Tulin kaupungilta ja Kanniston leipomosta viimeisiä kasseja riiputtaen. Aatonaaton iltapäivä, huokaisin. Enää ei tarvita mitään.
Kotikadun kulmalla puhelin soi. Serkkuni Ulla soitti Italiasta. Iloisia uutisia: hänen tyttärentyttärensä Sara on valmistunut tohtoriksi Libera Universita Maria S. Assuntasta. Hienoja valokuvia, paljon onnea! Avaan samalla ulko-ovea, pian hissin ovea, puhun ja sählään kädet täynnä kantamuksia…
Silloin se tapahtui. Avain putosi hissikuiluun.
Tätä olen aina pelännyt. Mitä nyt? En pääse edes asuntoon, aatonaattona kukaan osaava mekaanikko ei taatusti ole enää saatavilla.
Painoin hissin toiseen kerrokseen ja yritin ovea auki ensimmäisestä. Ei auennut. Kurkin avainta avuttomana. Seisoin siinä kuin hölmö kantamukset levällään jaloissani.
Kului kolme piinaavaa minuuttia. Sitten kohtasin joulun ihmeen. Ulko-ovi aukeni ja talon isännöitsijä Antti rynnisti lenkiltä sisään koiransa kanssa. Minä selostamaan surkuteltavaa tilannettani. Asumme samassa rapussa, harvinaista sekin.
Antti oli pian rähmällään matolla ja tarkasti avaimen sijainnin kännykän lampulla. Siellä se syvyydessä kiilteli. Antti arveli, että sen saisi ylös rautalangan koukulla. Rohkenin epäillä. Sitä paitsi ei ollut rautalankaa.
Mitäs, Antti soitti talonmies Piialle. Hän asuu pihan toisella puolella ja tuli heti. Hän päästi minut yleisavaimella kämppääni ja vakuutti onkivansa avaimen ylös. Odotin jännittyneenä.
Kymmenen minuutin jälkeen Piia toi avaimen. Hän oli imaissut sen vahvalla pölynimurillaan. Kiitin ja annoin konvehtirasian, joka tuntui kovin vaatimattomalta palkinnolta tästä uroteosta.
Illalla vietimme kellarissa B-rapun yhteistä glögitilaisuutta, jonka perinteisesti panevat toimeen toisen kerroksen balettitanssijat Aku ja Saga. Kiitin rapun harvinaista yhteishenkeä ja erityisesti Piiaa, joka hyrisi vaatimattomasti yleisen ihailun keskellä. Antti tosin vakuutti, että minulle olisi voitu tuoda patja yhteen vapaaseen komeroon, jos avainta ei olisi saatu ongituksi. Parempi kuitenkin näin.
Onko muuten toista rappua Helsingissä, jossa isännöitsijä ja talonmies ovat auliisti heti saatavilla hätäapuun katastrofin sattuessa?
Aattona ryhdyime kulttuurineuvos Tuulan johdolla toteuttamaan jouluohjelmaa, jonka hän oli suunnitellut. Siihen kuului puiston laidalla Agricolan kirkko ja kauempana Hietaniemen hautausmaa ja kynttiläin lasku Mika Waltarin ja I. K. Inhan haudoille kiitoksena kirjoihini antamistaan aiheista. Väkeä oli kaikkialla yllättävän paljon liikkeellä, kynttilämeret loistelivat. Sitten kovien koettelemusten ja kävelyn jälkeen pääsimme viimein hyvin ansaitun jouluaterian ja kinkun kimppuun. Viini maistui harvinaisen ihanalta.
Jouluna 2025