Keskiviikko 18.11.09

Hesari jakoi esikoispalkintonsa, naulan kantaan: Leena Parkkinen on sen ansainnut. Hieno kirja on Sinun jälkeesi, Max, harvinainen taidonnäyte nuorelta naiselta. Tosin ihan hiukan keinotekoinen, mutta niinhän on Peltirumpukin, johon Antti Majander sitä vertasi.

Sanomatalossa kuhisi taas paljon väkeä, juhlan henki oli tuntuvilla. Valokuvanäyttely avattiin aulassa ja sitten syöksyttiin pöytien äärelle alakertaan.

Onnittelin palkinnonsaajaa ja myös hänen äitiään, lämmintä ja viisasta Tiina Parkkista. Jukkaa ei sattuneesta syystä näkynyt. Jorma Kaimio kertoi Rantasalmen kuulumisia: eipä lepää laakereilla poika, vaan julkaisee kohta suuren Tarquinia-tutkimuksen. Tutustuin myös kriitikko Kristiina Malmioon, joka lienee jotain sukua luokkatoverillemme Jyki Malmiolle.

Eri ryhmissä puhuttiin tietysti lehden uudistuneesta ilmeestä: jotensakin maakuntalehtimäiseksi tämä virtaviivaistaminen tuomittiin, isot kuvat iskevät silmille, linja on vaakasuora ja mielipiteitä julkaistaan solkenaan. Lieneekö verkkoutumisen seurausta. Myös surimme Minne mennä tänään -palstan näivettymistä alaviitteiksi ja sitä, että kuolinilmoitusten kylkeen tupataan hauska pakina, mutta näihin Reetta Meriläinen lupailikin pientä tarkennusta.

Mutta kyllä siitä vielä Hesarin tuntee. Kulttuurin painottumista popmusiikin ja kuvataiteen puolelle paheksuttiin, kirjallisessa tilaisuudessa kun oltiin. Anna Baijars kertoi että Södikalla on tilanne rauhoittumassa. Touko Siltalan kanssa puhuttiin vähän Aila Meriluodon päiväkirjoista. Matti Klinge saapui Ranskan lähetystöstä tuttuun arroganttiin tyyliinsä. Pekka Tarkka antoi hyvän tunnustuksen Jylhä-kirjallemme. Vesan ja Janen kanssa vaihdoimme viime viikonlopun jälkeiset kuulumiset.

Kun Janne Virkkunen seisoi samassa ryhmässä, pantiinkin Tieto-Finlandian ehdokkaat taas aivan matalaksi. Virkkusen mielestä Henrik Meinanderin hieno kirja vuodesta 1944 olisi ehdottomasti kuulunut ehdolle. Nyt raati valitsi kirjoja, joilla taatusti olisi mahdollisimman vähän markkina-arvoa. Muistuipa mieleen viimevuotinenkin jako, jossa Virkkusen mielestä muuan elämäkerta epäoikeudenmukaisesti sivuutettiin. Entäs tänä vuonna, Tarkka puuskahti: ilmestyi kovat elämäkerrat Haavikosta ja Herlinistä, eikä edes ehdolle! Koko palkinto on tätä menoa kriisissä.

Hannu Kankaanpään kanssa kertasimme Viljo Kajavan ja Mika Waltarin kuulua Weimarin matkaa 1943. Hannu on jonkun uudelleen ponnahtaneen syytöksen jälkeen tarkentanut asiaa kirjani pohjalta Suomen Kuvalehdessä.

Ilta-Sanomien kiva toimittajapari kaappasi kuvaan ja kiristi viisi kirjasuositusta; juuri onnistuin sen verran muistista puristamaan.

Oikein virkistävä tilaisuus, näissä tapaa taas kaikki seuraavan vuoden varoiksi. Lähdin kahdeksan jälkeen ja saatoin Lailan parkkihallin ovelle, tyytyväinen oli hänkin sekä illan että aamun tilaisuuteen, missä hurmasi yleisöä ja kehui kriitikoita. Hesarin suuri juhlaviikko kallistuu loppua kohti, arki alkaa.

Poikani täyttää sitä paitsi vuosia virkeänä toimittajana Pirkanmaalla. Lähetin planeettamme tilaa ja tulevaisuutta käsittelevän kirjan. Ehkä nuori polvi voi vielä tulevaisuuteensa vaikuttaa.