Keskiviikko 31.7.13

Savonlinnaan edestakaisin, vähän liian pikaisesti. Mutta Jevgeni Onegin piti nähdä ja kuulla, se on lempioopperoitani. Olihan sentään Pietarin Mihailovski-teatterin vierailu. Kuinka kovin kourin Ukrainan teatteriguru Andriy Zholdak on Puškinin ja Tšaikovskin hienoa teosta onnistunut runtelemaan?

Eipä nyt pahemmin. Musiikki eli, samoin loistavat aariat, ei niitä pysty tuhoamaan. Mutta kolmen tason toteutus – alinna live-esitys, ylempänä epäsynkassa ja eri puvuissa kulkeva videotallennus ja ylinnä vielä libreton teksti – olihan tämän levottoman hajatulkinnan seuraaminen jokseenkin työlästä eestaas vilkuilua. Lisänä tulivat ohjaajan nerokkaat purkit ja purnukat, kaikenlainen sälä, lautaset ja vesisuihkut, hännänhuippuna täysin tarpeeton kääpiö. Liikaa hajotusta. Symboliikka osin arvoituksellista, osin simppeliä selkotemppuilua – kun Tatjanan tunteet alkavat hyrrätä, hän tietysti pyöräyttää pöydällä hyrrän pyörimään! Tällaista.

Mutta varmaan tämä oli nerokasta alitajunnan kartoitusta, koska asiantunteva kritiikki niin tulee taas vakuuttelemaan. Kirsikka, joka istui hesarilaisten kanssa vähän ylemmällä rivillä, osaisi varmasti silmänräpäyksessä avata tämän mustavalkoisen sielunmaiseman. ”Puuhamaata”, sanoi iloluontoinen Tiia poistuessamme, ja siihenkin voi hyvin yhtyä.

Yhtäkaikki me sallimme itsellemme musiikillis-romanttisen taidenautinnon kaikista esteistä ja tekotaiteesta huolimatta. Solisteja on kiittäminen, komeasti palkitsivat vaivamme, varsinkin loistelias Tatyana Ryaguzova kaimansa roolissa. Tapasimme monia tuttuja, sinnehän kaikki arvostelukykyiset rientävät. Oli lämmintä ja leppoisaa. Monet muistot Olavinlinnasta kulkivat mielen pohjalla. Asuimme Kasinossa, sielläkin ihan kohtalaista, hyvä aamu-uintipaikka ja semmoista. Ja sitten torikävelyn jälkeen kaasuttelimme taas kotia kohti.

Muuten: menomatkalla katsastettu Hietasen Liisan (tuttuja ällistyttäviä virkkuutöitä) ja kumppanien taidetta Orimattilan Villa Roosassa (olikin aika kiepaus) ja paluumatkalla Heinolan hieno taidemuseo, josta äkkäsin P.J. Hynnisen komean kirjaston ja sen kruununa Sillanpään Hiltun ja Ragnarin omistuskirjoituksin. Mitä yhteyttä Sillanpäällä saattoi olla ministeri ja konsuli Hynnisen kanssa? Arvoitus ratkesi helposti: tämä oli Uuden Suomettaren päätoimittajana 1915-1917 eli juuri sinä aikana, jolloin Sillanpään kirjallinen ura alkoi kyseisen lehden alakertanovelleissa. Kirjailijan kiitollisuus säilyi näinkin pitkään. Heinolan Heili on hauska ruokapaikka, jos joku siellä päin poikkeilee.

Ajoa tuli puuduttavasti vajaat 900 km kahdessa päivässä. Vilkaisin palatessa, että Myllykolussa oli vielä kohtuullinen menestys. Monivuotinen ystävä Sirpa Sastamalasta poikkesi sitten iltateelle kertomaan vaikutelmiaan: ei liian pitkästyttävää, kuulemma. Kouluarvosana hyvä 8. Sallakin täydensi viestissä arviotaan, jota viimeksi referoin puutteellisesti: useita hyviä kohtauksia ja kivoja näyttelijäsuorituksia. Mot.