Torstai 9.8.07

Otavan pihajuhlien jälkeen ei ole parhaassa vireessä, mutta meninpä kuitenkin Suomenlinnaan katsomaan uusinta Tuntematonta vaikken meinannut. Siinäkin jo liian tuttu teos, jotta jaksaisi tosissaan innostua. Ensimmäinen kokemus kai Pyynikillä 1962 ja Laineen ja Mollen elokuvat useaan kertaan, itsekin sovitin romaania Kalle Holmbergin ohjaukseen Pyynikille 1997. Sitä paitsi pidin aikanaan Jouko Turkan Tuntemattoman yhteydessä aiheesta praktikuminkin Helsingin yliopistossa. Läpikäyty liian moneen kertaan, kyllin monesta kulmasta.

Kun luin romaanin pitkän ajan päästä uudelleen (siitäkin aikaa) huomasin kuinka nämä dramatisoinnit ovat tehokkaasti peittäneet kirjaa. Sen vuoksi tuntui tuoreelta, että Suomenlinnassa annettiin tilaa kertojan kommenteille. Myllykolun kasvatti Turkka Mastomäki selvisi Koskelan kertojan roolista oikein komeasti ja vakuuttavasti, ei siinä mitään. Mutta dramaturgisena ratkaisuna oudostutti se, että Koskela ikään kuin tietää miestensä sisäiset tunteet ja aistimukset. Ei ihan luontevaa mutta uutta valaisua silti vanhoihin sovituksiin nähden.

Kokonaisuutta heikensivät kovin lyhyiksi ja sitaatinomaisiksi leikatut kohtaukset ja upseerien käsittäminen naurettaviksi sätkyilijöiksi. Jotensakin vanhaa herravihaa, ja erityisenä väärennöksenä on pidettävä sitä, että Lammio pannaan ampumaan sotamies Viirilä pakokauhussa. Omat teloitukset näytetään moneen kertaan että tyhminkin huomaisi mitä siellä tehtiin.

Silti hyvä että Tuntematonta esitetään aina uudestaan uusille sukupolville, joku voi hakeutua romaaninkin ääreen. Paljon naisvaltaista yleisöä, nuorta keski-ikää, vaikuttivat ihastuneilta tähän sotaan. Eipä ole enää sitä lopun hiljentymistä mikä vavahdutti Pyynikillä 60-luvulla; sota oli silloin lähellä ja totta.