Juhlittiin, syystä kyllä

OP kansi

On kiitettävä kustantajaani: Leena Majanderin johdolla järjestivät eilisiltana hienon tilaisuuden kirjani kunniaksi. Tällaiset eivät ole enää koventuneessa kirjamaailmassa kovin yleisiä. Tiedotustilaisuuksia ja julkkareita pidetään, mutta tästä kehkeytyi oikea lämminhenkinen juhla.

Paikalle saapui puolisensataa kutsuvierasta. Miltei kaikki olivat olleet tekemisissä kirjan kanssa: antaneet aineistoa ja apuaan, lähettäneet viitteitä, olleet haastateltavina jne. Tietysti sitten kustantamon joukkue, jonka kanssa kirja viimein kokoon kääräistiin. Saatoin yhdellä kertaa kiittää kaikki. Oli hyvä tarjoilu ja riittämiin viiniä. Pirun hauskaa!

Paavolaisen suku oli vankasti edustettuna kolmen miehen voimalla. Olavin veljenpoika Erkka Paavolainen oli rohkaistunut paikalle, vaikka myönsi hätkähtäneensä Hesarin otsikkoa ja sananvalintoja, mutta hänen uskonsa kirjaani ei sittenkään ollut horjunut. Mainio veikko. Hänen kanssaan kävin monia antoisia keskusteluja. Hänen lisäkseen tilaisuudessa kuultiin viimeisen radioveteraanin Eero Saarenheimon muistoja. Kävi ilmi, että vanhan radiotalon lähintä viinakauppaa (josta teatteripäällikölle giniä kannettiin) en ole kirjassa sijoittanut riittävän täsmällisesti. Vanhat herrat ovat vedossa!

Ääneni on ollut jo kolmatta viikkoa painuksissa bronchitiksen jäljiltä, mutta ihmeesti se puheeni verran kantoi. Sitä jotenkin terästyy kun on pakko. Kerroin kirjan syntyvaiheista ja joitain poimintoja sisällöstä. Kuten Leena avaussanoissaan totesikin, juhlapäivä sattui kovin sopivasti Paavolaisen ja Waltarin syntymäpäivien väliin. Heidän välilleen jännittyy osaksi tämäkin elämäkerta. Waltari-seuran saattueen olikin poistuttava aikaisin Mikan patsaalle, missä pidettiin perinteiset tervehdysmenot.

Kirjoitin omistuksia, laseja kilisteltiin ja valokuvattiin Paavolaisen muotokuvan äärellä. Lasse Lehtinen ja Jukka Parkkinen myhäilivät kollegiaalisesti. Kai Ekholmin kanssa punomme jatkossa yhteisiä juonia. Kirsti Mäkinen saapui virkeänä paikalle, samoin Kati ja Tuula. Kehuivat Kansallisen Vanja-enoa, Kaupunginteatterin vastaava oli menossa juuri juhlailtanamme. Luokkatovereita edusti Lede Virranne kivennapalaissukuisine Liisa-vaimoineen ja rinnakkaisluokkaa toinen norssi Eero Huovinen. Markku Envall tietysti onnitteli aforistisesti. Jarkko Eskolan kautta saatoin lähettää kiitokset ja terveiset Katalle.

Joitakuita kaipailin, Piret Salurikaan ei sitten saanut matkaa tänne järjestymään. Hänen lähettämistään liitetiedostoista oli iloa Paavolaisen Viron suhteiden valaisemiseksi. Risto Veltheim tuli, hän taas valaisi Paavolaisen Brasilian retkeilyä ja Missonesin utopiasiirtolan vaiheita. Gennadi Muravin olisi pitänyt kutsua, hän kertoi miksi Synkkää yksinpuhelua ei koskaan käännetty venäjäksi. Piret sen sentään käänsi vastikään viroksi.

Ilta päättyi oikein vanhan ajan tyyliin jatkoille Groteskin baariin: mukaan kiskaistiin lähin avustajani Vesa ja paras opettajani Tarkan Pekka sekä Matti Summanen ja Marja.  Pekka muisteli, että baarissa oli ennen vanhaan Sanoman kassa, mistä hän sai ensimmäisen palkkansa kirjekuoressa neiti Judithilta. Komeat kattoleikkaukset on baarissa vieläkin tallella. Tarjoilimme Matin kanssa kierroksia vilkkaaseen tahtiin, mutta omin jaloin kumminkin kotiin käyskenneltiin Marjan johdatuksella. Kaikki hyvin. Paremmin ei voisi nyt olla.  Pistän vielä kerran Martti Ruokosen suunnitteleman upean kannen ylös loistelemaan. Nyt vain seuraillaan kirjan vaiheita lukijoilleen.

19.9.2014