Vähiin menee vuosi 2013

Tässä on enää puolitoista tuntia aikaa. Raketit jo räiskähtelevät tuolla Kärkkäisen mäellä ja Ylivakerin suunnalla, Kierikkalassakin jotain yritetään. Värikkäät muodostelmat rikkovat mustaa pimeyttä.

Mitä jäi mieleen kuluneesta vuodesta? Ihmiset ilmoittavat yleensä – varsinkin median haastattelemina – mahdollisimman suuria asioita. Tärkeimpiä olivat muka arabimaiden mullistukset ja tietovuotopaljastukset, talouskriisit ja Nokian kännyköiden myynti.

Ja kissan viikset. Jos ihminen on rehellinen, hän ajattelee itseään lähinnä olevia tapahtumia. Mikä minulle on ollut merkittävää? Mikä on koskettanut, ravistanut, ilahduttanut?

Sama juttu kun media valitsi haastatteluin 1980-luvun parhaaksi vuosikymmeneksi. Miten niin? Voiko olla mitään  yleisiä, kaikkia koskevia perusteita? Millainen oli minun 80-lukuni. Hyvinkin risainen. Muutimme maalle, poika syntyi, Elina valmistui varatuomariksi, minä lisensiaatiksi. Menin MTV:n teatteripäälliköksi. Viihdyin 2,5 vuotta, lähdin Lontoon yliopistoon vierailevaksi apulaisprofessoriksi, perhe jäi Hämeenkyröön. Sain hälyttävän viestin Elinan sairaudesta, palasin kotiin, tein väitöskirjaa, väittelin. Vietettiin monin menoin Sillanpään 100-vuotisjuhlavuotta. Elina kuoli ja haudattiin.

Siinä yhden vuosikymmenen saldo, eikä siihen kohdallamme mitään vaikuttanut varallisuuden kehitys, tulopoliiikka, kasinotalouden kuumeneminen, sosiaaliset uudistukset saati yhteiskunnallisen ilmapiirin vapautuminen. Aivan subjektiiviset seikat rakensivat vuosikymmenen. Ja millä perusteella se muka oli parempi kuin muut?

Entä tämä kulunut vuosi. Ei yhtään hullumpi, mutta parempikin olisi voinut olla. Julkaisin kirjan, josta hälistiin. Kolme näytelmääni pyöri teatterien ohjelmistossa. Vietimme huhtikuun Edinburghissa, hienoa aikaa. Täällä Hämeenkyrössä ja lähiseuduilla juhlittiin taas vimmatusti Sillanpäätä. Marjan muotokuva valmistui. Lämmitin savusaunaa, vieraita kävi paljon. Syksyllä esitelmöin Prahassa, yhdessä matkasimme Pietariin ja Berliiniin. Kirjoitin seuraavaa kirjaa. Alma palasi Puolan teatterikeikoiltaan Turkuun, Vilho puolestaan lähti rockbändin kanssa maailmaa kiertämään, Aino toimitti tieteellisiä teoksia.

Terveyden tila hyvä lukuunottamatta nyt loppusyksyn sitkeitä flunssa-aaltoja. Rahaakin vielä riittää. Rakkaus kukoistaa. Mitä muuta voisin toivoa?

Tuolla paukkuu edelleen. Mentävä katsomaan. Marja tasaa jo laseihin oikeaa shampanjaa. Pian Senaatintorilla hillutaan, mennyt aivan viihteelliseksi. Pidin enemmän vanhoista jäykistä ja arvokkaista menoista, piispan ja kaupunginjohtajan kuivista puheista ja Jumala ompi linnastamme. Sitten Heiskasen poika lausuu Leinoa. Kyllä Ture Junttu oli pateettisuudessaan mahtavampi. Mutta ei valiteta mistään, onhan edessä kokonaan uusi ja puhdas ja alkamaton vuosi. Keksitään hyviä toiveita ja pontevia päätöksiä.

Tätä vuotta enää tunti jäljellä. Kyllä sen kestää. Kaikille kanssakulkijoille oikein Hyvää Uutta Vuotta 2014 – !!!