Keskiviikko 29.4.09

Hiukan hemmottelua kevään lopuksi. Rav. Lyonissa nautimme illallisen, jonka keittiö sai itse sommitella omine yllätyksineen: tulos täydellinen. Näin sopisi vastakin menetellä. Loistavia pieniä ruokalajeja viineineen, suositeltava paikka!

Päälle olimme vielä jokseenkin vireessä nauttimaan myös oopperasta Gabriel, tule takaisin! Ilkka Kuusisto muisteli heti Almin salin kahvilassa, että olin aikoinani kirjoittanut rumasti varsinkin oopperan lopusta. Hitto soikoon, niinkö olikin. No alku oli ainakin aivan riemastuttavaa koomista oopperaa, joka ei ole meillä eikä varmaan muuallakaan yleinen laji. Vanhat koomiset klassikot kuten Figaron häät eivät juuri enää naurata, mutta tässä oli vetoa ja musiikillista kekseliäisyyttä ja kerrassaan ilmeikästä laulantaa ja näyttelemistä. Sauli Tiilikainen oli kovassa keväisessä vedossa Gabrielina, ruumiin kieltä myöten osuva hurmuri-huijari. Päivi Nisula valloitti meidät Ulriikana täydellisesti: mikä heittäytyminen ja pienten piirteiden vieteltävyys! Muutkin mainioita, Tapolan ohjaus notkeaa, Annan lavastus ja puvut somia, tyyliin sopivia. Paperikauppa verhon takana toimi hauskasti.

Esko Elstelän libretto käytti paljon loppusointuja ja vapauksia, yleensä näppärästi. Mutta sorry vaan, lopusta kaikkine pitkityksineen ja paisutuksineen en pitänyt nytkään. Huima koominen vire laskee vaikka sen pitäisi nousta tai vaipua sisarusten vihlovaan epätoivoiseen onnen odotukseen, kaikesta huolimatta. Ehkä ooppera lajina tarvitsee tämmöisen joukkokohotuksen, draama itsessään ei sitä tarvinnut, päinvastoin. Miksi ihmeessä Raili poikaystävineen tuo rahat takaisin? Miksi pojasta muovataan uutta Gabrielia? Jospa he olisivat vain Waltarin alkuperäisessä hengessä jääneet kahdestaan, Ulriika ja Kristiina, kaipaamaan Gabrielia, kaikesta huolimatta.

Joka tapauksessa, kaikkineen, riemukas ja nautinnollinen oopperailta. Paras vapun aloitus.