Puolison menetys tuottaa tunnetusti suuren stressin. Se voi kestää kauan eikä taitu kokonaan koskaan. Norjalaislähtöinen, New Yorkissa asuva kirjailija Siri Hustvedt tämän tietää ja uskaltaa kuvata syvemmin kuin kukaan. Ilahduin kun Suvi Ahola esittelee hänen kirjansa Haamutarinoita (Otava 2026) tänään Hesarissa. Se on vaikuttavin kirja mitä pitkään aikaan olen lukenut.

Siri Hustvedtin puoliso Paul Auster tuli tunnetuksi Suomessa viimeistään silloin, kun Sauli Niinistö haastateli häntä Akateemisessa kirjakaupassa. Austerin kirjoja olen lukenut useita, aina ne vetävät hetkessä imuunsa. Niinistö pohti hänen sivullisuuttaan ja juutalaista identiteettiään maailman tilannetta vasten. Tärkeintä on hänen romaanihenkilöidensä älyllinen hermo ja elävyys.

Hustvedt ja Auster olivat naimisissa 43 vuotta ja kiinnittyivät voimakkaasti toisiinsa. He melkein sulautuivat samaksi persoonaksi, Hustvedt toteaa. Tilitys puolison kuoleman jälkeen on tutkimuksellinen syväsukellus. Siri ikään kuin kokoaa Paulin elävänä uudelleen itselleen, siitä kirjan nimikin. Yrityksessä on traagisia jos joskus koomisiakain piirteitä. Tuloksena kaihtelematon ja ainutlaatuinen rakkaussuhteen avoleikkaus.

Mietin kuinka intohimoisesti puolisot käyttävät kaikki lääketieteen ja keskinäisen rakkauden keinot pitääkseen keuhkosyöpää sairastavan miehen elossa. Vain Amerikassa tämä lienee mahdolista. Kaikki mahdoliset lääkkeet ja hoidot kokeillaan. Paulin kunnon vaihtelua seurataan päivä päivältä, joskus tunti tunnilta. Ystäville Siri raportoi tämän ”Syöpämaan” jokaisen liikahduksen tarkasti ja realistisesti mutta toivoa menettämättä.

Minun ensimmäinen vaimoni Elina kuoli rintasyöpään 38 vuotta sitten. Kuinka vaatimatonta olikaan hoito siihen aikaan, kuinka vähän yritinkään etsiä mitään uusia parannusmenetelmiä. Nolottaa, kaduttaa. ”Mieheni uskoo ihmeeseen”, Elina sanoi lääkärille. Se tuntui olevan ainoa toivo, koska ennuste oli alun alkaen huono. Nyt rintaani puristaa, kun luen amerikkalaisen kirjailijapariskunnan yhteisestä taistelusta, joka ei pääty yhtään paremmin kuin omammekaan aikanaan. Mutta kaikkensa he totisesti tekivät.

Yhdistävä piirre on sekin, että etsin Siri Hustvedtin tavoin vimmaisesti yhteyttä Elinaan hänen kuolemansa jälkeen. Luin alan kirjallisuutta, yritin tulkita merkkejä Elinan jatkuvasta läsnäolosta. Tämä juuri sai minut ottamaan yhteyttä Katri Helenaan, joka televisiossa kertoi pitävänsä jatkuvasti yhteyttä kuolleeseen mieheensä Timppan eli armeijakaveriini Fisuun. Lähdin Katrilta ottamaan oppia vainajan hengen tavoittelussa ja sille tielle jäin. Yhteys kadonneeseen rakkaaseen jäi tosin saamatta. Katrille se oli ihmeen helppoa ja itsestään selvää ja jatkuu varmaan edelleen.

Mutta mieleeni Elina edelleen palaa miltei päivittäin. Joku voisi sanoa, että se ei ole ihan tervettä. No ei taatusti vaikuta terveeltä Siriinkään hellittämätön kamppailu miehensä elävän hahmon palauttamiseksi. Syvästi inhimillistä se on. Mitään uskonnollisia tai ylimaallisia keinoja Siri ei käytä, vaikka saattaa niihin ohimennen viittailla. Tiukasti hän pysyttelee tieteen ja yhteisten kokemusten rajoissa, mutta hänen kuvittelukykynsä ylittää ne. Suuren palveluksen hän tulee tehneeksi kanssaihmisille, jotka tuskailevat samojen elämysten äärellä.

Kun kolmaskin vaimoni Marja kuoli äkilliseen aivoverenvuotoon, en enää yrittänyt kutsua häntä rajan takaa takaisin. Tyydyin kohtaloon, olin kokenut tämän jo aiemmin. Sama ilmiö kuitenkin toistuu edelleen: tämän tästä muistan Marjan lausahduksia, eleitä, reaktioita. Televisiota katsellessani keskustelen toisinaan ääneen hänen kanssaan. Yleensä olemme samaa mieltä. Siltä tuntuu, vaikka hän ei koskaan vastaa. Jotkut hänen tapansa ja ajatuksensa ovat siirtyneet minulle pysyvästi. Sillä tavoin rakkaat vainajat sittenkin jatkavat elämää kanssamme.

Nyt tekee mieli lukea lisää Hustvedtin omia ja myös Austerin teoksia. Onkohan tutkimus havainnut niissä yhteisiä ja keskinäisesti risteileviä piirteitä. Ihme jos ei olisi, niin suuresta rakkaudesta ja symbioottisesta yhteisymmärryksestä oli kysymys. Myös jatkuvasta käytännöllisestä kanssakäymisestä. Varmaan siinä ideatkin lainautuivat, vaikka kirjailijat ovatkin lähtökohdiltaan hyvin erityyppisiä. Hustvedt lääketieteeseen, psykiatriaan  ja luonnontieteisiin suuntautunut, Auster sosiaalisemmin asennoitunut, mystisvivahteiseen realismiin orientoitunut. Kuin erottamattomat parihevoset he ovat, yhteisen ihmisyyden asialla.

6.6.2026