Terve Rööperi!

Pursarilla  Agricolan kirkko

Kaunis poutakausi auttoi hyvästelemään pitkän kesän. Tyyni järvi kimalteli, savusauna sauhusi vielä kerran. Marjat puskista kerättiin, mutta sieniä ei metsästä enää löytynyt. Raukea kylläisyys yhtäkaikki vallitsi.

Rööperi toivotti meidät tervetulleiksi maanantaina. Täällä taas Sepiksen laitamalla oleillaan. Aamulenkillä meren rannalla, lauha tuuli puhalsi. Tästä se taas lähtee, syyskausi ja talvi. Ensimmäinen ranskantunti, ryhmä on uudistunut. Kankeasti muistuu taas kieli mieleen. Pursarilla tuttua menoa, Välkesalmen divari houkuttaa ikkunoillaan. Mikä täällä kuljeskellessa.

Tasavallassa reipasta menoa, lakkoja ja mielenosoituksia kohti suistutaan. Tämä oli helppo ennustaa jo silloin, kun demarit jäivät pois hallituksesta. Mikään uudistus ei nyt kelpaa, pitää vain elää ja jähnätä niin kuin ennenkin. Kasvakoon valtionvelka, kunhan saavutettuihin etuihin ei puututa. Oma suu aina lähempänä kuin säkin suu, pimeää kummassakin.

Nyt kaivataankin sopimista, kun sitä on vasta kaksi kertaa turhaan yritetty. Hauskin oli tämä AKT:n Piiraisen kommentti: ammattiyhdistys ei ole epäonnistunut yhteiskuntasopimusneuvotteluissa, hallitus sen sijaan epäonnistui. Kuinka siis yksi osapuoli voi yksin epäonnistua? Tämä on varmaan jotain omaa ay-logiikkaa.

Lakko uhkaa jopa tällaisen kirjallisuusmiehen seminaarimatkaa Joensuuhun ensi perjantaina. Pahaksi onneksi lentoja peruuntuu juuri silloin eivätkä junat kulje. Pitäisikö siis jyrskyttää Pohjois-Karjalaan omalla autolla? Vai lähteä jo päivää aikaisemmin? En ole mitenkään syyllinen AKT:n ahdistukseen, mutta minua he rokottavat sekä seminaarin järjestäjiä.

Ottaakohan Roba nyt vähän liian rankkoja aiheita näin Suomen oloihin? Timo Varpio hakee mallia kovemmista ulkomaisista sarjoista. Myös pohjoismaisissa sarjoissa on väkivaltaa riittämiin. Mutta jotenkin Roban entinen ihmissuhteisiin ja arjen karheuteen keskittynyt ote oli kotoisampi. Vaikka mistä tietää mihin Suomessakin vielä ylletään rikosten raaistuessa. Poliisia vastaan ei ole meillä toistaiseksi ihan näin rajusti hyökätty.

Maihin virtaa samalla idästä väkeä rajojen täydeltä. Ähky paisuu Saksassa, vastarinta Unkarissa. Kuinka kauan vieraanvarainen idealismi Pohjolassa kestää? Vaellusten tuottamat mullistukset kehittyvät omia aikojaan. Tulee ainakin säpinää vanhaan Eurooppaan. Agricolan kirkon kryptan ovi oli vielä seitsemän aikaan tiukasti kiinni.

Luen Ivo Andricin romaania Drina-joen silta, minun ikäiseni kirja, suomennettu 1961, jolloin tekijälle myönnettiin Nobel-palkinto. Siinäpä hyytävä kuvaus Dalmatian monikulttuurisista ristiriidoista alkaen 1500-luvulta, turkkilaisten, serbien ja kristittyjen ratkoessa verisesti suhteitaan. Hirvittävän julmaa ja raskasta kerrontaa, samalla mitä valaisevinta historiaa alueilla, joissa kansanryhmät ja uskonnot ovat taistelleet miltei meidän päiviimme saakka. Andric on kylmä, historiallinen eepikko, joka ei tule lähelle ihmisiään, mutta hallitsee laajat kokonaisuudet. Kronikkamainen kollektiiviromaani saattaa kerralla nytkähtää sata vuotta eteenpäin. Aina sama havainto: miten vähän uutta auringon alla.

15.9.2015