Lisätulkintoja Kassilasta

Onkohan noista hallituksen seminaareista jotain todellista hyötyä? Vai kannattaisiko mieluummin vaan jatkaa siellä  kuntien raakaa pakotustyötä tämmöisen yleisen taivastelun sijaan. Joku voisi tietysti osoittaa konkreettisesti, mikä ongelma on lauennut tai mikä aloite edennyt päivän visiointi-istunnon tuloksena. Maassa vallitseva negatiivinen ilmapiiri on liiankin hyvin tiedossa, mutta paraneeko se korkean tason toteamuksesta?

Katainen on kyllä sitkeä ja kärsivällinen kaveri. Kaikki hallitusta haukkuu, mutta poika painaa vaan niska limassa sekalaisen sakkinsa johdossa.  Olisi kiva vaihteeksi panna vaikka Jörn Donner pääministeriksi ja Björn Wahlroos valtiovarainministeriksi ja katsoa, kuinka nopeasti nämä viisaat aitiosta huutelijat ajaisivat maan asiat päin kiviseinää.

Mutta elokuvistahan piti puhumani. Kultakuumeessa jatkettiin Matti Kassilan uran arviointia. Huvittaa vähän sekin, kuinka korkealle Kassila nyt korotetaan – vertauskohtana poliittiset vuosikymmenet  1960-lopusta 80-luvulle, jolloin kuului oikeiden taiteilijoiden piirissä halveksia tällaista sekalaiseen viihteeseen sortunutta veteraania. Nyt nähdään Kassilan vahvuudet ja monipuoliset taidot. Totta on kuten ohjelmassa todistettiin, että esim. Ihmiselon ihanuuden ja kurjuuden kaltaista huolitellusti lavastettua ja näyteltyä epookkia eivät nämä taannoin ylistetyt Jarvat ja Pakkasvirrat olisi edes kyenneet tekemään. Silti Helena Yläsen kritiikki oli sen osalta varsin nuiva, vanhat asenteet painoivat vielä vuonna 1988. Vasta Rouenin festivaaleilla Ranskassa ymmärsivät palkita kelpo elokuvan.

Virkistävää oli sekin, että tutkijat valitsivat ohjelmassa uusia suosikkeja Kassilan pitkältä uralta. Kalevi Koukkusen suosikki oli kerrassaan yllättävä: Vodkaa, komisario Palmu ! Sehän on epäperäinen Palmu, johon Waltarilla ei ollut enää osaa eikä arpaa. Muistan sen jotakuinkin opportunistisena neuvostomyönteisenä vaikka satiirisyritteisenä elokuvana, mutta voin olla väärässä. Katsomisesta on jo kai kolme vuosikymmentä ellei enemmän. Koukkunen perusteli kyllä hyvin tätä mediakriittistä valintaansa. Helppo oli sen sijaan  yhtyä Juha Seitajärven valintaan Hilman päivät. Poskettoman hauska elokuva! Se kuoliaaksi naurattava Missä palaa? -kohtaus on aivan verrattavissa alati toistettuun Leo Jokelan ”Tummiin silimiin”. Leffat ulee taas keskiviikkona päiväsaikaan, olkaat valmiit.

Muuten kiinni Paavolaisessa. Kun on koko päivän tarkistanut alkulukuja ja saanut Marjalta rohkaisevia ensikommentteja, tuntuu ansaitulta levähtää illalla katsomaan pitkästä aikaa Alcantaran perheen vaiheita Francon jälkeen. Ihme juttu että osat on näin tuoreita, viime vuonna filmattuja. Mitä jos kävisi Madridissa ja näkisi jossain kahvilassa Mercedeksen! Viehättävin tv-nainen, Elina Pohjanpään veroinen. Tai moikkaisi Antoniota tai Miguelia kadulla, heh. Pitänee joskus koittaa onneaan. Tai varmempaa olisi tietysti tekeytyä Filmihullun toimittajaksi ja tunkeutua heitä haastattelemaan. Hitto kun syntyy hyviä ideoita näin iltamyöhällä.

Nuutinpäivä  ja joulun loppu. Vaikka eivät ole sitä huomanneet tuolla pihan takana vastapäisessä talossa, josta joulutähdet ja kuuset valoineen vielä kimmeltävät.

13.1.2014