Sunnuntai 7.7.13

Täydellinen päivä, katsotaanpa.

Herään kello neljä, ei nukuta. Mietin vähän puhettani Töllinmäen tulevaan kesäjuhlaan.

Kello viisi ponnahdan, otan kannullisen kylmää sahtia ja marssin saunalle. Vielä lämpö pirahtelee eiliseltä. Vihta mukaan, sahti lauteille, aurinko paistaa kohtisuoraan laiturille. Ei ihanampaa aamua. Järvi vilvoittaa.

Kahvipöytä huippukuntoon, kukkia puutarhasta. Vilkaisen lehtiä. Laaja juttu Mannerheimin rakkaudesta kiinnostaa, siihen palattava. Odotan Marjan heräämistä. Viimein.

Olemme onnelliset kuin Kiven runossa.

Lähden pyörällä Jumesniemeen. Mainio mutkainen 7 kilometrin reitti, perillä värikkäät markkinat. Ei näy enää tuttuja kuten ennen, mutta väkeä kuitenkin. Koneita, eläimiä, kaikkea. Ostan mallaslimpun, pari juustoa ja kassillisen Ahkeraa Liisaa.

Palattua hikisenä uimaan, keskityttävä Töllinmäkeen. Sinne kertyy varmaa sakkia, jopa professori Aarne Laurila tyttärineen Malmilta. Sillanpää-tuntemus paikalla vankkaa, on entistä pääjohtajaa, suurlähettilästä, kansanedustajaa, pari rovastia, innokas sotahistorioitsija. Saamme kahvia, puhumme Ihmiselon ihanuudesta ja kurjuudesta: puheenjohtaja Jussi, minä, tuottaja Sirpa, ohjaaja Marko ja säveltäjä Roope. Hän soittaa selloa, lauletaankin. Tuleehan näytelmä selvitetyksi. Esitys alkaa tunnin päästä.

Mutta emme voi jäädä tantereelle, sillä ajamme Saaran ja Artsin kanssa Tammerin Trattorian terassille. Kevyt maittava lounas. Helteistä. Takaisin Hämeenkyröön.

Luen kuudennen luvun Alastaloa. Sitkasta ja mutkikasta. Onneksi Härkäniemi sai viimein kahvia ja sämpylän. Jokohan päästään asiaan.

Katsellaan yhdessä Silta-jännärin eka jakso, aika omalaatuinen. Vielä kiinnostavampi on kirjailija Leif W. Perssonin tähdittämä juttu todellisista rikoksista heti perään. Etsitään kadonneita naisia.

Syvä onnellinen uni. Ai mistäkö on kysymys? Tänään oli kuudes hääpäivämme.