Pirkanmaan perspektiivi

Joulu 2013 037

Tuija Välipakka on Pirkkalaiskirjailijoiden uusi puheenjohtaja. Viime vuonna hän esiintyi F. E. Sillanpään Seuran joulukahveilla.

Mittarissa oli viisi astetta, kun avasimme Villa Viehätyksen oven torstaina. Kiva yllätys. Öljypannu oli vaihteeksi väsähtänyt yksitoikkoiseen toimeensa. Mutta kun hätä hätistää, apukin on ihan kännykän päässä. Soitin Viitaselle, joka saapui toiselta työmaalta puolessa tunnissa! Ja pannu alkoikin totella mestarin taitavia asennuksia.

Sovimme varatoimista. Muuten talo jäätyy taas pakkasilla, jos niitä nyt enää on tulossakaan. Onhan monia lämmitysmuotoja, joista tämä öljyhomma nyt kumminkin on klonksuen toiminut yli 30 vuotta. Siitä on oikkuineenkin tullut ikään kuin elämäntoveri. Siitä ei henno luopua.

Sitä paitsi alakerran takka antaa aina ensilämmön, jos tiukoille menee. Ja leivinuunista ja saunasta saa lisää hönkää. Maalämpö tai puulämpö, ehkä lämpöpumppu – kaikkia voi aina harkita.

Anna Ulvinen tarkeni jo istua iltapäivän ruokasalissa tarkastellen F. E. Sillanpään Seuran sitä arkistoa, jonka sihteeri Aamu Nyström aikanaan  keräsi ja järjesti ja joka nyt on tullut kymmenenä kansiona hänen jäämistöstään haltuumme. Anna on tehnyt gradunsa kirjailijain nimikkoseuroista, ja seuraavaksi hän viimeistelee meidän seuramme 40-vuotishistoriikin ensi syksyksi.  Hitosti on siinäkin tapahtumia, paperia ja tutkittavaa kertynyt.

Heitin Annan takaisin Tampereelle ja poikkesin samalla matkalla Pirkkalaiskirjailijoiden syyskokoukseen Sammonkadulle. Olikin paljon osanottajia kertynyt pieneen huoneeseen. Ilahduttavinta että siellä sai tavata veteraaneja jo 1970-luvulta: Antti Eskola, Yrjö Varpio ja kaikkein uskollisin Jaakko Syrjä. Joka oli hyvin tyytyväinen Kirsin synttärijuhliin Helsingissä,  seuraavia jo valmistellaan täällä Tampereella. Lähetimme onnitteluadressin akateemikolle.

Myös Risto Ahti oli paikalla ja paljasti uhkaavan skandaalin: kaupunginkirjasto aikoo lopettaa Pirkanmaan kirjoituskilpailun, joka on pysynyt hengissä puolisen vuosisataa ja tuottanut huomattavia kirjailijoita Jaakko Syrjästä ja Mirkka Rekolasta alkaen. Satu Hassi käytti valaisevan puheenvuoron päätöksen taustasta. Säästö olisi kuulemma peräti 5000 euroa! Uuden vastaavan huomion perustaminen vaatisi kymmen- ellei satakertaisesti tuon summan.

Onko mitään älyttömämpää kuultu. Olen ihmetellyt sitäkin, ettei Tampereella ole jo perustettu kunnollista kirjallisuuspalkintoa jonkun Savonian malliin. Se vuotuinen luovan kirjallisuuden palkinto on summiltaan naurettava eikä saa koskaan mitään julkisuutta. Tampereella on sentään huomattavat kirjalliset perinteet – ehkä juuri siksi siellä ei ole asiaan havahduttu.

Tässä on heti työmaata Pirkkalaisten uudelle puheenjohtajalle Tuija Välipakalle. Hänet valittiin yksimielisesti eroavan Katariina Romppaisen jälkeen. Hyviä naisia molemmat, ihaniakin. Katariina asui ennen Hämeenkyrössä, mutta karkasi Akaaseen. Hänen kauttaan kiiteltiin, hänen puuropuheensa oli haikean persoonallinen. Uskomme Tuijan tarttuvan asioihin uudella innolla. Kirjailijaliiton uusi puheenjohtaja Jyrki Vainonen johti täälläkin puhetta. Kukitusten ja maljojen jälkeen kokous liukui luontevaksi pikkujouluksi.

Minäkin voisin taas piipahtaa joskus kuukausikokouksissa. Ennen kuukauden viimeisinä perjantai-iltoina ne olivat ohittamattomia kohokohtia. Siellä olivat äänessä Väinö Linna, Kirsi Kunnas, Erkki Napi Lepokorpi, Väinö Kirstinä, Teuvo Saavalainen ja monet muut. Jorma Kannila ja Kullervo Järvinen ohjastivat väittelyitä. Martti Joenpolvi mylvi välihuutoja ja takoi nyrkillä sivupöytää. Yhdistyksen parasta aikaa olivat nämä Otavalan muistorikkaat kokoukset, kuten Tuula Kallioniemi muistutti.

Entisen puheenjohtajan Timo Malmin kohtaan tiistai-iltana, kun vierailen Tulenkantajien kirjakaupassa Hämeenpuistossa ja sen jälkeen Kivi-kahvilassa. Katsotaan mitä saadaan aikaan. Paavolaisesta on määrä puhua ja vähän kuulemma Taatastakin, mikäs siinä. Ehkä muistamme taas sitäkin, että ainoasta kirjallisuuden Nobelista tulee kuluneeksi jo 75 vuotta. Missä luuraa seuraava? Sofilla on vielä matkaa ja Valtonenkin voitti Finlandian vasta ensimmäisellä romaanillaan.

Päivällä hyväksyttin muuten kansalaisaloite sukupuolineutraalista avioliittolaista, jos ette ole kuulleet. Tänään lauantaiaamuna Pitko tölväisee palstallaan Timo Soinia, jonka omatunto on kuulemma puhdas, koska sitä on niin vähän käytetty. Jos joku poliitikko vielä tohtii pitää kiinni jostakin vakaumuksensa rippeestä kuten katolinen Soini (esim. aborttikysymyksessä), tämä pitää tietysti kääntää pakinassa päälaelleen. Se on sitä huumorin kultaa. Kun tapaan Matin Vepan baarissa, kysyn tosikkona perustelut; valmistautukoon mies kiertelemään.

Eilisen kokouksen naapurissa Sampolassa ottivat yhteen Matti Apunen ja Pentti Linkola – melkein teki mieli sinne poiketa. Mutta kun keskustelijat ovat henkisesti niin äärilaidoilta, voiko syntyä mitään dialogia? Aamulehden mukaan pysyivätkin tiukasti asemissaan. Linkolan vakaumus on vielä vankempi kuin Soinin; siitä ei edes Pitko keksisi vitsiä vääntää. Mikä on Linkolan mielestä suomen kielen kaunein sana? Vastaus: taantumus. Kehitys on hänelle kirosana. Ihailtavaa johdonmukaisuutta.

29.11.2014