Maanantai 8.2.10

Kritiikin päivä.

Kun toivuin lievästä flunssasta viikonloppuna, oli aikaa lueskella yhtä ja toista, muun muassa lehtiä. Joitain hämmästelyn aiheita osui silmiin.

Onko Mauno Saaren Haavikko-kirja jotenkin erityisen vaarallinen tai vastenmielinen, kun kaksi kulttuurilehteä (Hiidenkivi, Parnasso) on uhrannut sille kumpikin peräti kaksi yhdensuuntaista murskaavaa arvostelua? Viimeksi Hiidenkiven (1/09) teilaukset toistavat stereona samoja asenteita ja adjektiiveja. Kaksi yliopistomiestä asialla. Tuli ainakin selväksi, että syvästi persoonallista ja uudenlaista sukellusta neron maailmaan ei siellä universiteetissä sallita, mieluiten kiellettäisiin jos voitaisiin. Toinen kriitikoista (Koskela) taisi lisäksi haukkua saman kirjan radiossakin, joten johan oli akateemisessa lukupäässä vimmaa ja vittuuntumista kyllikseen.

Elämäkertojen vainoamista hän jatkaa haukkumalla Häikiön Koskenniemen uudessa Parnassossa. Tarkan Lehtosesta hän teki selvää jo jossakin viime vuoden numerossa. Tätä nimittäisin paradigmaattiseksi vainoharhaksi, pahanlaatuiseksi.

Poliittisen kritiikin puolella on hauska seurata Sauli Niinistön herättämiä reaktioita. Sanoi tai teki mies mitä hyvänsä, siinä nähdään populismia ja presidenttiaikeita. Niinistö tekee parhaansa välttääkseen juuri tämänsuuntaisia elkeitä, mikä tietysti vain yllyttää sohvakommentaattoreita näkemään juuri sitä mitä kohde yrittää väistää. Ehkä Niinistö hallitseekin tällaisen käänteisen populistisen pyrkynosteen kolmella kierteellä. Täysiverinen poliittinen fakiiri tai sitten vain asiallinen juristi, joka katsoisi mieluiten, että yhteisiä asioita hoidetaan edes jollakin kohtuullisella tolkulla. Jopa eduskunnassa.

Tänään Kari Häkämiehen dekkari saa täyslaidallisen Hesarissa, mikä siis kirjailijan mukaan meni ”käsikirjoituksen mukaan” – maakuntalehdistä on kuulemma tullut kiitosta. On luettava ennen kuin tuomitaan. Sinänsä harmillista, että Hesari hoppuilee kritiikin lehteen ennen kuin kirja on tullut edes kauppoihin. Joitakin kirjoja viivytetään kaikessa rauhassa parisen kuukautta, nimiä mainitsematta. (Toisaalta esikoisia Hesa arvioi kiitettävällä vauhdilla, kun on se oma palkinto pelissä.) Ehkä oli kiire hutkaista Häkämiestä, ettei tämä luule itsestään liikoja kirjailijana. Häkämiehen kritiikissä on epäilemättä mukana ns. väärän tulokkaan lisää.