Salongeista Suomussalmelle

Kirjamessuja 2014 055

Tulipa tiiviisti matkailtua ja edelleen kirjaa esiteltyä. Joskus tapahtumat kasautuvat.

Maanantaina harpoin ensin Yliopistoon ja kohtasin taas alumnit Runeberg-salissa. Tuula-Liina Varis vetää hyvällä kokemuksellaan kirjailtoja. Minun tehtäväni oli helppo, salintäysi kuulijakunta on akateemisen fiksua ja kuuntelevaa. (Vasta nyttemmin olen lukenut, että Tuula-Liina jarkyttyi kirjastani, varsinkin Paavolaisen opportunismista.) Mikko Varis meitä eturivistä avusti. Keskusteluakin käytiin ja kirjaa jonkin verran ostettiin.

Sateessa talsin Suomalaiselle Klubille, jossa alkoi seuraava sessio. Viimeisen kerran tällä tietoa kohtasimme H.K. Riikosen kanssa kuin keskisarjan nyrkkeilymestarit. J-P. Pietiäinen johdatteli, hyvin oli mies valmistautunut, jälleen vaivaton ja toivottavasti sisältörikas keskustelu. Herroja avec  riitti täälläkin seinustoille saakka. Lopuksi J-P tarjosi täyteläisen iltapalan kaikkine tarpeineen.

Näin on Helsingin keskeiset salongit vallattu Olavi Paavolaisen siivellä. Elitestä kesällä aloitettiin, jatkettiin Bonnierin tiloissa WSOY:n juhlassa, edelleen Kämpin peilisalissa, Tieteiden talossa, Yliopistossa ja Klubilla on aiheesta todistettu. Lisäksi on keskuteltu Turun ja Helsingin messukeskuksissa. Välillä piipahdin Euraan ja  Hämeenkyrön Kirjakahvilaan, huomattavia areenoita nekin. Yleisöä on kertynyt, vaikka sähköinen kulttuurimedia ei ole aiheesta oikein syttynyt. Lehdistö sentään kohtalaisen vilkkaasti.

 Niinpä oli vaihtelua istahtaa tiistaiaamuna Flyben potkurikoneeseen ja lennähtää Kainuuseen. Keikka oli erinomaisesti järjestetty, Kajaanin kentällä oli vastassa Lassi Heikkinen, joka heilautti leppoisasti taksilla Suomussalmelle. Silmä lepäsi avarissa maisemissa, mutta murheitakin kuulin maakunnan taloudellisesta ja työllisyystilanteesta. Perillä Kiannon Kuohuissa oli vastassa kirjastotoimenjohtaja Ari Koistinen, joka otti tulijan varmaan hoitoonsa. Lounastimme ja menimme kouluun, jossa puhuin lukiolaisille kirjailijoiden suistumisista ja onnistumisista. Kuuntelivat ihme kyllä hiiskumatta.

Illan suussa sain tutustua kirjaston vaikuttavaan Kianto-kokoelmaan! Onhan hienosti järjestetty ja näyttävästi esiin pantu. Tänne komentaisin heti Hämeenkyrön päättäjät opintomatkalle, jos se vain olisi vallassani. Mikä ero rintamaiden Nobel-kirjailijan esittelyssä ja nälkämaan korpikirjailijan korostuksissa! Selailin myös Jalo Heikkisen mittavia Kianto-tutkimuksia, joista valitettavasti ei ole koostettu kunnon julkaisua. Avolouhoksena tutkimustyö on silti mittaamattoman arvokas. Siihen tahtoisin joskus kunnolla perehtyä. Kulttuurituottaja Joni Kinnunen on tilaisuuksiin toivon mukaan tyytyväinen, kiinnostus virisi taas Kiantoonkin.

Tilaisuus Paavolaisesta meni sujuvasti, taas huone täynnä, ja muutamia kysymyksiä heittelivät räväkästi rovasti-kirjailija Risto Kormilaisen johdolla. Mainio keikka, olin parhaassa vireessäni. Sain ent. rajavartijalta muistorikkaan valokuvan käynnistäni täällä 40 vuotta sitten Mikko Niskasen kanssa Kiantoa jäljittämässä. Palkitsin lopuksi itseni tyhjyyttään kumisevassa hotellissa poronkäristyksellä ja Lapin Kullalla. Iltapäivällä ehdin käydä Kuohujen puolella uiskentelemassa, siellä sentään väkeä riittää. Tapasin altaassa luokkatoverin, Anssi Tiisalan rouvineen! Täällä muhkea mies viettää mökillä eläkepäiviä metsästellen ja saunoen. Hauska tapaus.

Huh, siinäkö kaikki. Ei suinkaan. Aamulla piti lentämäni takaisin Helsinkiin, mutta koko yön jatkunut tiheä lumisade muutti maiseman satumaisen valkoiseksi. Aurat kolisivat, kinokset kasvoivat, kuusenoksat riippuivat paksun lumen painosta. Komea oli talven tulotuisku, mutta seurauksena lento oli – peruutettu. Mikäs siinä muu auttoi kuin jatkaa Lassin taksilla saman tien Kajaaniin: siellä lekottelet Kaukametsässä ja uiskentelet vuorostasi uudehkossa Kaukavedessä tunteja tappaen.

Vaan ei sekään luppoaika hukkaan mennyt. Altaassa tapasin tällä kerralla eversti evp Eero Kinnusen, joka tunsi kirjallisuutta ja tarjosi kyydin Paltaniemen kautta lentokentälle. Kiertelimme Eino Leinon lumisia maisemia, kävimme vanhempiensa haudalla ja näin Leinon alkuperäisen kotitalon nykyisine rakennuksineen. Hieno kierros. Kinnunen esitteli omankin talonsa upealla paikalla, ”Nocturnon” maisemissa. Ja sittenhän kone nousikin siniselle taivaalle! Onnellisesti päättyi kiinnostava Kainuun kierrokseni. Paavolainen levätköön nyt muutaman hetken rauhassa. Lukijat ahkerasti miestä pöllyttäköön.

Entäs Kianto? Mitä kuulunee nykyisin hänen rauhaansa. Luin matkalla Pyhää Vihaa (1908), vimmainen teos kieltämättä. Sain lisää Kiantoa matkaevääksi sekä kainuulaiset villasukat. Paljonkin löysin yhtäläisyyksiä Ikin ja Olavin väliltä: poseeraileva esiintymishalu, kiivas kapinallisuus, harrastus naisiin ja väkijuomiin… Mutta onpa erojakin: toinen korpeen vetäysi, toinen metropoleihin rienteli. Toinen kirjoitti 60 teosta, toiselle 7 kirjaa riitteli. Mitä vielä? Jätän pohdintaanne. Terveisiä vain Raija-Liisalle, perästä jotain kuulunee.

5.11.2014