Maanantai 14.5.07

Olihan viikonloppu, todellinen virtuaalis-massiivinen hulabaloo suomalaisessa arktiassa. Mitä siitä jäi mieleen? Monella päällimmäisenä karvas pettymys, mikä on turhaa.

Kummastelimmekin miksi jääkiekon hopea otetaan vastaan syvässä hautajaismasennuksessa. Pelaajat osoittivat mitaleita vastaanottaessaan, ettei voisi vähemmän kiinnostaa. Eihän tässä enää urheilullisuudesta ole kysymyskään, vaan fanaattisen totisesta suurbisneksestä. Mielestäni pääsy osaksi onnen kaupalla loppuotteluun oli hieno saavutus sinänsä, mutta eihän alan kiivailijoille mikään muu kuin mestaruus riitä.

Mieleen jäi Jari Kurrin liikuttunut lausunto valmentaja Erkka Westerlundin merkityksestä Suomen jääkiekkoilulle, hänen työstään ”kaiken paskan” keskellä. Siitä varmaan kuullaan pian lisää muisteloita. Mukava oli myös kuulla varsinkin Alpo Suhosen rauhallisia, tasapainoisia ja positiivisia lausuntoa otteluista. Mertarannan huutoa ei aina kestä, mutta verbaalinen virtuoosi on mies, ei voi kiistää.

Euroviisut toteutettiin lopulta kuvallisesti ja shown kannalta niin upeasti, että paremmaksi ei voi enää panna. Ihailimme erityisesti tv-kuvauksen erehtymätöntä rytmiä ja visuaalista anteliaisuutta. Tämä puoli totisesti osataan. Viisutkin olivat musiikillisesti rikkaampia ja vaihtelevampia kuin joskus taannoin. Serbian voittajaan emme saaneet oikein kosketusta, vaikka olihan siinä tunnetta ja peittelemätöntä paatosta. Pakarisen aggressio puri rockin harrastajiin, mutta laulu on synkkä ja katkera sanomaltaan. Harmittelimme etteivät humoristiset estradiesitykset saaneet kannatusta, eritoten Ranskan hulppea kieliparodia jäi vaille ymmärrystä. Eivät sytyttäneet Romanian hupaisat äijät, ja Israelin hirtehinen hulluttelu tippui jopa finaalista. Viisujen pisteytys on tosikkojen touhua. Mutta juontajapari oli tyylikäs, aivan virheetön (liiankin sileä?) ja Krisse Salminen osasi aidosti hauskuuttaa, mikä näissä puitteissa on jo saavutus. Vain joulupukki tuntui kiusalliselta pakkopelleltä.

Eikä äitienpäiväkään jäänyt ihan jalkoihin, sillä euroviisuiltamme kruunasi Marjan tyttären Sallan ja miehensä Herkon valmistama meksikolainen huippuillallinen. Mieleen jäi Sallan kekseliäs onnittelu ”iloiselle ja voimakkaalle gepardi-äidilleen”. Minä muistoissa hautoja vaelsin. Lepäsimme kisan rasituksista taas Turun tutussa Park-hotellissa, tilavassa kattosviitissä.

Kiitos siis, kyllähän tästä viihteestä nautti, mutta sitä palavammin haluaa taas palata asialliseen arkeen ja töiden ääreen.

Siitä tulikin mieleen, että lauantaina oli taas käytävä Erkkolassa, tällä kertaa vierailijoina Nuorsuomalainen Sanomalehtimiesyhdistys – eli pääasiallisesti Hesarin veteraaneja. Huomasin kuinka innostavaa on puhua aiheesta, Erkosta, kun kuulijakunta on valmiiksi virittynyt, valpas ja asiantunteva. Erkkola on pyörähtänyt vauhdikkaasti alkuun Tuusulan rantatiellä. Kannattaa poiketa, mahtirakennus on ainakin kesän auki museon tapaan.