Aho-päivät Iisalmessa 30.-31.7.10

Matka mutkitteli keskisuomalaisia ja savolaisia maisemia ennätyshelteessä. Ilmastoitu auto on viilein paikka: heti kun oven avasi, hengähti saunan löyly sisään.

Taukopaikka Jaskan ja Pirjon luona Karstulassa oli peräti vilvoittava ja tervetullut: pulahtelimme järveen ja virkistyimme terassilla.

Perillä majoituimme kuuluisaan Runnin kylpylään, sen vanhaan kartanohotelliin, joka osoittautui kodikkaaksi ja rauhalliseksi. Hiljaista oli kylpylänkin puolella. Puoli yhdeksän aikaan kun paikalle ehdimme, oli pieniä vaikeuksia saada iltapalaa, vaan onnistui kuitenkin. Aamulla saatoimme nauttia Runnin tunnettua raudanmakuista vettä terveyslähteestä.

Terästyneinä Iisalmen kulttuurikeskukseen kuulemaan todistuksia Juhani Ahosta. Jyrki Nummi ja Riikka Rossi luennoivat tiukkaan yliopistotyyliin ja panivat ismejä järjestykseen: yläsavolaisille selvisi modernismin, naturalismin, realismin, symbolismin ja impressionisminkin tunnusmerkkejä seikkaperäinen latinki. Ahosta puhuttiin vähemmän, mutta saatiinhan kuulla kohtalaista luentateatteria Yksin-teoksen pohjalta. Sen ohittaminen esitelmissä ilman elämäkerran taustaa ohentaa teoksen ratisevan kirjalliseksi.

Pääasia retkellämme oli nähdä uudelleen Ahon maisemat ja kotipappilat. Kiertoajelu iltapäivällä valaisi paljon tätä Brofeldtin maailmaa: nurinkurinen kronologia näytti ensin Vieremän hiljentymiskeskuksen ja sitten Mansikkaniemen pikkupappilan, joissa olen ennenkin käynyt. Hyvin näistä huolta pidetään, jälkimmäisessä on Juhani Ahon museo. Se Iisalmen iso pappila, jossa Brofeldt toimi rovastina, on joskus siirretty Seurasaaren ulkomuseoon.

Viimeinen vierailukohde oli paras: Ahon syntymäpappila Väärni on vastikään kunnostettu rappiotilasta ja avattu yksityisin voimin! Minna Kettunen esitteli suursaavutustaan hauskan persoonallisesti. Väärnissä on eniten Ahon henkeä, vaikka Jussi ehti elää tällä paikalla vain muutaman vuoden syntymänsä jälkeen 1861. Tarmokas emäntä kutsui minut sinne käymään jo viime kesänä, mutta matka peruuntui silloin sattuneesta syystä; nyt saatoin paikata tämänkin aukon. Ehkä tulee aihetta poiketa uudelleenkin. Väärniin suunnitellaan ensi kesäksi Papin rouvan dramatisointia.

Juhani Aholla on siis Iisalmen seudulla kokonaista kolme muistorakennusta, kaikki asiallisesti avoinna yleisölle toisin kuin eräässä toisessa kulttuurikunnassa.

Illalla saimme nauttia kaupungin tarjoaman päivällisen raatihuoneella ja käydä vilkasta keskustelua pöytäseurueessamme tulevan Ahon juhlavuoden näkymistä. Yläsavolaisen kulttuurielämän hehkuvasydäminen veteraani ja Aho-päivien alkuunpanija Aarno Kellberg lausui puheessaan, että ensi vuodesta täytyy Iisalmessa tulla komea jysähdys eikä mikään pieni räpsähdys. Jääpi nähtäväksi mitä siellä aikaan saadaan.

Nämä olivat 15. Aho-päivät, yleisöä sentään kohtuullisesti (ei sentään 10 000 kuten kuulemma alkuvuosina), järjestäjänä kunniakkaan kirjailijayhdistys Panun yhteistyökumppanina helsinkiläinen Juhani Ahon seura. Melko hyvin näytti yhteistyö sujuvan. Paikalla oli myös muutamia Brofeldtin suvun jälkeläisiä, jotka asianmukaisesti esiteltiin.

Lauantaiaamuna sateli, joten työnnyimme tielle ja jätimme hautausmaalla käynnin toiseen kertaan. Uutisista katsoimme hämmästyneinä valtavia myrskytuhoja juuri niillä seuduilla, joita olimme ajelleet – emmekä kuulleet kravaustakaan koko mullistuksesta.