Mikkelissä tuotantoni käytiin perusteellisemmin läpi kuin aikoihin. Maakunnan kirjalliset järjestöt kokosivat suurtapahtuman, jossa kirjoittamisen lajeja ja muotoja käsiteltiin monipuolisesti. Kun tulin kirjastoon, menossa oli räp-koulutus nuorelle väelle. Kirjoittauduin Scandic-hotelliin (entiseen Cumulukseen), sen jälkeen oli minun työvuoroni.
Teuvo V. Riikonen, tietokirjailija, teologi ja entinen rauhanturvaaja, oli todella ottanut toimekseen kirjojeni läpi lukemisen. Urakka oli kunnioitettava, sillä menossa on opus 45. Varsinkin hämmästelin, että hän oli kesän pyöräretkillä kuunnellut myös muistelmani Päin elämää! (2023) alusta loppuun. Niinpä hän oli virittänyt 14 kysymystä, jotka kattoivat päätuotantoni. Hän hiillosti minua toista tuntia, ja yleisö kyseli lisää.
Pääaiheiksi nousivat tietysti elämäkertateosten tutkimustyö ja kerrontaratkaisut. Jäykistääkö arkistotutkimus itse kirjoittamista? Millä keinoin kirjoittaja vetreytyy ja vapautuu tietotaakasta, niin että se pysyy taustalla? Missä kulkee kulloinkin se usein mainittu faktan ja fiktion rajalinja? Kuinka pitkälle voi itse täydentää kuoppia, jos dokumentit eivät valaise joitakin vaiheita kylliksi?
Kun joutuu tällaiseen tenttiin, huomaa skarppaavansa ja oivaltavansa sellaista, mikä muuten ei tulisi mieleen. Kun johdattelija ei ole varsinainen kirjallisuustieteilijä, hän osaa kairata kipukohtiin pätevästi vailla alan ihmisten ennakkokäsityksiä. Kuulijoita oli komisenkymmentä, monet itse tieto- tai kaunokirjailijoita, yllättävän monet heistäkin tunsivat kirjojani ja ehkä oppivat niiden erheistä.
Vedin lisäksi työpajan, jossa syvennyttiin osanottajien omien kirjoitusten ongelmakohtiin. Eniten askarrutti kysymys siitä, mitä voi ja uskaltaa kirjoitaa – varsinkin oikeista ja läheisistä ihmisistä. Kehotin suhteutumaan kohtuullisen häikäilemättömästi, sillä reaktioita tulee joka tapauksessa. Kirjoittajan tulee kovettaa nahkansa ja keskittyä siihen, mitä itse pitää tärkeänä ja kertomisen arvoisena.
Järjestäjät tarjosivat illallisen Mikkelin Klubin kabinetissa, missä juttu kulki vapautuneesti tietokirjailijoiden aluevastaavan Riikosen ja Mikkelin Kirjoittajien puheenjohtajan Marja-Liisa Kakkosen johdolla. Muistoksi sain Lea Suopellon kirjoittamaman kauniin runokortin. Kaikkiaan miellyttävä vierailu muistojan kaupungissa, missä aikoinani seurasin paljon teatteria perheystäväni Markku Kontron ollessa sen ruorissa. Nyt johdossa näkyy olevan entinen oppilaani Tampereen draamalta, Pekka Laasonen.
Paluumatkalla luin junassa Riikoselta saamaani kirjan Pahojen paikkojen papit (2025), jossa varsinkin rauhanturvatyön henkinen ja hengelinen puoli tulee hyvin esiin. YK:n Rauhanturvaajat saivat 1988 Nobel-palkinnon, kuten Riikonen muisti muistuttaa.
x x x
Paluuta seuraavana päivänä oli taas hypättävä junaan, nyt Tampereelle Komediateatterin johtajan Panu Raipian 35-vuotistaiteilijajuhlaan. Ensin nähtiin hänen tuorein ohjauksensa Satu Rämön romaanin pohjalta: Hildur. Iskevää taidokasta työtä, varsinkin Islannin jäätävä tunnelma tuli yllättävän hyvin esiin äänten, valojen ja videoiden avulla. Itse kirjan muistin lukeneeni, ei siis suuria yllätyksiä. Joustavasti siirtyilivät näyttelijät roolista toiseen.
Virallisia tervehdyksiä oli kymmenkunta, upein Kansallisteatterista (Katariina Kaitue, Jukka Puotila kukkalaitteineen), paras puhe ministeri Anna-Kaisa Ikoselta. Hämäläiset ovat herenneet hyvinkin puheliaiksi ja jopa hauskoiksi. Juhla jatkui yläkerran juhlasalissa, istuin maakunnan miesten Matti Pulkkisen ja Pekka Gestrinin pöydässä, kuulin Ikaalistenkin kuulumisia. Teatteriväkeä eri puolilta maata tupa täynnä.
Panun kehuminen yltyi dityrambisiin lisäkierroksiin, mitkä hän hyvin ansaitsi. Erityisesti Palatsin valloitus herätti kiitoksia. Meidän yhteistyömme Päämäärä Tuntemattoman osalta sujui taannoin niin hyvin, että uhkailin häntä uusilla ideoilla. Tapasin Satu Silvon ja Reidar Palmgrenin ja kävin lyhyitä keskusteluja TT:n lavastajan Marjatta Kuivaston ja TTT:n dramaturgin Hanna Suutelan (seuraajani professorina yliopistossa aiemmin) kanssa. Tuleva teatteritähtäys Tampereella onkin sitten TTT:.n 125-vuotisjuhlanäytelmä Käräjät, jolta odotan paljon.
Kuvassa Panu ja teatterin toimitusjohtaja Teemu Ojala äskettäin ansioistaan palkittuina.
20.9.2026