Pääsin Helsinkiin, vaikka syylari vuotaa. Kerran piti Toijalassa täyttää nesteellä ja vedellä. Lamminsivu neuvoi ottamaan kympin vesipuntun mukaan, hyvin tepsi.Pian jo istahdin Juha Salon puutarhan sohvalle Päivi Istalan viereen. Mika Waltari -seuran esikunta kokoontui kaavailemaan syksyn tapauksia ja onnittekemaan miehen ikään ehtivää puheenjohtajaansa Juhaa. Ville Eerolalla on uunituoreita tuliaisia Tsekistä koskien Sinuhen käännöksen vaiheita ja ihmiskohtaloita, näistä saatamme lukea jopa romaanimuodossa. Päivi läksytti taas radion nykytoimittajia huonosta ääntämyksestä. Jukka Parkkisen kanssa puhelimme Aapelin sota-aikaisista pakinoista ja Mollen ennätyshitaasta Siunatusta hulluudesta, joka tuli uusintana kesällä.
Kaiken päätteeksi Juha piinasi meitä monialaisella tietokilpailulla, jossa onneksi sain joitakin pisteitä. Sirkku ja Tuija emännöivät ansiokkaasti kyökissä. Paluubussissa jouduin lippuratsiaan, mutta selvisin 3,50 euron maksulla, koska olin leimannut sentään tulomatkan. Hyvä kulttuurisyksyn avaus oli tämä.
Keskiviikkona Siltala ja Teos avasivat syyskautensa Poliisien majalla Lauttasaaressa. Siellä vilahtelee nimekkäitä kirjailijoita Sirpa Kähkösestä Aulikki Oksaseen ja Kari Hotakaiseen. Toukon kanssa vaihdoimme viimeiset kuulumiset. Satu Hassinkin tapasin pitkästä aikaa. Meidän kantapöytämme kansoittui vanhaan tapaan opiskeluaikojen kirjallisuustietäjistä, oli Salokanteleita, Pesosia ja Karosia. Kullakin meillä alkaa olla vaivamme, mutta pää vielä toimii. (Harmillisen jalkavaivan vuoksi en rohjennut mennä aamulla edes Klubin jumppaa.) Pöytäämme kunnioittivat lisäksi sellaiset auktoriteetit kuin Matti Suurpää, Martti Anhava ja Jyrki Nummi.
Ajattelinkin, että tässä on nyt koolla semmoinen koostumus kirjallista tietämystä, joka toivon mukaan vielä elää vuosikausia. Nuorempi polvi alkaa jäädä etäämmäksi. Läksiäisiksi ehdin kiittää pyöränsä selkään hyppäävää Minna Lindgreniä tietorikkaista musiikkipakinoista, joilla hän on riemastuttanut kesäisiä sunnuntaiaamujani.
Varsinainen Taiteiden yö avautui torstaina sateisena. Suuntasin ensiksi Hallituskadulle SKS:n kirjatapaamisiin. On vaikea päästä edes sisälle tuttuun palatsiin, kun se on rakennustöillä ympäriiinsä aidattu. Vähän hiljaisempaa oli kuin edellisiltana. Kirjani Sinuhen synty oli asiallisesti esillä. Tommi Lemiseltä kuulin, että se oli toiseksi myydyin Vammalan vanhan kirjan päivillä. Uusista kirjoista kiinnostaa eritoten Minna Silverin Troian arvoitus, hurjaa vauhtia pitää Minna yllä tutkimuksissaan.
Ilmoittauduin Tero Norkolalle ja hiippailin katselemaan taloa nykyisellään. Arkistossa oli Kaikkein Pyhin auki, mutta ei jälkeäkän edes Lönnrotin käsikirjoituksista. Ne on suljettu ikuisiksi ajoiksi jonnekin makasiinin uumeniin. Opiskelaikoinani 60-lvulla niitä sai varsin vapaasti silmäillä ja selatakin. Kaikki muutkin vapaudet on vähitellen kammitsoitu, meitä tarkkaillaan.
Kuljeksin kaupungille, mutta sade jatkui. Rummut pärisivät ja paraatit pörräsivät, kansaa vyöryi katujn täydeltä. 
Pelastauduin Espalta turvalliseen Bistroon, missä huomasin Maximin punaisten valojen houkuttelevan. Siellä oli alkamassa Odysseuksen (The Odyssey) näytös. No nythän sen näen, kun aikomuksena olikin. Kestin kolmituntisen oikein hyvin. Myönnän, että elokuvan maskuliinisen robusti, ruhjova ja häikäilemättömän raskas tyylilaji viihdytti minua täydellisesti. Minusta oli ansiokasta, että Homeroksen tuttu eepos on niin uskollisesti ja täyteläisesti toteutettu. Olkoon monelle opiksi. Pikkuvirheisiin en kiinnittänyt mitään huomiota. Nielaisin jopa mustan Helenan. Ihanaa uskolista Penelopea unohtamatta. Mutta herkille naisille en silti elokuvaa suosittele.
Keskiyöllä koton sieppasin hyllystä Saarikosken suorasanaisen käännöksen ja aloin lukea. Hitto sehän on vetävää tekstiä, joskus ammoin 1972 sen hankin ja luinkin. Nyt se sai taustakseen Christopher Nolanin väkevät kuvat ja eli entistä paremmin. Lukien vietin täysipainoista taiteiden yötä; mihin kaikkiin tuotteisiin tämä alkuperäinen eepos onkaan antanut aineksia ja ideoita.
Oli jo poistuttava vimmaisesta kaupungista. Taas sain jäähdytellä Citikkaa, ettei se vallan keittänyt yli. Poikkesin Janakkalaan komean pappilan pihaan ja kas, siellähän Catarina Doepel emännöi elegantisti kuin leskiruustinna ainakin. Juha Vakkurin kirjallinen henki on yhä tuntuvilla. Catarina tarjosi herkullista kantarellipiirakkaa, pari lasillista sekä kahvia ja henkeviä kuulumisiaan. Voisihan matkalla olla hullumpiakin paussipaikkoja.
Näin vierin viimein hiljaiseen Hämeenkyröön kuten luulin, mutta täällähän pyörii LandeFest kymmenin tapahtumin koko viikonlopun, ei armoa. Kohta olisi Kyröskosken Seurahuoneella esitys pontikan valmistuksesta, mutta tuskin siitä tulisi lempijuomani, vaikka asiaan perehtyisin. Torilla on varmaan kaikkia muitakin hulinoita.
Sen sijaan suuntaan vielä Tampereelle, missä juhlitaan Komediateatterin kunnostaman Palatsi Teatterin avajaisia musikaalilla Tootsie – aivan oikein, se sama Dustin Hoffmanin aikoinaan tähdittämä juttu. Nyt on Antti Pääkkönen tulessa. Menemme katsastamaan tätä kaimani Raipian ohjaamaan manselaisversiota hauskan pianistiseuralaiseni Mailan kanssa, hän tuntee esityksen taustat ja viritykset.
Eikä siinäkään vielä kaikki. Sunnuntaina on Enkelten suojattien viimeinen esitys Myllykolussa ja sinnekin tulossa tuttuja leidejä eri puolilta Suomea. Olisiko siinä viimeinen voimanponnistus tänä kesänä? Jos on urheilutarjonta koetellut voimia kuluneina viikkoina, ei yhtään sääli miestä myöskään tämä kulttuurinen hurlumhei kaikkine houkutuksineen. Mutta selvitty on ainakin tähän saakka.
22.8.2026