Takaisin kultakantaan!

1812651

Olihan riemullinen päivä, ihme että sellaisen vielä sai elää. Valitin hölmösti toista viikkoa sitten, että ei ole enää mitalien ropinaa eikä urheilujuhlan tuntua olympiakisoissa kuten silloin ennen… No joo, tämä päivä oli sitten iso ähäkutti.

Meillähän riehaannuttiin kiljahtelemaan tv:än äärellä kuin nuo ihanat hiihtäjättäret Sotshissa. Eivät muuten paljon kiljuneet Äitee Rantanen ja Mirja Hietamies ja Sirkka Polkunen aikoinaan. Tyyli on muuttunut. Aito elämänilo on aina paikallaan. Olisiko tässä terapeuttista mielennostatusta koko kestävyysvajetta potevalle kansakunnalle?

Päinvastoin pelkään, että on paljon urheilun vihaajia ja kisojen vastustajia, joille tällainen nationalistinen rieha on kova koettelemus. Toivottavasti he kestävät nahoissaan. Antavat meidän kerrankin nauttia täysin rinnoin suomalaisesta menestyksestä. Ei sitä liian usein tapahdu.

Olisiko pieni lohtu kansallismielen kriitikoille siinä, että Suomen jääkiekkovoitto Venäjästä vähän hillitsee sikäläisen nationalismin riistäytymistä aivan valloilleen. Maansuru pikemminkin vallitsee Putinin porukoissa. Heidän piti erityisesti tässä lajissa ja muissakin juhlia kotikisoissaan. Onko Venäjä saanut vielä yhtään kultamitalia?

Ihmeellisesti on aika vierinyt: minä muistan vielä, kuinka Hesperian avokentällä höyryävässä paukkupakkasessa Neuvostoliiton punakone jyskytti Suomea vastaan maaleja miten tahtoi, lopputulos jotain 10-0.

Erityisen hienoa, että juuri miesten perinteisessä vaikkakin nopeutetussa hiihdossa tuli kirkkain mitali ja vielä naisten hopeaa päälle. Miehiä on niin kauan syyllistetty. Lahden MM-häpeä on tällä kuitattu. Jauhojärveä en muista koskaan dopingiin sekoitetun. Ja Niskanen on vielä nuori mies, tuskin tuntee aineitakaan. Toivotaan ainakin niin.

Kaikkia meitä liikuttaa tuo Niskasen perheen kulta- ja hopeajuhla. Eipä tuollaista paikan päällä todettavaa koko perheen juhlintaa ole ennen koettu. Olympiahistoriaa tämäkin, lienee harvinaista kansainvälisesti.

Kun väitin, että Iivon niukka tappio lisäsi viime perjantaina kirjoittajankin sisua, kuinkahan paljon nostattaa työintoa näin ruhtinaallinen kisapäivä. Huomenna se nähdään. Veto on muutenkin kova, tekstiä syntyy kuin turkin hihasta.  Annetaan painaa vaan. Ja ollaan onnellisia Mustin ja Iivon ja Aikun ja Kertun puolesta – hauskoja tyyppejä kerrassaan. Vapautuneita urheilijoita!

Ja jatketaan perjantaina lätkän jännäämistä. Toivottavasti sydän ja hermovärkit kestävät. Vastassa on rakkain riesammne Ruotsi, hannuhanhien luvattu maa.

19.2.2014

PS Kisat innostavat myös Aamulehteä raikkaisiin revityksiin. Nyt torstaiaamuna komeaa katseltavaa etusivulta alkaen, missä Elina Paasonen lisää kuvien alle kivan tunnelmatekstin. Hesari on tapansa mukaan hillitympi ja kuivempi. Taunon kanssa postilenkillä kommentoitiin, samoin puhelimessa serkkuni Jukan. Molemmat pahoittelivat saksalaisen kaatumista. Suomalaiset on solidaarista kansaa. Poikani V tarkkailee lähinnä lätkää, kutsuin tänne huomenna katsomaan ikimuistoista Ruotsi-matsia.