, ja sinne täytyy varta vasten poiketa, jos niin tahtoo. Parempi poiketa jalan tai pyörällä, sillä Kristiina suojelee tiukasti kotirauhaansa. Muutenkin miljöö on suojelemisen arvoinen, tuntuu kuin siirtyisi hetkeksi 30-luvulle. Kun vanha silta murtui sisävesilaivan kapteeni erehdyksen vuoksi, alue on säästynyt melko ehjänä. Uusi kevyen liikenteen silta olisi paikallaan, mutta kukaan ei ole ryhtynyt toimeen.

Tällaisia mietin sunnuntaiaamuna, kun Hesari oli taas pahasti myöhässä. Postin jakelua on muutettu, kai ne ajavat meidät pakosta vain nettilehtien lukijoiksi. Mutta kiitoskin kuuluu postille: viime viikolla raskas kirjapaketti oli tuotu eteiseen ja lehdet myös. Mutta Taunon kanssa kyllä kipuilemme sitä, että vanha joka-aamuinen lehdenhakumatkamme on muuttunut puolenpäivän jakoon omaan postilaatikkoon. Ja viikonloppuisin lehti tulee koska huvittaa. Mites Hesarin Kuukausiliitteessä lapsi määritteli vanha miehen: sellainen joka lukee lehteä. Haluaa lukea edelleen.

Siinä odotellessa sainkin korvaavaa luettavaa. Jussi Niinenmaa hurautti pihaan ja toi uuden kirjansa Viha, vaino pois. Polttavaan aiheeseen on iskenyt Jussi, vihasta ja vainosta kuulemme uutisia joka herran päivä. Siinä ei puututa suoraan ajankohtaisiin aiheisiin, vaan luotaillaan yleisempiä syitä ihmisten vihanpidolle. Jykeviä ajatuksia, vaikka tuskin ne maailman menoon vaikuttavat. Aina kannattaa yrittää, pisarakin voi aiheuttaa aaltoliikettä. Jussin sotahistoriallisiin mietteisiin minulla olisi muutama vastaväite, mutta säästän ne tuonnemmas näin leppoisana pyhäpäivänä. Kirjan on kustantanut Elias Krohnin luotsaama Kulttuurivihkot.

Nimittäin ryhdyin sitten katsomaan Kalevan kisoja, joihin uppouduinkin tuntikausiksi. Vanhana yleisurheilun harrastajana on aina hauska seurata, missä nyt mennään. Nuori korkeushyppääjä Ella Mikkola ilahdutti kerrassaan, samoin 800 metrillä vanha valta kukistui, vaikka voittaja hylättiin. Moukaria nuo riuskat muijat paiskovat pirun kauas, mutta keihäs ei tahdo miehiltä enää lentää. Mikä siinäkin on, että joku kuningaslaji äkkiä kuihtuu kuten talvella mäkihyppy. Ihailen Ylen selostajia, jotka jaksavat innostua tosissaan niistäkin kamppailuista, joissa tulostaso nyt on aika vaatimatonta luokkaa. Aina kannattaa innnostaa.

Urheilua riittää, kohta nuorten EM Tampereella ja sitten yleiset MM-kisat Tokiossa, joten levätään nyt hetki ennen uusia koitoksia.

3.8.2025