Lisää ilonaiheita

Obama, Niinistö

Niinistön ja Soinin vierailu Obaman pidoissa. Pohjoismaisuus kunniassaan. Olemme esimerkkivaltio. Meillä on erinomaisen tarmokas ja edustava presidenttipari eikä ulkoministerikään kompastele. Hyvin menee ulkomailla, entä kotimaassa?

Haikeaa että Obama joutuu luopumaan virasta. Mielestäni hyvä presidentti vaikeassa välissä. Seuraaja hirvittää. Jaksaako Hillary Clinton? Muuttuuko Trump?

Kuinka käy Stubbin? Soittelee kaikille ihan hermona. Orpo korjaa potin tyyneen tyyliin. Suomessa arvostetaan enemmän sitä, joka ei niin hirveästi yritä.

Valtio pistää omaisuuttaan lihoiksi. Varoittavana esimerkkinä yksityistäminen Venäjällä. Mutta eihän pääomia pidä myöskään seisottaa joutilaana. En tosin tunne talouselämää.

Suomi jatkaa puhdasta peliä Venäjällä. Kanada-matsi illalla rassaa tositoimet. Mestaruus häämöttää. Siitä taas kauhea sembalo toreilla ja turuilla. Kansallinen uho kohoilee yli äyräiden.

Tampereella näin jo on käynyt. Kannen hulabaloo-areena humalluttaa ja kauhistaa, meno on mahtavaa. Tämäkö on jotain lamaa? Mieluummin ojaan kuin allikkoon.

Hermannin ja Nöpöliinin hulppeat häät Heimatissa. Ihmeellinen jatkoelokuva, ainoa laatuaan. Näin perusteellisesti ei ole kuvattu mitään, ei edes Härkäniemen piipun valintaa Alastalon salissa. Silti sarja vangitsee yömyöhään tuoliin. Kuvat jäävät mieleen kulkemaan.

HK Riikonen

Yleisen kirjallisuuden professori Hannu K. Riikonen jää eläkkeelle 45 vuoden palvelun jälkeen. Viimeinen laajalti sivistynyt humanisti. Tuleeko seuraajaa lainkaan? Hyvä pääjuttu Hesarin kulttuurissa, kannattaa lukea. Hannulla on kritiikkiä ja kuivaa huumoria. Olen ylpeä, että Hannu oli vastaväittäjäni 1988.

Kirjoitusmökki rannassa kunnossa, loistopaikka. Seuraan ikkunasta kirjosiepon pöyhkeilyä ja iskutoimia uuden pöntön vaiheilla. Naakka tekee komeita kaarroksia telkän pönttöön (telkkä seilaa toisaalla). Joutsenet torveilevat järvellä, silkkiuikku lipuu ylväänä. Tuomi on puhjennut täyteen kukkaan. Hauki ei enää uiskentele katiskaan. Tervattu vene kuivui ennätysvauhdilla. Luonto raikastui sateessa, tuoksu huumaa. Haminan karhu selviää pakoon.

Lasse Mårtenson, kiva kaveri. Viimeinen herrasmies viihteessä, vähän kuin Riikonen lajissaan. Svengaava velikulta. Tapasimme kerran, jäi mieleen. Näitä tyyppejä tulee ikävä.

lasse-martenson-10-9-2014-1

17.5.2016