Vetäydyin taas maalle Helsingin hulinoista.  Enpä olisi parempaa aikaa voinut valita. Miten voikin maailma näyttää näin puhtoisen viattomalta, vaikka toinen todellisuus jyrisee nurkan takana. Eilen rantasaunalla silmäilin hiirenkorvaisten koivujen läpi järvelle ja lähetin toiveen kaikille valtiaille: antakaa tämän elämäntilan nyt jatkua vielä edes muutaman vuoden.

Vilkas sosiaalinen viikko jäi taakse. Tiistaina kävin pitkästä aikaa maanpuolustuskurssin tilaisuudessa Pääesikunnassa. Kohta on kulunut 30 vuotta siitä, kun nämä kohdaltamme alkoivat. Monenlaista tietoa on vuosikymmenten varrella meihin pumpattu puolustusasioista, jotka viime aikoina ovat käyneet yhä polttavammiksi. Suomi varustautu monella tasolla,  jopa meidänkin ikäluokkaaamme pidetään mukana!

Kenraali valisti meitä tällä kertaa erityisesti puolustuksemme Nato-yhteyksistä, joita toden totta riittää. Eipä käy tämän ajan upseereita kateeksi; mitä kaikkia kirjainyhdistelmiä, laatikoita, erityisryhmittymiä ja uusia aseharjoituksia heidän onkaan opeteltava ja kohta myös hallittava. Elämme jännittäviä ja monimutkaisia aikoja. Miten simppeliä oli huutaa laukaus! ja syöksyä olemattomaan poteroon 60 vuotta sitten Hiukkavaaran kankailla. Tärkein opetus oli tähdätä oletettua vihollista keskivartaloon. Voi kyllä päteä edelleenkin. Ydinlaskeumia pyyhittiin kuusenoksalla kypäristä. Saattaa olla vanhentunut metodi.

Ihmeellisen rauhantäyteistä aikaa on ikäluokkamme saanut elää. Se tuli elävästi mieleen, kun kohtasimme Norssin kymmenen klassikkoa vuosimallia 63  tutussa Sea Horsessa. Vietämme luokkakokouksia melko tiheäisti, mitä monet kadehtien ihmettelevät. Hauska oli taas nähdä hyväkuntoisia veijareita, vain pari kävelykeppiä oli liittynyt joukkoon. Hengissä meitä on 18, kahdeksan kaveria oli estynyt tulemasta.

Ydin on edelleen tiukkaa ainesta. Jukkis Virta, futisjoukkueen kapteeni, järkkää ja kutsuu koolle. Tarvitaan aina joku aktivisti. Kaukaisin tulija on Rantasalmen ruhtinas Jorma Kaimio, joka kertoili meille latinan kielen hyödystä työelämässä. Hyötyä olisikin, jos osaisi! Kun yritän tulkita Ovidiuksen elegioita, huomaan taidon rapistuneen. Laippari Laipiota kuulin viimeksi eilen jazz-radiosta. Haba Halén jatkaa itämaisia tutkimuksiaan, häneltä sain viimeksi kriittisen lausunnon Sinuhe egytiläisen yksityiskohdista. Jontsi eli Jäntti on juuri voittanut ikäistensä SM-sulkapalloturnauksen. Jyki Malmion kanssa käymme viikottain Suomalaisen Klubin seniorijumpassa. Kaikki vetreässä kondiksessa ikäisikseen.

Miehiset kokoontumiset antavat ryhtiä elämään. Kautta kouluvuosien, urheilutreenien, armeijan ja klubin olen kuulunut miesvaltaisiin verkostoihin. Vasta humanistiset harjoitukset toivat mukaan eläviä naisia. Ei pahaa sanottavaa heistäkään, ihania ovat. Tänään liputan oman äitini Sagan ja lasteni äidin Elinan kunniaksi ja onnittelen vanhinta tytärtäni Ainoa nimipäivän johdosta. Upea luomakunta ja lippujen meri juhlivat kilvan kaikkia. Eikä niissä kyllin: uusin kirjani Sinuhen synty hurahti painoon.

Muuten: huomasin tyrmistyen perjantaina, että perinteistä futismatsia nykynorsit-vanhat norssit ei tänä vuonna näkynytkään Sepiksen kentällä, vaikka niin oli ilmoitettu! Mistä johtuu, kuka ottaa vastuun? Ei kai pitkä perinne ole katkeamassa. Vai oliko matsi vastoin ilmoitusta siirretty takaisin Johiksen kentälle? Selitystä vaaditaan.

Pian lähden metsälenkille taksvärkkitietä Myllykoluun ja sieltä Kierikkalan kylätielle. Kohta siellä taas harjoitellaan uutta näytelmääni Enkelten suojatit, siitä myöhemmin lisää. Kun katselen herkkiä koivikoita, muistan aina Sillanpään  lyömätöntä vertausta, jonka hän kehitteli junan sillalla matkalla Hankoon ja Malmön balttilaiseen näyttelyyn ennen kirjailijanuransa alkua toukokuussa 1914:

”Nuoret koivikot näyttävät siltä kuin niistä hiljaa varisisi kellanvihreää pyryä.” Samalta näyttävät edelleen.

10.5.2026