Keskiviikkoaamuna

Nummi, Waltari, Sillanpää

Taata viettää 70-vuotispäiväänsä 1958 Mika Waltarin ja Lassi Nummen (vas.) seurassa.

Joskus sattuu tällaista. Poimin ensin vähän marjoja mukiin, maistuvat puuron kanssa. Haen sitten aamun lehdet tavalliseen tapaan, sää pilvinen mutta edelleen lämmin. Katselen Aamulehden kantta  tulomatkalla maantiellä. Perhana, siinähän pällistelee tuttu naama!

Ehättivätkin jo nyt tekemään synttärijutun ja samalla kritiikin kirjastani. Juhlavaa! Ja millaisia juttuja! Matti Kuuselan henkilökuva on odotetun mainio, aina persoonallinen, jopa näköinen ja osuva. Enemmän  yllättääkin itsensä päätoimittajan Jouko Jokisen jäntevä, reilusti kirjoitettu arvostelu Sillanpään elämäkerrasta. Hän pitää kirjaa tarpeellisena ja hyvin kirjoitettuna.

Erinomaisia juttuja, tunnen saavani (kerrankin ) oikeutta. No onhan tullut ennenkin ihan riittämiin kiitosta yhden miehen osaksi. Ehkä vain jotkut takavuosien vähättelyt ja päällekarkaukset ovat jääneet karvastelemaan. Nekin karaisivat, tulivat tarpeeseen. Sekä Jokinen että Kuusela nostivat myös muuta tuotantoani esiin, ennen kaikkea lämmitti Jokisen maininta Enkeli tulessa –kirjasta, tästä monen murheen lapsesta.

Miten nyt tämmöisen aamun avauksen jälkeen voin jatkaa tyyntä päivää? Marja vasta heräsi, huomatkoon itse mitä on ilmestynyt. Eilen oli Hämeenkyrön Sanomissa Sakari Ilomäen tekemä ihan hyvä haastattelu, mutta kuvan merkillinen punakajo kasvoillani ihmetytti. Nykytekniikalla voitaisiin kai tällaisia kömmähdyksiä käsitellä. Riippukeinu on sinällään luonteva miljöö, jäänyt vain liian vähälle käytölle tänä kesänä.

Paikallislehti ei ole osoittanut mitään huomiota Sillanpään elämäkerralle, mikä on hyvin tyypillistä. Mitäs sitä tuttua äijää käsittelemään, olkoon Hesarin ja Aamulehden heiniä. Teos sentään mainitaan haastattelun yhteydessä. Kirja on Sakarilla, mutta päätoimittajan mielestä sitä ei kannata erikseen esitellä.

Aamulehden kuvaaja Janne Ruotsalainen halusi maiseman, ja johdatin pojat Sikomäen laelle. Ei sen parempaa kansallismaisemaa olisi Inhakaan täältä tavoittanut. Tähtäillään kuvakulmia Kallioisten selän ja Purimon ahtaan suuntaan. Kuusela tutkiskelee ritarikiviä ja maisemakirkon asetelmia. Mäen juurella on käynnissä jonkinmoiset juhlavalmistelut, kirjava teltta siellä jo kahvilan pihassa komeilee… Mitähän siellä puuhataan?

Nyt en saa liiaksi pullistua, pää kylmäksi ja katseet tuleviin yrityksiin. Onneksi on tänään miesten keihäänheitto, saamme muuta jännitettävää. Tähän asti parhaita momentteja olivat molemmat pikamatkat, niin miesten kuin naisten. Niissä oli todellista sähköä ja jännitystä. Pitkissä juoksuissa asetelmat ovat ennalta aavistettavia, samoin tähänastisissa heittolajeissa.

Mutta pian koko kansakunta tähtää katseensa kahteen keihäsmieheen ikään kuin he olisivat viimeiset toivot tässä vajoavan talouden, rauenneen yhteiskuntasopimuksen ja käsiin räjähtävän maahanmuuton ahdistuksessa.

”Hurraa sinä loistava elämäkerturi!” huudahtaa Marja alakerrasta, on siis jo avannut Aamulehden. Lukenut vasta Jokisen jutun, koska aloittaa lehden peräpäästä.

Nyt hän on ehtinyt jo Kuuselan juttuun ja on siihen hyvin tyytyväinen, myös valppaan Ruotsalaisen ottamiin kuviin. Innokkaana kuvaajana Marja arvostaa tätä lajia. Tosin olemme eri mieltä, olisiko minun pitänyt panna normaali pikeepaita päälle (pyykissä), mutta vaimo puolustaa tätä kevyempää valintaa, olihan hehkuva hellepäivä.

Kaikkihan on nyt hiton hyvin, vähän liiankin. Keihään alkuun on vielä viitisen tuntia, kuinka saan ajan kulumaan? Kaikki kirjalliset työtkin on nyt tältä suvelta toimitettu. Eteenpäin vain elävän mieli!

26.8.2015