Silloin asukkaita oli noin 200 ooo, nyt kuulemma huitoo miljoonaa. Sitten tulemme me turistit, mutta mitään erityistä tungosta ei voinut havaita, vain liikenteen kasvanutta melua. Temppeleiden pilaristoja ja esiin kaivettuja hautoja saattoi ihailla varsin rauhallisesti. Leppoisa sää (+20-23 päivisin) helpotti kuljeskelua. Vasta viimeisenä päivänä hulmahti helle lähelle 30, mutta silloin olikin ainoa vapaapäivä ja saatoimme lepäillä altaan äärellä. Loistavasti järjestetty matka siis sääsuhteita myöten!

Saattoi olla oma vaiktuksensa silläkin, että kun toisena päivänä kävimme Denderan temppelissä ja tervehdimme oheista onnellisuuden jumalaa, hän tuntui seuraavan suojelevasti koko matkan ajan.Tosin veikko vaikuttaa varsin yrmeältä, mutta lihaksikkaana saattoi helposti karkottaa pahat henget kannoiltamme.

Sykähdyttävää oli taas löytää Tutankhamonin hauta, vaikka sen pienuus tuotta monille pettymyksen. Kirjoitin jo lapsifaaraon arvoituksesta, ja totta kai haudan varsinaiset aarteet ovat nähtävillä Kairon uudessa museossa, minne matkamme ei ulottunut. Mutta kaivaustyön ja löydön dramatiikka avautuu parhaiten juuri täällä alkuperäisellä paikalla Kuolleitten laaksossa.

Huvittavaa että haudan varsinaisesti kekkasi se kaivausryhmän vedenkantajapoika, joka sai havainnosta suurta mainetta ja koko perheen vauraus kohosi uudelle tasolla. Silti löytö on mennyt tieytysti arkeologi Howard Carterin nimiin, mutta reiluna brittinä ja hän tajusi vesikuskinsa julkisuusarvon oman urotyönsä ohessa.

Luxorin temppeli näyttäytyi iltavaloissa todella sadunomaisena, myyttien ympäröimänä palatsina, ja siellä olisi kierrellyt vaikka kuinka kauan eksymistä pelkäämättä. Onneksi seurueemme hienostunut rouva otti huolehtiakseen, että pysyin seurueen kannoilla – hajamielisenä kun olisin hyvinkin voinut jäädä kaiken katoovaisuutta mietiskelemään.

Faarao Ekhnaton oli tietysti suosikkimme, vaikka paikallinen oppaamme Omar veti meitä ihailemiensa Ramsesten temppeleihin. Kuvassa hän selostaa innostuneita näkemyksiän matkanjohtaja Liisa Huhtalalle. Heidän keskinäistä kamppailuaan oli hauska seurata, ja Liisahan lopulta aina voiton peri.

Minulle aukeni pitkillä bussimatkoilla tilaisuuksia kertoilla lähemmin Sinuhesta ja teoksen syntyvaiheista ja levinneisyydestä. Tähän mahtuu valitettavasti vain sirunen kaikesta nähdystä ja koetusta, mutta menkää itse paikan päälle ihailemaan omin silmin omankin kulttuurimme kaukaisia juuria ja esikuvia.

Ihan vaurioitta ei matka sujunut, sillä vieras virus iski sittenkin elimistööni ja puolitoista päivää podin reippaasta ripulista, mutta Liisan ja matkatoverien suosiollisella avulla ja lääkityksellä toivuin nopeasti taas kiipeily- ja esitelmöintikuntoon.