Tulenkantajat redivivus

Timo Malmi   Timo Malmi ohjaili askeleitani Tampereella.

Ovatko Tulenkantajat muka joku tamperelainen taiteilijaryhmä? Ilmiö syntyi Helsingissä 1920-luvun puolenvälin paikkeilla ja eli repäisevää elämäänsä seuraavan vuosikymmenen alkuun. Helsinkiläisissä kahviloissa, ravintoloissa ja bokseissa ryhmän jäsenet hurjastelivat. Joskus he retkeilivät Lohjalle Arvid Järnefeltin maatilalle tai Kivennavalle leikkimään itämaista eksotiikkaa Olavi Paavolaisen kotiin Vienolaan. Mutta että Tampereelle? En muista kuulleeni.

Kysymys välähti mieleen, kun vierailin Tulenkantajien kahvilassa Hämeenpuiston varrella. Eivätkö nämä jälkitulenkantajat ole nyt aivan evakossa? Kalskahtavan  Tulenkantajat-palkinnonkin ovat perustaneet.  No jaa, saahan irtonaisen idean aina siepata ilmasta. Helsinkiläisiä ei ole enää kiinnostanut.

Mutta tarkemmin ajatellen: pari keskeisintä ja varhaisinta tulenkantajaa oli totta vieköön Tampereelta kotoisin. Kerttu Sirén eli Elina Vaara oli perustamassa Nuoren Voiman Liittoa aivan 20-luvun alussa; sen piiristähän  Tulenkantajat sitten nousivat parnassolle. Elina tunsi Klasun kasvatin Yrjö Jylhän ja oli tämän kanssa kirjeenvaihdossa. Helsinkiin muuttaessaan nämä nuoret lahjakkuudet   iskeytyivät pian Olavi Paavolaisen lähipiiriin. Joten suotakoon Tampereelle pari arvokasta pistettä Tulenkantajain runoilijapörssissä.    

Sinänsä kodikas paikka tuo runollinen kahvila Hämeenpuistossa. Siinä on tosiaan vähän samaa henkeä kuin Pariisin kuuluisassa Shakespeare Companyssä. Runoilijat  tapaavat yleisöään, hyllyjen sokkeloissa voi tehdä kirjalöytöjä. Intiimejä kirjallisia tilaisuuksia järjestetään. Sellaisessa istuskelin Timo Malmin kuulusteltavana. Huoneeseen istahti toistakymmentä kuulijaa, useimmat tuttuja vuosienkin takaa. Seurasi rattoisaa rupattelua, vaivattomin kirjailijahaastattelu tänä syksynä.

Maalailinkohan liiankin mustaksi tulenkantajien hurmoksenhohtoista taivalta? Olihan joukon keskuudessa ristiriitoja, oli huumeita, pirtua ja  sairauksia, oli köyhyyttä, kiipeilyä ja itsemurhia. Mutta oli myös runon lentoa, nuoruuden uskoa ja aitoa elämänhurmaa. Oli visioita totta tosiaan, kaipuuta jonnekin uuteen ja kaukaiseen, pois sodanjälkeisestä Suomesta, edes mielikuvituksen siivin. Jos sitten heikoimmat sortuivat, monista kasvoi keskeisiä kirjailijoita.

Timo tarjosi salaattia ja lasin viiniä Venlassa (kovin kirjallisia paikkoja täällä) minkä jälkeen jatkoimme iltaa TT-kahvila Kiven Runo-karaokessa. En ollut sellaisestakaan ennen kuullut. Nuoret ja varttuneemmat kyvyt lausuivat omia runojaan jättämänsä ilmoittautumislapun mukaisessa järjestyksessä. Juri Lindeman välillä lauloi ja soitti kitaraa, teatterisukuinen kaveri. Kahvila täpötäynnä innokkaita runoilijoita ja heidän yleisöään. Oli uskottava Tampereen runoihmeeseen, kun sen omin silmin näki ja korvin kuulikin.

Mitä siitä, jos runot eivät keskimäärin loistaneet omaperäisyydellään tai rytmin ja kuvien eheydellä. Sydän ja tunne olivat sanojen takana. Jollakin lailla liikuttavaa meininkiä. Kirsi Kunnasko alkuaan on nämä kaikki innostanut runoilemaan? Ehkä Aronpurokin tai Risto Ahti. Satoa on syntynyt, jäkikasvua karttunut. Joku näistä vielä räväyttää. Tuskin syntyy uutta Lauri Viitaa, mutta muutama aforistinen proosarunoilija saattoi olla  jo idulla.

Näitten lomassa siteerailin  ”tähtivieraana” Olavi Laurin (Paavolaisen) runoja  ja puhelin pyynnöstä jopa Taatan joulupakinoista ja niiden taustoista. Nekin edelleen ihmisiä näin joulun alla kiinnostavat. Monet toivovat niiden uusintoja radioon, ja jotain katkelmia tai kokonaisiakin yleensä kuullaan joltakin kanavalta. Hyvä olisi, kun kanavien moninaisuudessa vakiintuisi taas uusi Taatan saarnan pysyvä paikka. Kyllä sitä kuunneltaisiin, eikä syyttä. Jo jyhkeä esitystapa hakee vertaistaan nykymutisijoiden ruuhkassa.

Käppäilin iltajunalle pitkin jouluvalaistua Hämeenkatua. Olinhan saanut taas uuden näkökulman Tampereen henkiseen poreiluun. Iskua löytyy ja runon intoa. Kohta he kokoontuvat juhlimaan Kirsiä, Helsingin juhlat oli jo. Kun Pirkkalaiskirjailijatkin tuntuivat terhentyvän, uskoimme Timo Malmin kanssa tamperelaisen suuruuden palaavan. Väinö Linna on taas tapetilla, kun Tuntemattomasta tulee 60 vuotta ja itsenäisyyspäivä lähenee. Kaikki tällainen innostaa nuorta polvea sanalle, mikä oli täten todistettava.

3.12.2014