Maanantai 7.6.10

Innostava käynti Ilmajoella.

Tarkastin oopperan harjoitukset: hyvin menee. Jo ensimmäiset kohtaukset jotenkin vavahduttivat. Yrjö Jylhä – baritoni Juha Kotilainen – oli heti vahva, oikea. Duetto Dolmatovskin kanssa – vastapuolena tenori Jyrki Anttila – sai kylmät veret virtaamaan selkäpiissä. Kohtaaminen Kirstin kanssa – Helena Juntunen – sai kurkun kuristumaan ja kyynelen silmänurkkaan. Roolijako on onnistunut mielestäni täydellisesti. Talvinen näyttämökuva keskellä suven vehreyttä näyttää erittäin vaikuttavalta. Ilkka Kuusiston sävelet kuulostivat selkeiltä, iskeviltä, jotenkin ryhdikkäiltä. Myös lyyrisiä hetkiä kuullaan.

Nyt ei saisi etukäteen innostua liikaa. Ohjaaja Tuomas Parkkisella on homma luistavasti hanskassa. Hänen tyylinsä on määrätietoista, täsmällistä ja hyväntuulista, ei mitään kiroilevaa itsetehostusta tai etsiskelevää sekoilua. Hän näyttää syventäneen librettoni psykologista puolta ja jättäneen luonnollisesti taistelukuvauksen realismin vähemmälle, symboliselle tasolle; miten sen voisi uskottavasti oopperalavalla esittääkään. Hän korostaa varsinkin yhtä libreton teemaa: sodasta palasi miehen kuori, sisus jäi Taipaleelle. Toiminta tapahtuu Jylhän pään sisässä. Mutta sodan pauketta kyllä kuullaan riittävästi.

Seurasin vasta ensimmäistä läpimenoa aseiden kanssa, säestys tuli nauhalta ja pianolla, joten ei tästä voi vielä saada läheskään täyttä käsitystä. Mutta odotukset kohosivat silti korkealle. Moni laulaja kävi kiittämässä teosta ja ohjausta, kuoro kuulemma rakastaa tätä laulaa. Mutta hikinen homma heillä on vielä, kun viimeiselle harjoitusviikolle kierrytään.

Kuulin että ennakkoon ensi tiistaihin, ehkä yhteen muuhunkin esitykseen on vielä joitain kymmeniä paikkoja vapaana. Muuten alkaa olla täyttä. Kannattaa rientää, jos mieli mukaan talvisodan taisteluihin Taipaleenjoelle. Kontaktit: www.ilmajoenmusiikkijuhlat.fi tai 06 424 2900.