Koraani ja Taivaslaulu

KoraaniTaivaslaulu

Kun kirjallisuusohjelmat usein ovat kovin myötämielisen empaattisia, perjantain Kirjakerho Ylen ykkösessä teki poikkeuksen. Lasse Lehtinen tarkasteli toimittajan kanssa Matti Klingen muistelmia perimmältään arvostavasti, samalla viljellen eleganttia ironiaa. Uskon että kohdekin tunsi tulevansa oikein kohdelluksi. Vaiko sittenkään?

Kun vietin maalla viikonloppua, radio oli hyvä seuralainen. Koraanin lukua kuunnellessa siinä saunan lomassa erottui aika ankara polemiikki vääräuskoisia eli toisin uskovia kohtaan. Kovilla rangaistuksilla heitä uhkailtiin ja varustettiin oikeauskoisia puolustautumaan tämmöisiä vastaan. Kun Jaakko Hämeen-Anttila hyväntahtoiseen tapaansa vakuutteli, että pitkään aikaan ei kuulu sanottavia eroja kristinuskon ja Koraanin julistuksen välillä, niin olihan tässä yksi, johon keskustelijat eivät kiinnittäneet huomiota. Vai kuuntelinko siinä vilvoitellessani huolimattomasti? Armon käsittestä ei vielä ole kuultu häivääkään.

Lehmän suura on kumminkin selvitetty ja otettu onkeen. Ehkä tekee kansalle hyvää kuulla välillä tiukkaa ja vaativaa uskonopetusta. Mika Waltari oli kirjallisuuden puolella ensimmäisiä länsimaissa, joka käsitteli paneutuvasti islamin maailmaa romaaneissaan. Häntäkin kiehtoi aluksi selkeä ja puhdas, ehdotonkin uskonoppi, joka antoi selvät käskyt ja kiellot toisin kuin suohon vajonnut ja riitainen kristinusko, josta Waltari välillä sanoutui irti – ja palasi jälleen ristin juureen. Kannattaisi Koraanin kuuntelun ohessa lukea uudelleen Mikael Hakim (1949) ja Johannes Angelos (1952).

Aivan toisenlainen mutta hyvinkin lukemisen arvoinen on Pauliina Rauhalan romaani Taivaslaulu (2013), josta saa hyvän käsityksen lestadiolaisten ahtaasta tai oikeastaan yli partaidensa pullistuvasta perhe-elämästä. Uskovatko he siis todella, että vain heidän valonsa kokeneet 100 000 typpiä pääsee taivaaseen? Sama valittujen oma etujoukko, vähän laajempi vain, ponnistelee taivastiellä Koraaninkin mukaan. Lahkolaiset ovat aina hyytävää porukkaa. Rauhala kirjoittaa erittäin hyvin ja ilmeikkäästi, nautittavaa kieltä. Jos paljastava romaani on kiukuttanut osaa lestadiolaisista, niin se lienee hyvää tekevää tuuletusta ahdasmielisille.

Urheilun kannalta viikonloppu oli floppi – juuri kuin tämä paikoilleen jämähtänyt Suomi pienoiskoossa, kuten heittivät tv1:n Jälkihiessä. Tuulista, suhruista, harmaata, märkää ja heikkoa menestystä, vain Jauhojärvi ilon aiheena. Hän on esiintyjänä omaa luokkaansa, puhuu sujuvasti ruotsiakin. Päävalmentaja Jylhällä on kova työ kangeta hiihtoa ylämäkeen kahden vuoden päästä pidettäviin Lahden kisoihin. Ampumahiihdosta ei vielä sanaakaan, pahalta näytti sielläkin.

Ei mitään merkittävää omalla kohdalla. Hiljaista työn naputtelua Viehätyksessä ja puutöitä saunalla. Nyt taas tiukempi ote kirjoittamiseen.

Pelastaako Juhana Vartiainen kokoomuksen vaaleissa? Kun hänet yhtäkkiä pääministeri huutaa lottovoitokseen ja oikeaksi kädekseen, mitä sanovat kokoomuksen entiset talousvaikuttajat? No heidän näyttönsä ovatkin vaatimattomat. En ymmärrä paljon talouspolitiikasta, mutta samoilla hokemilla on menty kuukaudesta toiseen, eikä mikään näy muuttuvan. Onko Vartiaisella hihassaan uusia hokemia? Tuskin. Jokainen uutisia seurannut osaa jo tehdä muutaman lauseen talousanalyysin, mutta mitä seuraa käytännössä?

Politiikkaa tehdään henkilöiden. imagojen, vaikutelmien kautta, eikä ole tämäkään mikään uusi hokema. Kuka toisi ihan uutta ja räväkkää? Ei kukaan, sillä kansa luottaa enemmän Juha Sipilän äärimaltilliseen leppoisuuteen. Onhan sielläkin taustalla kovaa talousosaamista, mutta pääseekö kuuluville? Kaikki varovat antamasta aseita vastustajille ja median pilkkakirveille, siitä yleinen suojautuminen. Niin sammutetuin lyhdyin ja sukkasillaan kuin mahdollista. Kovan menetyksen kokenut lestadiolainen osaa malttamisen, toivottavasti aikanaan myös leikkausten taidon.

Ja onko nollakasvu lopulta mikään katastrofi? Takavuosina sellaiseen pyrittiinkin, ainakin luontoystävien puheissa. Nämä on nyt unohdettu, kasvu on kaikki kaikessa. Kun itse muistelen elämäntasoa vaikka kaksikymmentä vuotta sitten, eipä ollut valittamista. Mitä arvonlisää kasvu on tuonut? Joku varmaan tämänkin osoittaa.

Olen aavistellut, että Boris Nemtsovin murhan takana ovat muut tekijät kuin Venäjän politiikka. Jukka Mallisen lausahdukset tuntemansa miehen taipumuksista panivat miettimään. Ja siltähän se nyt näyttää: joko muslimien pyhä hyökkäys tai sitten puhtaasti henkilökohtaiset syyt.  Koraani voisi kertoa jotakin. Silti muutaman tsetseenin pikahäkittäminen näyttää jo kuluneelta trikiltä. Koko totuus ei selviä koskaan, ei tässäkään tapauksessa.

9.3.2015