Kun Sillanpäästä tuli Suomi

Marraskuun 10. p. 1939 Fredrikinkadulla

Edellisenä iltana F.E. Sillanpää puhui Suomalaisessa Oopperassa, pohjoismaisen yhteistyön kulttuurijuhlassa. Oikeammin sanottuna hänen puheensa kuultiin juhlassa tallennuslevyltä. Juhlapuhuja itse istui aitiossa ja kuunteli tyytyväisen näköisenä jylisevää ääntään. Lopuksi hän tervehti yleisöä kumartamalla.

Esiintymiskammo ja väreilevät hermot estivät puheenpidon. Oli jälleen tulossa ”se päivä”.

Nobel-sähke Tukholmasta lähetettäisiin tavan mukaan 10. marraskuuta. Sillanpää oli seitsemän vuotta kuulunut kärkiehdokkaitten joukkoon. Joka kerta palkinto oli mennyt ohi. Suomesta oli aktiivisesti kampanjoitu Sillanpään hyväksi, mutta toivo näytti jo himmenevän.

Uteliaat katseet kohdistuivat oopperan aitioon, missä Sillanpään rinnalla nähtiin hänen sihteerinsä Anna von Hertzen. Heidät oli kuulutettu viittä päivää aikaisemmin. Sigrid, sitkeä puoliso, oli kuollut huhtikuussa keuhkokuumeeseen. Kaupungilla huhuttiin skandaalista, kirjailijan uusi pikaliitto vaikutti epäilyttävältä.

Sillanpään puhe propagoi vahvasti pohjoismaisen yhteistyön puolesta. Hän oli havaitsevinaan uuden yhteishengen syntyvän. ”Naapuruksilla voi olla pitkällistä, joutavaa kaunaa toinen toisiaan kohtaan, mutta katsopas: jos tulee ukonilma, myrsky, tulipalo – kyllä silloin jäävät vuosikautisetkin kaunat.”

Kielikiista, taistelu suomen kielen aseman vahvistamiseksi oli heikentänyt Sillanpään osakkeita Tukholman Nobel-pörssissä. Syksyllä 1939 kiista näytti väistyvän suurempien huolten alle. Sillanpää tunnusti, että kehitys oli ”erityisesti lämmittänyt hänen vanhenevaa sydäntään”. presidentti Kyösti Kallion vierailulla Tukholman yleisö oli spontaanisti huutanut eläköötä.

”Olen aina ollut vakuutettu siitä, että Suomi aivan elimellisesti kuuluu pohjoismaihin”, jylisi Sillanpään ääni gramofonista oopperan tyhjällä lavalla.

Sähkepoika saapuu Fredrikinkadulle

Perjantai-iltana 10. marraskuuta klo 17.55 sähkösanomapoika kolkutti Fredrikinkatu 75:n porttia pääsemättä sisälle. Talonmies oli kotona ja päästi hänet. Samassa avauksessa livahti sisälle Dagens Nyheterin kirjeenvaihtaja.

Sähke ojennettiin eteisessä rasittuneen