Naisia ja kirjailijoita

de BeauviorPatrick Campbell

Luin jännittävän kirjan Pariisin miehityksestä 1939-1944. Kirjoittaja on Simone de Beauvoir (vas.), hänen muistelmiensa kolmas osa. Siinä pääsee osalliseksi miehityksen arjesta, saksalaiskomennosta aivan silmän tasalla. Samalla tulee tietoja ajan niukasta kirjallisuudesta ja teatterielämästä pimennetyssä, nälkää näkevässä Pariisissa. Aika vaikeaa siellä oli keinotella ihan vain viikosta toiseen.

Muistelijan sankareita ovat Jean-Paul Sartre ja Albert Camus, joiden ensi tapaamisesta saadaan autenttinen kuvaus, samoin suhteen kehityksestä. Kaukana ovat vielä myöhemmät erimielisyydet ja välirikot. de Beauvoir kuvaa eloisasti taiteilijapiirien suhteita, nimeää jalot vastarintamiehet ja pettyy pettureihin. Yllättävän monet kirjailijat kannattivat saksalaismiehittäjiä.

Vähän tulee ihmetellyksi, että varsinkin Sartre saa liikkua vapaasti karattuaan saksalaisten vankileiriltä. Hän käy vastarintaliikkeen kokouksissa ja istuu Floressa ystävien kanssa eikä häntä pidätetä uudelleen. Hän myös kirjoittaa näytelmiä ja artikkeleita, ottaa kantaa ja väittelee. Monia muita pidätetään ja teloitetaan. Oliko hänellä samalla salaisia kontakteja saksalaisiin vai pidettiinkö häntä vain vaarattomana intellektuellina? Pitäisi tarkistella elämäkerrasta, mutta kirja on maalla.

de Beauvoir kirjoittaa tiiviisti, älykkäästi, jotensakin sensuellisti. Hän on ilmeikäs ajan ja ihmisten kuvaaja. Oman hohtonsa muistelmille antaa hänen esikoisteoksensa Kutsuvieras syntyvaiheet, ilmestyminen ja hyvä vastaanotto keskellä sotaa ja miehitystä. Tekijää ei suuremmin näy harmittaneen sekään, että molemmat suuret kirjapalkinnot menivät sivu suun. Läpimurto oli ilmankin huomattava. Sitaatti: ”… olisin kadehtinut tuota vakavailmeistä, kirjailijantaivaltaan aloittavaa nuorta naista hirvittävästi, jos hänellä olisi ollut toinen nimi kuin minulla, mutta se olinkin minä!”

Kuvaus Pariisin vapautuksesta ja sodan päättymisestä on jännittävä, vauhdikas, jälleen ilmeisen autenttinen. ”Voiton” juhliminen kaduilla, de Gaullen johtaman marssin seuraaminen ja muu olivat vielä vaarantäyteisiä, ammuskelua kuuluu, luodit lentävät. Sartrekin joutuu suojautumaan parvekkeelta, mistä seuraa Champs Elysées’n marssia, ja de Beauvoir pakenee luotisateessa sivukujille. Näitä ei näy missään dokumenttifilmeissä. ”Voitto” lainausmerkkeihin siksi, että ranskalaisilla oli liittoutuneiden (amerikkalaisten) aktioon niin vähäinen osuus. Sekin tulee avoimesti esiin muistelmien tarkassa selonteossa.

Hauskoja ovat kirjailijaparin yhteiset polkupyöräretket Ranskan maaseudulla miehityksen ankeutta paossa. Idyllejäkin kohdataan, elämä pyörii kaikesta huolimatta. Helpotus on suuri, kun Pariisia ei tuhottukaan, kuten Hitlerin käsky edellytti; taustoista ei muistelija voinut vielä silloin olla tietoinen, mutta ei hän palaa niihin myöskään 1960, jolloin kirja ilmestyi. Tuskin hän on paljon toimittanut sodan aikaisia, vapaasti läikehtiviä muistiinpanojaan.

x x x

Naisen suhteesta kirjailijaan oli kyse myös Jerome Kiltyn näytelmässä Rakas valehtelija, joka kertoo Georg Bernard Shaw’n ja kuulun näyttelijättären, mrs Patrick Campbellin pitkästä, monipolvisesta rakkaussuhteesta. Älykäs, elegantti, hieman viitteellinen kirjeenvaihtoon perustuva tarina, jonka Eeva-Liisa Haimelin ja Timo Närhinsalo esittivät Hannu Huuskan ohjauksessa pienessä intiimissä Valtimonteatterissa Aleksis Kiven kadulla.

Roolit sopivat esittäjilleen hyvin. Eeva-Liisa sai ilmehtiä ja deklamoida ylevän naisellisen tyyliin upeissa puvuissa, jotka oli saatu yksityisenä lahjoituksena. Pygmalion-näytteet Elizana ovat historiaa sinänsä! Närhinsalo tavoitti hyvin Shaw’n purevan tyylin kuin myös miehisen pehmeyden ja epävarmuuden. Hioutuessaan lisää esitys kelpaa mille hyvänsä areenalle ja on helppo siirtää.

Katsomossa oli paljon tuttuja, ja me onnitelimme kaikki Eeva-Liisaa, joka toissapäivänä oli saanut ensimmäisen lapsenlapsen. Parikin daamia heitti minulle ”tuntuiko tutulta” ja ”mitäs Hämeenkyrön Shaw” – mitähän he sillä tarkoittivat? No en ryhtynyt kiistelemään, lämmin suhteeni näyttelijättäreen on jo niin vanhaa perua. Innoittavaa oli muutenkin: pitäisi taas ryhtyä kirjoittamaan näytelmiä.

28.10.2015