Maaliskuun Iduksena

Maaliskuu 2015 025

Juha kiittää Seppoa (vas.)  ja Jussia esityksestä, oik. ohjaaja Hanna.

Ihmeellinen, sinitaivaisesti sädehtivä viikonloppu pitkän harmauden jälkeen. Hakkasin puita rannassa ja ihastelin luomakunnan luomuksia. Joutsenpari huuteli järvellä kumeasti kevään ylistystä. Myllykolussakin retkeilin. Ja sitten oli näitä tapauksia, kokous ja näytelmä.

Lauantaina ensinnä F. E. Sillanpään Seuran vuosikokous kirjastossa. Ramppiteatterin hallituksen ent. puheenjohtaja Erkki Frick käväisi aluksi meille kertomassa, kuinka he Kangasalla ovat saaneet teatterin niin hienosti toimimaan. Tavoitteena alun alkaen oli riistää Pirkanmaan parhaan harrastajateatterin titteli meiltä Myllykolusta! Taisi onnistua, mutta huom. vain väliaikaisesti! Innostava esitys ja samalla vähän lannistava: ei täällä ikinä päästä vastaavaan toiminnan tehokkuuteen. Ja tarkoitan nimenomaan organisatorista sekä taloudellista kykyä ja tahtoa.

Paljon voisi ottaa oppia, vähän loiventaen ja soveltaen. Onko Hämeenkyrössä koskaan mahdollista polkaista edes lähimain samaan tapaan sponsoreita kesäteatteria tukemaan? Eihän tämä ihan erillistä Suomea sentään ole. Mutta tähän asti on pärjätty jokseenkin satunnaisesti improvisoivalla tyyylillä. Luotettu tuuriin ja taitoonkin. Tarvetta tiettyyn määrätietoisuuteen voisi olla. Viime vuosina Vilja Pylsy on tuonut tuottajan taitoa sentään merkittävästi lisää näihin hommiin. Kuuntelimme keskittyneesti Frickin kokemuksia.

Tämä askarruttaa mieltäni erikoisesti siksi, että annoin valita itseni vielä kerran rakkaan Sillanpään Seuran puheenjohtajaksi. Edellisestä kaudestani onkin kulunut toistakymmentä vuotta. Tilanne on nimittäin semmoinen, että tarvitaan kyllin kovakalloinen tyyppi luotsamaan seuraa kohti tulevaa oopperan suurkoitosta. Riskit ovat huomattavat. Jospa keskittyisin nyt tosissani.

Kun luin seuran kohdakkoin ilmestyvän 40-vuotishistoriikin vedoksia läpi, minua alkoi pyörryttää se toiminnan ja riehumisen runsaus, mikä sieltä heijastuu. Hitto että on takavuosina heiluttu ja saatu aikaan yhtä sekä toista! Ja kaikki palkatta, pelkästä toimimisen ilosta. Jos laskisi kaiken ilmaisen työn määrän, minkä tänne olen heittänyt, laskutaito ei riittäisi. Mutta siinä on juuri se, mitä Frick tähdensi: vapaaehtoishommissa kaiken on oltava hauskaa, muuten ei onnistu. Etupäässä on ollutkin. Eli koetetaan nyt vielä kerran, pojaat ja tytöt.

Sunnuntaina saimme mieluisia vieraita. Juha Vakkuri ja vaimonsa Catarina tulivat katsastamaan Juhan näytelmän esitystä ja samalla meille lounaalle nauttimaan Marjan ahvenfileitä ja viime kesänä keräämieni tattien kastiketta sekä patenttisalaattia. Paljon oli puhuttavaa, siinä määrin, että meinattiin myöhästyä koko teatteriesityksestä.

Jumalan hipaisu on Juhan kymmenisen vuotta vanha teksti, jonka hän heitti Näytelmäkirjailijaliittoon odottamaan ylösnousemusta – ja katso, se tapahtuikin jo nyt Hämeenkyrössä! Täkäläisen Näytelmäseuran tulkinta oli siis kantaesitys, ensin Hälläpirtillä ja nyt Koskilinnassa. Erikoisia ovat näytelmien tiet.

Seppo Marttila ja Jussi Niinenmaa urakoivat kahden miehen dialogin selvästi notkeammin ja sujuvammin kuin vielä ensi-illassa. Miehet verestävät muistojaan, puhuvat (yllätys) naisista ja poliittisesta tulevaisuudestakin – Matti Vanhasen taannoiset kokemukset taitavat heijastella taustalla. Etupäässä puhuivat he naisista ja vähän strutseista.

Tekstin ongelma näytelmällisesti on siinä, että kerrotaan pitkään asioita, jotka ovat tapahtuneet aikaisemin ja muualla. Varsinaista draamallistea jännitettä ei miesten välille rakenneta. Mutta selvisivätpä äijät Hanna Rajakosken valvonnassa kerrassaan kunniallisesti. Loppukohtausta ihmettelin eniten: mikä kiire heillä on putsata pöytä, kun toisen vaimo palaa kotiin? No Juha selvensikin: hän ajatteli niin, että he juovat puhellessaan aika reippaasti ja ovat muutenkin pienessä synnintunnossa kaikista tunnustuksistaan. Muutama oluttölkki lisää ja lekkeri konjakkia pöydälle olisi motivoinut hätäilyn.

Kiitimme näyttelijöitä ja ohjaajaa, Juha vaikutti positiivisesti yllättyneeltä: ”Ihan kelvollinen esitys”. Ajoivat he siitä sitten Helsinkiin ja me rapaisella autollamme kotiin, missä kannustettiin vielä Waltteria Tähdet-kisan jatkoon. Vakuuttavasti selvisikin.

15.3.2015