KC-ohjelmassa keskusteltiin utopiosta ja distypioista. Tovosta ja pelosta. Kumpi vie eteenpäin? Toivo passiivisenakin kannustaa edes yrittämään jotakin, pelko potkii persuksille ja saattaa lamauttaa kokonaan.
Aiemmin iltapäivällä Eduskunta väitteli maatalouspolitiikasta. Tähän päivään ja tulevaisuuteen tähyttiin, mutta melko materialistiselta perustalta. Maanviljelijän akuutti tulokehitys on polttavampi puheenaihe kuin pitkän tähtäyksen luonto- tai ilmastokehitys. Omavaraisuus ja ruuan tuotannon jatkuvuus päihittävät pohdinnat maapallon luonnonvarojen kestävyydestä.
Kaikki ovat yksimielisiä maanviljelyksen keskeisestä asemasta elomme turvatakuuna. Vatsa tyhjänä on vaikea keskittyä tulevan maailman visioihin. Tai ehkä juuri silloin luova ajattelu onkin pakonomaisen tarpeellista. Anna Kontula muistutti, että suuressa ahdingossa kuten sotien aikana on tehty paljon kauas kantavia ideoita ja oivalluksia. Isäni aloitti teoksensa Keksijän lainoppi (WSOY 1947) kestävällä väittämällä: ”Sota on keksintöjen äiti”.
Mutta onko todella suuria tulevaisuuden aatteita kehitelty sotien innoittamina? Rauhanaate nyt on, mutta sitäkin harrastettiin eniten ennen sotia ja taas rauhan aikana sotien jälkeen. Nyt kun se olisi todella tarpeen, vähän näkyy rauhanmarsseja. Jos utopioita tänään luodaan, ne ovat iloisesti irrallaan reaalisesta todellisuudesta. Futuristi Perttu Pölönen yritti kuitenkin keskustelussa urhoollisesti pitää toivoa yllä.
Koska varmasti on niin kuten kirjojen tekoon ryhtynyt Anna Kontula totesi: harvalla on edes mahdollsuuksia irrottautua muuhun kuin oman toimeentulon päivänkohtaiseen suunnitteluun. Jos oma talous on tiukoilla, aikaa ei riitä visionääriseen filosofointiin. Silti äärimmäinen ahdinko tuotti Dostojevskin teokset ja Solzhenitsynin panslavistiset maailmannäkemyksen. Nyky-Venäjä ei tuota muuta kuin tuhoa ja kärsimystä. Kapinalliset jupisevat voimattomina varjossa.
On omalla tavallaan johdonmukaista, että ajatuksia maataloudesta ja tulevaisuudesta nousee esiin tänään, F. E. Sillanpään syntymäpäivänä. Hämeenkyrössä päivää on muistettu asiallisin menoin, tuskin muualla. Silti Sillanpäällä olisi paljon sanottavaa vieläkin noihin kumpaankin kysymykseen. Hänen monistinen filosofiansa tähdensi kaiken yhteen kuuluvuutta ja harmonian välttämättömyyttä elämän hallinnassa. Tuskin ovat nämä näkemykset vain menneen ajan horinaa tai taannehtivaa nostalgiaa.
Pentti Linkola tähdensi, että Sillanpään kuvaamana aikana 1900-luvun alkupuolella meillä oli vielä elintasoa. Ihminen tiesi paikkansa yhteiskunnassa ja maailmankaikkeudessa ja tyytyi melko vaatimattomiin aineellisiin hyödykkeisiin. Anna Kontula sanoi, että nämä ovat tänään perussuomalaisten taaksepäin kääntyviä utopioita. Mutta entäpä jos niissä piilisikin pienen ihmisen onnen mahdollisuus. Jospa hän vain voisi Linkolan viitoittamalla tavalla hylätä koko uljaan edistyksen ja uusimman teknologian tuhoisat uhkakuvat. Se lienee mahdollista vain ääriyksilöllisinä elämänratkaisuina, joita mediassa silloin tällöin esitellään.
Tällaisia johduin miettimään tänään sateisena päivän. jolloin omat ajatukseni suuntautuvat huomiseen Mikkelin matkaan, esiintymiseen kirjallisuuspäivillä sekä kirjallisen työn pakolliseen taukoon. Vähän ajattelen myös tutun Ylivakerin tilan tuotantosuhteita Hämeenkyrössä. Se ei ole suurtila, mutta menestyy hyvin. Isäntä on tosin päivätöissä suuressa moottoreita suunnittelevassa firmassa ja vanhaisäntä auttelee talon töissä. Harvassa kai on näin saumatonta työnjakoa.
Kuinka he suhtautuvat tulevaisuuteen, toivoen vai peläten? Oli oikein otettava puhelu maalle. Vanhaisäntä, jolla on vähän enemmän aikaa vastailla kyselyihin, totesi olevansa varsin tyytyväinen elämäntilanteeseensa. Tosin se johtuu siitä, että viljelys on heillä nykyisin harrrastus ja elämäntapa, kuten pitkän elämän kypsyttämä isäntä totesi. Pelkällä maanviljelyksellä elää lähetyvillä pari isompaa tilaa, uusi komea navetta on valmistunut, vankkaa lehmikarjaa hamuili kesällä pellolla ja muitakin investointeja tehdään. Joten tulevaisuuden toivo elää vahvana ainakin Hämeenkyrön Vanajan ja Laitilan kylissä. Maailman tilanne on sinänsä karmea, siitä olimme isäntämiehen kanssa samaa mieltä. Mutta se kestetään.
16.9.2026