Romaania kaupattiin Yhdysvaltoihin kymmenen kuukautta ennen kuin tärppäsi.
Sen jälkeen se pysytteli best seller -listalla kaksi vuotta.
Mika Waltari toi Sinuhe egyptiläisen lähes 1000-sivuisen käsikirjoituksen Werner Söderströmille elokuun alkupuolella 1945. Yrjö A. Jäntti otti pinkan vastaan sekavin tuntein. Hän oli jo aikaisemmin suunnitelmasta kuultuaan epäillyt egyptiläisaiheen menestymisen mahdollisuutta. Muistissa oli Waltarin samanaiheisen näytelmän Akhnaton auringosta syntynyt heikko menestys Kansallisteatterissa. Waltari rohkaisi kustantajaa sanomalla, että hänellä ainakin oli ollut tavattoman hauskaa romaania kirjoittaessaan.
Jäntti muutti mieltään romaania lukiessaan. Varsinkin Kaptahin kyyninen huumori virkisti häntä, samoin tekijän tietomäärä imponoi. Kustantaja merkitsi kruksejaan marginaaliin tavatessaan rohkeiksi katsottavia kohtia, joita hänen isänsä Jalmari Jäntti oli tavannut karsia Waltarin käsikirjoituksista tämän uran alusta alkaen. Isä-Jäntti oli tällä kerralla tavallista armollisempi. Poistoja on vähän jos ollenkaan.
Sinuhe egyptiläisestä ei siis voi julkaista alkuperäistä korjaamatonta laitosta kuten julkaistiin Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaastasensuroimaton Sotaromaani viisi vuotta sitten.
Siveellisen puolta enemmän kustantajaa huoletti romaanin laajuus. Sotien jälkeen paperipula oli todellinen. Metsien miehet olivat vasta palanneet töihin. Vaikka Waltarin pitkävirkkeinen kertomatyyli näytti uhkaavasti paisuttavan kirjaa, lyhennyksiä ei ehdotettu. Käsikirjoitus meni semmoisenaan ladottavaksi heti elokuussa.
Waltaria harmitti aluksi, että Söderström ladotti teoksen tiheästi paperia säästääkseen. Sivuja tuli silti 782, romaani julkaistiin kaksiosaisena, hailakkakantisena, ja ensimmäinen painos (12 550) painettiin huokoiselle varastopaperille, vasta seuraava painos (18 700) paremmalle. Painokset myytiin nopeasti loppuun jouluun mennessä, vaikka romaani ilmestyi vasta marraskuun puolimaissa.
Seuraavana vuonna 1946 otettiin vielä kaksi painosta (yhteensä 38 250). Noin 70 000 kappaleen alkumyynti yltää tämän päivän parhaiten myytyjen nimikkeiden kannoille. Vuosikymmenen loppuun mennessä otettiin vielä kaksi painosta, jolloin kokonaismyynti ylitti 100 000 rajan.
Tuntematonta sotilasta myytiin aluksi joulumarkkinoilla 1954 vain 6 600 kappaletta, mutta myynti ryntäsi kiivaan väittelyn jälkeen Sinuhen vastaavan ohi 175 000:een. Nyttemmin Sinuhea lienee myyty Suomessa neljännesmiljoonan kappaleen verran.
Kuinka Sinuhe egyptiläisestä kehittyi aikansa suurin menestysromaani, kansainväliseltä levikiltään meillä ylittämätön?
Ainakaan se ei tapahtunut nykyaikaisen markkinoinnin keinoin. Aluksi romaanista ei ilmoitettu lehdissä ollenkaan. Kustantaja arkaili sen siveellisesti arveluttavia kohtia. Maila Talvion tunnetulla väliintuloyrityksellä oli tähän vaikutusta.
Waltari oli varmaankin tahallaan lukenut vedoksistaan raflaavia kohtia Talvion kirjallisessa salongissa. Historiallisen romaanin valtiatar marssi WSOY:n raput ylös ja vaati kustantajaa luopumaan teoksen painattamisesta. Dramaattiseen tyyliinsä hän tarjosi koko omaisuutensa korvaukseksi menetyksestä.
Tempaus levisi suusta suuhun ja vauhditti osaltaan mielenkiintoa Sinuhea kohtaan. Ennakkokohu kirjan epäsiveellisyydestä oli tehokasta mainosta. Waltari rakasti nuoresta pitäen sensaation käryä teostensa vaiheilla.
äskeinen muistikirjan varkaus olisi arvatenkin huvittanut häntä suuresti. Komisario Palmu olisi voinut saada aihetta uusiin tutkimuksiin.
Sinuhe sai hyvän startin myös arvosteluissa. Vain muutama lehti ehti arvioida paksun uutuuden ennen joulua, mutta ne olivat sitä tärkeämmät. Parasta myyntiaikaa oli jäljellä vajaat kaksi viikkoa.
Uudessa Suomessa Huugo Jalkanen ja Helsingin Sanomissa Lauri Viljanen nostivat heti romaanista ytimeen meneviä oivalluksia. Kumpikin huomasi, että kysymyksessä ei ollut vain värihehkuinen historian elävöittäminen, vaan romaani tehoaa kuin ”nykyinen elämäntunne” ja sisälsi ajankohtaista persoonallista tilitystä Ainoa varaus koski romaanin monisanaisuutta ja toistoa, mikä Jalkasen mielestä raskautti lukemista.
Viljanen määritteli yhä kestävään tapaan: ”Siinä kirpaisevassa desilluusiossa, pessimismissä ja huumorissa, joka kajastelee Waltarin historiallisen romaanin puvun alla, on aivan ilmeisesti jotakin sille sukupolvelle ominaista, jolle menneet vuodet ovat olleet mullistava elämys.”
”Suurenmoinen voimannäyte!” tiivisti Viljanen, joka harrasti huutomerkkejä innostuessaan.
Maakunnissa kirjat saatiin vasta joulunpyhinä kunnolla luetuksi ja juttuja alkoi ilmestyä tammikuussa. Tällöin ilmeni myös, että romaanin siveellinen puoli herätti aitoa närkästystä.
”Tahtomatta lainkaan esiintyä minään moralistina en kuitenkaan voi olla kiinnittämättä huomiota teosta hallitsevaan kuin sairaan mielikuvituksen luomaan eroottiseen mässäilyyn – koko maailma pyörii vain sitä varten että ihmiset voivat iloita..”
Timo Tönkyrän arvio Kaiku-lehdessä edusti suuntaa, joka ei kuitenkaan päässyt vallalle. Varoituksen ääniä kuului: teosta ei pidä antaa kenen käteen tahansa, ei varsinkaan lasten ulottuville. Eino Sormunen kehotti Savon Sanomissa lukijoita poimimaan jalokivet roskakasoista.
Raoul Palmgren suhtautui Vapaassa Sanassa nuivasti ”historiallisen naamioromaanin ideologiseen heijastumaan”, mutta antoi moraaliselta kannalta vapauttavan tuomion: Waltari oli luontevasti kyennyt omaksumaan antiikin kirjailijoiden luonnollisen ilmaisutavan sukupuoliasioista puheenollen.
Palmgren piti Valtion kirjallisuuslautakunnassa huolen siitä, ettäSinuhe ei saanut valtionpalkintoa, koska se ”toi pirusti rahaa muutenkin” ja sopi maailmankuvaltaan huonosti sodan jälkeiseen uuteen poliittiseen suuntaukseen.
Elmer Diktonius valitti Työkansan Sanomissa, että romaani ei kiinnitä huomiota työläisiin ja heidän oloihinsa, mutta piti sitä ymmärrettävänä. Armollisesti hän myönsi, että Sinuhe on sentään ”parempaa saippuaa kuin se soopa, jota kirjailija on tähän mennessä yleisölle tyrkyttänyt”.
Arvostelujen yleinen piirre oli se, että ne alkoivat Waltarin aiemman tuotannon moitiskelulla. Useimmat näkivät, että Sinuhe merkitsi tekijän uralla käännekohtaa kevyiden voittojen jälkeen. E.N. Tigerstedt vahvisti Nya Pressenissä, että nyt Waltarista, kirjallisuuden ilotytöstä (Mädchen für alles), oli tullut toden teolla runoilija.
Kuinka Sinuhen poikkeuksellinen maailmanvalloitus sai alkunsa. Ketkä olivat ensimmäisiä signaalin antajia?
Helsingin Sanomien pieni artikkeli 13.8.1946 oli tärkeä ponnahduslauta. Pariisissa asuva lehtinainen Irja Spira kertoi lehden lukijoille saamastaan kirjeestä, jonka oli lähettänyt insinööri, Ranskan egyptologisen seuran jäsen ja hieroglyfien tutkija Pierre Chaumelle. Tämä oli lukenut Sinuhen ja kirjoitti vaikutelmastaan:
”Mitä vilpittömimmin vakuutan, etten ole lukenut mitään yhtä huomattavaa pitkiin aikoihin. Kirja on tosiaankin taideteos, sen kieli ja efektit sopivat mainiosti ranskan kieleen, siinä ei ole ainoatakaan mautonta tai raakaa kohtaa tai arkeologista erehdystä. Sen sanajärjestys, kieli on lähellä egyptin kieltä, ja olisi rikos kääntää se vähemmällä huolella kuin millä se on kirjoitettu.”
Artikkeli perusti tiedon egyptiläisromaanin suorastaan myytinomaisesta virheettömyydestä. Muutamat kriitikot kotimaassa olivat epäilleet, että tapahtumia ja vuosisatoja sekä yksityiskohtia oli kirjassa sullottu yhteen melko vapaamielisesti. Nyt saatiin asiasta auktorisoitu lausunto.
Kuka oli Pierre Chaumelle? Hänestä käytettiin artikkelissa myös epiteettiä Suomen ystävä. Kävi ilmi, että artikkelin kirjoittaja oli tarjonnut romaanin hänelle luettavaksi. Monsieur Chaumelle olikin lukenut Sinuhensuomeksi. Ole Torvaldsin ruotsinnos ilmestyi vasta 1946 ja Jean-Louise Perret’n ranskannos toista vuotta myöhemmin. Chaumelle itse käänsi Sillanpään Ihmiset suviyössä ranskaksi 1948.
Chaumellen lausunto tuli tavallaan keittiön kautta, mutta täytti tehtävänsä. Sen sanoma vahvistui, kun Arvi Kivimaa toi terveisiä Kairon egyptologisesta kongressista: Sinuhe oli sielläkin todettu historiallisesti ja arkeologisesti virheettömäksi romaaniksi.
Uusi tutkimus on jo voinut huomautella yhdestä ja toisesta seikasta, mutta myöhempien aikojen egyptologi Rostislav Holthoer on antanut Waltarille korkeimman mahdollisen tunnustuksen siitä, että hän on intuitionsa avulla esittänyt kuvauksia, joita tutkimus on paljon myöhemmin voinut todentaa oikeiksi.
Hyvä vastaanotto Ranskassa siivitti romaanin etenemistä romaanisella alueella, Välimeren piirissä ja espanjankielisissä maissa.
Amerikkalaisen kustantamon G.P. Putnamin virkailija J. Huntington oli häämatkalla Ruotsissa 1947. Hän kuuli siellä puhuttavan Sinuhe, egyptiern -romaanista, jossa oli vetäviä kohtia. Hän otti ruotsinnoksen mukaansa kotimatkalle, mutta ei jaksanut innostua: liian laaja teos ja tekijä tuntematon.
Useiden kustantamoiden agentti Marion Saunders vieraili Helsingissä jo 30-luvulla ja vei mukanaan Waltarin romaanin Vieras mies tuli taloonsaksannoksena. Talonpoikainen kohtalondraama ei kuitenkaan sytyttänyt amerikkalaisia kustantamoita.
Marion Saunders oli syntyjään englantilainen, toiminut toistakymmentä vuotta agenttina ja vienyt sodan jälkeen Yhdysvaltoihin mm. Camus’n ja Sartren. Hän oli tavannut Waltarin ja päätti nyt yrittää kehuttua egyptiläisromaania. Hän teetti siitä parin alkuluvun raakakäännöksen englanniksi sekä tiivistelmän juonesta ja henkilöistä.
Agentti tarjosi romaania kahdeksalle kustannusyhtiölle kymmenen kuukauden ajan, tuloksetta. Sitten Putnamin Huntington muisti häämatkansa ja tuliaisensa Tukholmasta. Romaani kaivettiin hyllyn pinosta uudelleen esiin, ja sopimus syntyi. Englantilainen Naomi Walford käänsi Sinuhen ansiokkaasti, tosin lyhennettynä ruotsinnoksen pohjalta. Toistot poistuivat, ajatussisältö oheni, teoksesta tehtiin helpommin hotkaistava.
Mrs Saundersin sitkeys palkittiin moninkertaisesti. Tuntemattoman suomalaisen tekijän The Egyptian ilmestyi elokuussa 1949, valittiin syyskuussa kuukauden kirjaksi, nousi kolmessa kuukaudessa best-seller -listalla seitsemänneksi, viikon kuluttua kolmanneksi, sitten toiseksi ja lopulta johtoon. Kärkisijaa se piti pari kuukautta ja alkoi sitten hitaasti pudota. Listoilla se pysyi ennätyksellisesti vajaat kaksi vuotta. Agentti kertoi haastattelussa, ettei ollut 15-vuotisen uransa aikana nähnyt mitään vastaavaa.
Kirjaa myytiin parhaimmillaan tuhannen kappaleen päivävauhdilla: kaikkiaan se ylitti 500 000 kappaleen rajan. Arvostelu oli pääosin hyvinkin ylistävää, jälleen kaivettiin egyptologi esiin todistamaan romaanin loistokasta ja uskottavaa dynastian kuvausta, ja Waltarille ennusteltiin jo Nobel-ehdokkuutta.
Waltaria houkuteltiin huippupalkkioin Yhdysvaltain yliopistoihin ja kirjallisiin kerhoihin luennoimaan, mutta hän kieltäytyi itsepäisesti. Hän kirjoitti kohteliaasti, että ”kirjailijan ei tule tuottaa lukijoilleen henkilökohtaisen kohtaamisen aiheuttamaa pettymystä.”
Marion Saunders suuntasi tarmonsa kirjan kauppaamiseen Hollywoodin tuottajille sekä sen levittämiseen muualle maailmaan. Sekin työ onnistui. Filmiversio nähtiin 1954, käännökset seurasivat toistaan.
Sinuhe egyptiläinen on tähän mennessä käännetty 33 kielelle, tuoreimpana marinkielinen käännös. Venäjäksikin sen ilmestyi viimein kaksi vuotta sitten.
PANU RAJALA