Maltan ritareita jäljittämässä

Maltan matka 2014 138

Viikon täydellinen mediapaasto takana, postilaatikkokin näkyy menneen umpeen. Pahoittelut jos joku tärkeä viesti on  hukassa. Yritetään yhteyttä uudelleen.

Palasimme yöllä Maltan saarelta, joka oli kyllä innostava elämys. Waltari-seuran lipun alla kuljimme 36-henkisellä joukkueella, mutta oikeastaan pitäisi puhua Ari Suutarlan seurasta – niin suvereenisti Ari näitä turneita järjestää. Viimeksi oltiin Israelissa ja Islannissa, jälkimmäisessä Sillanpään ainoan pitemmän ulkomaanmatkan jäljillä.

Mika Waltari suunnitteli romaania Temppeliherrain ritairkunnasta pitkään 1950- ja 60-luvuilla ja kirjoittikin sitä pariin otteeseen paksun nivaskan, mutta poltti molemmilla kerroilla käsikirjoituksensa. Ritarien pääpaikka oli 1000-luvulta alkaen Malta, kunnes liian varakkaaksi ja mahtavaksi paisunut järjestö murskattiin 1300-luvun alussa Ranskan kuninkaan Filip Kauniin toimesta, ja suurmestarit poltettiin roviolla. Mahtava aihe oli Waltarilla jo valmiiksi tutkittuna ja pitkälle kirjoitettuna, mutta kohonnut itsekritiikki ei enää kelpuuttanut syntynyttä tekstiä.  Kukaan ei liene nähnyt hänen savuna ilmaan haihtuneita aloituksiaan.

Yhtenä matkan tarkoituksena oli siis harjoittaa kontrafaktuaalista kirjallisuudentutkimusta ja miettiä, mitä romaanista olisi voinut tulla. Mihin suuntaan Waltari tällä kerralla olisi kehitellyt idän ja lännen, kristikunnan ja turkkilaisten välistä vastakohtaisuutta? Sain esitelmöidä aiheesta seurakunnalle kahteen otteeseen, ja jotakin alkoi kirkastua – varsinkin kun alkuperäiset paikat, linnat, temppelit ja satamat olivat nähtävillä. Täältä käsin ristiretkeläisten turvallisuudesta huolehdittiin merirosvojen varalta, ja täältä kristikunnan etua kaikin tavoin yritettiin valvoa myöhäisen keskiajan kahinoissa. Turkkilaisten paine länteen päin oli kova. Temppeliherrain ensimmäinen tehtävä oli pysäyttää ekspansio ja toiseksi vallata Jerusalem takaisin kristityille.

Oletan että yksi syy romaanin keskeytymiseen oli Waltarin kauhu siitä, että hän toistaisi itseään. Kehitys oli hänen tärkeimpiä arvojaan. Toinen syy ehkä kolmannen Turkin matkan 1968 tuomat uudet ideat, varsinkin Afroditeen salaperäinen osuus. Ja kolmas yksinkertaisesti heikentynyt terveys, hidastunut innostus: ei syntynyt enää entisenlaista luovaa hurmiota, joka oli Waltarin kirjoitustyön edellytys.

Marja esitelmöi Maltan linnuista ja Eero Niinikoski maailman kulttuuriperintökohteista. Epäilen että molemmat aiheet kiinnostivat matkalaisia lopulta enemmän kuin nämä ainaiset Waltari-jupinat ja hyvä niin. Marja oli opiskellut tunnollisesti koko kevään sikäläistä linnustoa, kertoi siitä valaisevasti ja onnistui bongaamaan monta itselleen uutta lajia (heinäkerttu, samettipääkerttu, silkkikerttunen, pitkäjalka..) Maltan luonnonsuojelualueita ja pusikoita kierrellessään. Eero hämmästytti meitä perintökohteiden määrällä ja laadulla ja koko sillä koneistolla, joka tässä suojelutyössä toimii. Hienoja hankkeita.

Mikä mieleen painuvinta matkalla? Mdinan muurein suljettu vanha kaupunki kaikkineen. Pääkaupunki Valletta ja varsinkin Johanneksen katedraali, Caravaggion maalaukset! Kuuluisa Johannes Kastajan mestaus yhden kappelin peräseinällä. Se ei hevin lähde mielestä. Suurmestarin palatsin haarniskat ja asekokoelmat. Koko vanhan mahdin pysähtynyt surumielisyys. Gozon muinainen temppeli ja turkoosi ikkuna Välimerelle.

Tuntui siltä, että paljon salaisuuksia jäi vielä odottamaan lähestymistä. Malta on lopulta aika vähän tunnettu, mutta vuoden 2018 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi valittu Valletta varmasti lisää mielenkiintoa. Maltan strateginen asema Välimerellä on kautta vuosisatojen ollut merkittävä. Saari on jatkuvasti vaihtanut valtiaita, viimeksi englantilaiset ovat jättäneet vahvimman leiman. Liikennekin on vasuria ja kaikki puhuvat englantia, vaikka omakin kieli on olemassa. Malta on nyt itsenäinen tasavalta ja EU:n jäsen, ja sillä on vastavalittu naispresidentti.

Ruokakulttuurin puolesta emme päässeet varsinaisesti haltioitumaan, vaikka hotellin  illalliset olivat turhankin runsaita. Ihmeen mautonta kalaa usein lounailla tarjottiin. Mutta vihoviimeinen lounas ydinporukalla siinä kotilahdelmassa St Georges Bayssa kruunasi kaiken: viimeinkin loistavasti valmistettua kalaa äyriäisineen sekä joustava, nopea ja huippuystävällinen palvelu.

Seurue suoriutui hienosti kaikista retkien vaiheista, ja järjestelyt pelasivat vailla ongelmia. Arin kanssa annoimme matkalle arvosasnan 9+ mikä ei ole yhtään liikaa eikä liian vähän. Eero Havian asiantuntemukseen saatoimme aina nojata, ja paikallisen oppaamme Annan tarttuva nauru helisee vieläkin korvissa. Hyviä keskusteluja kävimme ohjelman lomassa eri muodostelmissa. Tämä oli kulttuurimatka jos mikä. Rantalomaa ei vietetty eikä iltaista ilonpitoa  juuri harrastettu. Paitsi ai juu, vappuna laulettiin kerran rullaati rullaata ja kahdella daamilla oli saarelta ostetut valkeat matruusinlakit.

Mutta sää oli taatusti parempi kuin kotimaassa, aurinko helotti kaiket päivät ja lämpötila keikkui loppupäivinä + 25 asteen nurkilla. Vähän palaneitakin olemme, mutta onnellisia yhtä kaikki. Kestämme kotimaan koleuden.

3.5.2014