Elämä on sarja menetyksiä ja muistoja. Sallittakoon siis sanallinen sielunmessu sillanpääläiselle maisemalle.

Saavutus

”Tuolla törröttää veden toisella puolella rantapiitassaan runoilijan omakin tönö, harmaana ja puolivalmiina niin kuin moni muukin maallinen asia mihin hän on ryhtynyt…”

Enteilevän alakuloisesti F.E. Sillanpää katseli pirssiauton ikkunasta huvilaansa joskus 1920-luvun vaikeana suvena.
Kuinka ylpeä nimi olikaan Saavutus kirjailijan asuintalolle.

Kuinka monet lehtimiehet, kirjailijat, taiteilijat, matkalaiset ovatkaan sitä vuosikymmenten ajan lähestyneet.
Kuinka kunnioittavin miettein itsekin nuoruudessani tuohon maineen ja kolhujen huvilaan poikkesin.

Tänään voimme nopeasti ohittaa ja haikeina hyvästellä Sillanpään Saavutuksen. Se voidaan nyt lopullisesti pyyhkiä epävirallistenkin nähtävyyksien joukosta.

Tästä lähin Saavutusta ympäristöineen voidaan esitellä pysyvänä ja tihenevänä asuntonäyttelynä, joka kertoo omaa tarinaansa rakentamistavoista eri aikakausina.

Totta puhuen olen varma, ettei Ilmari Kiannon Turjanlinnaa tai Joel Lehtosen Putkinotkoa tai edes Aleksis Kiven kuolinmökkiä koskaan tulla kohtelemaan siten kuin Sillanpään Saavutusta. Toisten kirjailijain kotiseuduilla tunnetaan vielä säädyllistä kunnioitusta kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia ja niiden ympäristöjä kohtaan.

Taivallus

Neljä vuosikymmentä sitten Ala-Vakerin Erkki johdatti minut toivioretkelle Vanajan taksvärkkärien tietä metsän halki Myllykoluun.
Kuinka monien tunnelmien vallassa tuota muistojen polkua onkaan sen jälkeen tullut taivalletuksi. Pian kai sekin on katkerana hyvästeltävä.
Luen ympäristölautakunnan päätöstä, jonka mukaan kylän viimeisen ehjän peltoaukean rakentamiselle ei ole laillista estettä.

Onkohan ympäristölautakunnassa edes arvioitu paikan maisemallisia arvoja? Onkohan kukaan jäsenistä käynyt paikkaa omin silmin katsomassa?
Mitä tekoa on lautakunnalla, joka vain papereita vilkaisemalla siunaa viranomaisten tekemät päätökset?

Jos jota niiden luonteeseen täysin sopimattomia elementtejä.

Kun on seurannut välinpitämätöntä ja sattumanvaraista rakennuslupien myöntämispolitiikkaa Hämeenkyrön sillanpääläisessä kansallismaisemassa, tulee väistämättä mieleen, että hitaasti valmistuvaan osayleiskaavaan tulisi jo merkitä riittävä suojavyöhyke niille paikoille, joita valtakunnallisesti pidämme ehjän ihailun arvoisina.

Panu Rajala