Tammikuun ensimmäinen 2015

He eivät tiedä mitä tekevät

Nyt haluaisin miettiä, miksi Jussi Valtosen romaani ”He eivät tiedä mitä tekevät” teki niin voimakkaan vaikutuksen. Onko niin että emme oikein tiedä sitä itsekään. Tulee vain tämmöinen ilmiö, täysin yllättäen. Joku kirjoittaa keneltäkään lupaa kysymättä maailmanluokan romaanin.

Olen huomannut, että kirja on tottakai löytynyt monen joulupukin kontista. Sitä on todella luettu. Jopa Katariina Pylsy tuosta naapurikylästä kehui lukeneensa parissa päivässä ”kun sitä ei voinut jättää kesken”. Kokemus on varmaankin aika yleinen.

Moni on myös toistanut, että tätä ei uskoisi suomalaiseksi romaaniksi. Tulee mieleen joku amerikkalainen käännösromaani. Mitä vertauskohtia voisi etsiä? Yhtä imeviä, lukemaan pakottavia ovat kohdallani olleet Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä (suom. 2004) tai Gillian Flynnin Kiltti tyttö (suom. 2013).

Mutta hei, tämä Valtosen kirjahan on näitä kumpaakin laaja-alaisempi ja syvempi nykymaailman kuvaus! Se ei ole yhden ongelman romaani, vaan siinä on ainakin kolme rinnakkaista isoa teemaa: eläinkokeiden moraali, terrorismin oikeutus ja median vaikutus yhteisöön. Kaikkien alla ja ylle kulkee ikivanha mutta hyvin koskettavasti kuvattu isä-poika suhde. Suurenmoinen toteutus!

Onhan  siinä vielä muitakin tasoja: akateemisen maailman syövyttävän osuva, karrikoidun mainio kuvaus, huima teknologinen tulevaisuuskuva sekä amerikkalais-juutalaisen ja suomalaisen kulttuurin törmäyskurssi. Näidenkin yllä leijuu globaalin maailman unenomaisen varma hallinta. Kaiken lisäksi kertoja kuljettaa juonta äärettömän taidokkaasti, leikkaa ja jättää auki, viittaa ja viimeistelee.

Ihme tyyppi tämä ujon ja vilpittömän oloinen Jussi Valtonen. Kauan hän on tätä rakennellut, mutta silti. Ei tule mieleen yhtään ainoaa suomalaista vertauskohtaa. Olisiko Matti Pulkkisella? Ei, liian hajoavia, journalistisia tekstikasoja. Olisiko Markku Lahtelalla? no vähän sinnepäin, mutta liian kapeita ja valmiilla asenneveitsellä leikkaavia, jos vertaa Valtosen suureen sylilliseen. Onko meillä yleensä kirjoitettu maailmanlaajuisia moraliteetteja? Tämä on lisäksi syvää ihmiskuvausta, ei mikään pelkkä tiedepoliittinen pamfletti. Tässä ei asetuta minkään puolelle, vaan nähdään elämän monitaitteisuus.

Tuula Ylivieskasta kirjoitti juuri, että tämän jälkeen ei ihan heti tee mieli tarttua mihinkään toiseen teokseen. Vaikutus vaatii rauhallisen sulatuksen. Toimikaamme juuri näin. Tämä luoti tiesi paikkansa, siis Anne Brunilan hienosti valitsema Finlandia. Yhtä kiistaton kuin  taannoin Sofi Oksasen palkinto Puhdistuksesta, mutta hei: paljon kapeampi romaani se oli kuin Valtosen hämmästyttävä saavutus.

Meillä oli pienet lähikulmien uudenvuoden bileet eilen illalla, nautittiin pöydän antimia, saunottiin, valettiin tinaa, ammuttiin pirusti raketteja (komeita) ja tanssittiinkin. Joten olo on hiukan hutera ollut, mutta tässä se koko ajan kohenee. Laulajapoika Waltterin viehättävä Annikki-äiti tuosta sillankorvasta teki ensivisiitin taloon ja taisi vähän ihastua, hyvin ainakin viihtyi.

Mainittakoon, että Sarvipäiden ritarikunnnan suurmestari Eero Pylsy toi tuomisena ”Hämeenkyrön Pylsyn sukutilojen talonpoikaishistorian 575 vuoden ajalta”, painavan lähes 400-sivuisen opuksen tarkkoine sukutaulukoineen ja paikkansa pitävine henkilötietoineen. Hävetään nyt taas vähän siellä  Heinijärven kylätoimikunnassa: ero tämän opuksen ja meidän kyläkirjan välillä on kuin yöllä ja päivällä – varsinkin nyt kun päivä jo pitenee. Toimittajina tässä Veikko Mantila, Katariina ja Eero Pylsy. Hyvää työtä ovat tehneet. (Ilmenee muuten, että olen Katariinan 6. serkku!)

Ei sitten muuta kuin vuotta tarpomaan aina vain eteenpäin. Presidentti Niinistön puhe oli oikein hyvä ja tanakka, mutta ohjaajat, opettakaa katsomaan meitä kohti, ei siihen lukulaitteeseen. Pankaa se edes oikealle korkeudelle. Katsokaa kuinka hienosti puhuvat Obama, Hollande, Merkel, jopa Putin. On heilläkin kai joku teksti, mutta se ei pistä silmään. Vapaasti elehtivät ja katsovat suoraan kuulijoihin. No toisaalta, muistammehan Kekkosen tuimat puheet: kuinka hän luki paperista ja loi välillä paksusankaisten lasiensa läpi meihin vihaisia silmäyksiä. Suorana ja vapisten niitä kuunneltiin ja heti toteltiin, mitä ukko käski. Jospa nyt toteltaisiin tuota Niinistön taloudellista pääsanomaa: puheet on pidetty, nyt on tekojen aika.

Ollaan reippaita, avoimia, iloisia ja auttavaisia. Hannes Hynösen viitoittamalla tiellä eteenpäin!

1.1.2015