Kohtaamisia maalla ja Ullanlinnassa

Anarkisti kravatti kaulassa

Hämeenkyrössä tuli roimasti lunta, mutta hiihtämään ei vieläkään päässyt. Paitsi jos harjoittelisi umpihangessa hiihdon MM-kisoihin ensi vuoteen; niihin vanhin tyttäreni Aino osallistui jo tänä talvena hyvällä menestyksellä. Puolensataa kilometriä painelivat Sonkajärven korvessa ja nukkuivat pari yötä hangella laavun loisteessa. Heikki Haavikko vetää kisoja innostuneesti, kertookin niistä kirjassaan (jossa pääaiheena on suhde isään Paavoon).  Totta puhuen en tuntisi suurta kutsumusta näihin mittelöihin, ihailtavia kyllä.

Sen sijaan osallistuin  vankan näyttelijämme Leena Majaveden syntymäpäiville Purimontien päässä Mahnalanselän rannassa, komeassa hirsilinnassa. Pöytä notkui, karaoke kaikui ja juotavaa riitti. Aito perussuomalainen tunnelma, jonka huipensi puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon (Leenan kummitytär) vierailu perheineen. Hän muisteli, millainen ryöppy tuli niskaan elokuussa, kun hän tuli maininneksi sanan ”elintasosurffarit” maahanmuuton yhteydessä. Nyt Sauli Niinistö puhui samasta asiasta vähän peitellymmin sanakääntein.

Toinen tyttäreni Alma vierailee nukketeatterillaan tällä viikolla Helsingissä, Romeon ja Julian esitykset perjantaina Erottajalla. Samaan aikaan hän saa Kulttuurirahastolta puolen vuoden apurahan. Tällaisesta isä iloitsee. Kun vielä poikani Vilho kutsuttiin Valkeakosken Työväen musiikkitapahtuman tiedottajaksi ja hommaa samalla rock-bändinsa levyn julkistamista Saksassa sekä jatkaa freelance-toimittajana eri lehdissä, niin onhan näillä nyt ainakin tekemistä eivätkä jouda syrjäytymään.

Siitä puheen ollen, aamun pääuutinen radiossa ja tv:ssä oli tutkimus, jonka mukaan nuorten ajaminen juovuksissa ja päihteissä on vaaraksi liikenteessä.  Siinä  tutkija on ansainnut vaivalla leipäänsä samoin kuin se kuluttaja-analyytikko, joka kävi läpi 70 miljoonaa ruokakoria vertaillakseen, mitä Suomessa syödään idässä, pohjoisessa, lännessä ja etelässä. Tutkimukselta ei pidä leikata määrärahoja, koska näin tärkeitä aiheita edelleen löytyy! Meillä on tutkijoita suhteessa väkilukuun enemmän kuin missään muualla maailmassa.

Ilmapiiri ja keskustelun aiheet muuttuivat aika jyrkästi, kun Leenan synttärien jälkeen kävimme iltateellä Marketta ja Matti Klingen luona Ullankadulla. Pekka ja Hanna Tarkka olivat mukana, keskustelu vieri vapaasti kirjallisuudesta historiaan, teatteriin, kääntämiseen, kieliin ja murteisiin. Marketta tarjoili suussa sulavaa lohipiirakkaa, juustoja ja kaakkua (kuten Matin päiväkirjoissa sana vanhaan tapaan kirjoitetaan).

Muutamatkin teokset saivat musertavat tuomionsa, mutta erityisesti suomalainen nykyteatteri ja tv-sarjat, joita tosin kukaan ei tunnustanut katsovansa. Pekka nosti sentään Jättiläisen katsomisen arvoiseksi elokuvaksi, mutta kehotti minua kirjoittamaan murskaavan pamfletin teatterin alennustilasta. Tuskin kirjoitan, hyökkäysten kohteeksi pääsee vähemmälläkin.

Matti kertoi saaneensa viime elokuun Hämeenkyrön reissulla aiheita ja ideoita muinaisuuden merivaltoja koskevaan jatkotutkimukseensa, mutta muistelmien neljäs osa ja monituiset muut projektit sitovat häntä toistaiseksi. Muistelmien kolmannesta osasta kannattaa lukea moniakin jaksoja, mieleeni jäivät ylipistotyön ja matkojen ohessa Matin toiminta tulkkina Valery Giscard d’Estaingin vierailulla Suomessa Kekkosen toiseksi viimeisenä vuonna 1980. Puhuvia lähikuvia vanhasta vaiteliaasta presidentistä!  Myös kuvaus Klingen toiminnasta Mauno Koiviston valitsijamiehenä on kiinnostavaa kertausta lähihistoriasta.

Keskusteltiin muistelmien harhaanjohtavasta nimestä – eihän Klinge ole anarkisti, vaan puhdas liberaali. Kaupalliset näkökohdat ovat luultavasti sanelleet räväkän nimenvalinnan. Kravatti hänellä kyllä on kaulassa takuuvarmasti, myös kävelyllä Kaivopuiston ympäri.

Elämme muistelmien korkeasuhdannetta, Pekka valmistelee omiaan ja on päässyt kuulemma jo yhteisiin muistorikkaisiin vuosiimme Liisankadun Kotimaisen kirjallisuuden laitoksella. Hauskaa aikanaan katsoa, mitä sieltä tulee. Pekka oli Annamari Sarajaksen assistenttina tärkein opettajamme ja avasi meille suhteita lehdistöön. Hanna on kohta tullut kääntäneeksi 100 kirjaa ja uskottelee heittäytyvänsä eläkkeelle!

Yliopistojen leikkauksia tämä vanhojen yliopistomiesten seurue arvioi hallitusta ymmärtävään sävyyn; paljon olisi varaa laihduttaa varsinkin hallintoa, ja monilla laitoksilla otetaan aika lungisti. Heittikö joku, että juustohöyläyksen sijaan Itä-Suomen yliopisto voitaisiin alkajaisiksi lopettaa! Toisaalta Matti pohti, kuinka vaikea on professorien sovittaa yhteen kolmikantaa: opetusta, hallintoa ja tutkimusta. Aina joku särmä kärsii.

Rohkeasti maistoin absinttia Waltarin ja Paavolaisen hengessä. Meillä on Matin kanssa pieniä erimielisyyksiä koskien Waltarin historiallisia lähteitä ja niiden käyttöä. Kukahan nekin lopullisesti selvittäisi. Lähtiessä Matti vielä esitteli erästä kirjalöytöään (niitähän on pari kolme seinällistä): Kauppamakasiinista ostamaansa Koskenniemen koottujen osaa, jonka tekijä on omistanut 1955 Tasavallan presidentille – siis Paasikivelle. Siellä se divarissa oli lojunut.

Kellon käydessä yhtä kävelimme Marjan kanssa virkistyneinä Vuorimiehenkatua kohti Sepänpuistoa, taakse jäi syntymäkotini ja se vastapäinen talo, jossa Hertta Kuusinen ja Yrjö Leino aikanaan asuivat sekä Venäjän suurlähetystö – hiljainen naapuri Matin mukaan. Vaan kuinka hiljaisena pysyy? Ajan merkit hirvittävät.

25.2.2016