Päivä Helsingissä

Simone =Sirkka

Tämän niminen kertomus löytyy Eino Leinolta, vekkuli poliittinen pila vuodelta 1905. Leino tätäkin torstaipäivää eräältä osin hallitsee.

Aamulla kello 7.30 P. Rajala painelee kevätauringossa Fredaa pitkin Töölöön Huslabiin verikokeeseen. Sisään pääsee aika nopeasti, odotusta 25 minuuttia. Nuori tumma hoitsu hoitaa homman käden käänteessä.

Kahville, koska piti olla syömättä. Tapaan Kanniston leipomossa tuuheapartaisen kaverin, joka muistaa tavanneemme Kianto-tilaisuudessa joskus Suomussalmella. Paljon mahdollista. Nyt kaveri on Kohtuullisen Hutikan Pyhän Veljeskunnan (KHPV) vetäjänä Helsingissä; anoin heti jäsenyyttä. Sesonkiluontoisesti kaveri toimii joulupukkina, mihin hänellä on hyvät luontaiset edellytykset, ei tarvitse naamaria.

Kävelen Korkeavuorenkadulle ja saan seurakseni WSOY:ltä Kaisa Uusipaikan, josta tulee kustannustoimittajani. Menemme tutustumaan SKS:n kirjallisuusarkistoon ja sen Leino-käsikirjoituksiin ja kuvastoon. Jään toviksi tutkimaan papereita Kaisan lähdettyä töihinsä.

Loistava kevätpäivä jatkuu. Puolustusvoimien torvisoittokunta juhlistaa neljän uuden suurlähettilään käyntiä presidentinlinnassa. Nautin lasillisen Kappelin terassilla ja seurailen kaupungin sosiaalitoimiston vammaisosason ohjelmaa lavalta. Jatkan Espaa ylös ja käväisen Lillanin lipunmyynnissä: jospa katsoisin sen Matti Linnavuoren perinpohjaisesti Hbl:ssä haukutun näytelmän viimeisen esityksen. Tapaan taas maan ystävällisimmän lipunmyyjän.

Nautin lounaan Karl Johanin ulkopöydässä, tuulessa ja auringossa. Hanna Tarkka poikkeaa ohi mennessään juttusille, kertoo käännöstyönsä loppusuorasta ja Tukholman matkastaan Pekan kanssa. Paistettu siika maistuu sienikastikkeen ja valkoviinin kera. Taas ystävällistä palvelua.

Mikäs tässä, ei kiirettä. Jospa käväisen Ekbergillä kahvilla. Ja kas vain, takapöydässä viittoo Sirkka Norha, Marjan serkku, kirjoittelee jotain tyylikkäänä kuin Simone de Beauvoir (kumpi kuvassa?). Iloinen kohtaaminen. Puhelemme Soinilan nykyvaiheesta Hämeenkyrössä sekä Sirkan ja Jukan vuokraamasta kesäpaikasta Tenalassa.. Sirkka haluaa näyttää minulle kiinalaisen Ai Weiwei -näyttelyn Forsblomin galleriassa.  En ole koskaan astunut Suomi-taloon, nyt tuli senkin juhlava aula nähdyksi. Näyttely on kaunis katosta roikkuvine härveleineen.

Kotona katson vaihteeksi lätkämatsin. Tanska pistää aika kipakasti kampoihin, taitavia ja vaarallisia pelaajia heillä. Mutta lopussa Suomi nykäisee vakuuttavan voiton 5-1. Laine ja Granlund juhlivat. Välieriin mennään.

Sonnustaudun Lilla Teaterniin, nyt siis se Ta mig till er ledare. Otin oikein talteen Hbl:n raivokkaan teilauksen, mutta en tietenkään nyt löydä sitä (netistä löytyy). Turhaan Ylva Larsdotter  ajanjaksoon kuuluvasta ”rasismista” pillastui, juttuhan on pieni historiallinen pila, sopisi jonkun osakunnan joulujuhlaan. Lauri Meri suhtautui maltillisesti. Idea on teoriassa kiintoisa, suuria aiheita (maapallon litistymistutkimusretkue Lapissa, Suomen sota, Ruotsin ja Venäjän suhteet, saamelaisuuden olemus) pieneen kehykseen mahdutettuna. Kliseitä ja stereotypioita, totta. Runsaan tunnin hölmöily huvitti muutamaan kertaan, mutta selvästi raakile, josta Linnavuori olisi voinut kehitellä jotain. Sinnikkäästi esittivät Raila Leppäkosken ohjaaman historialeikin. Katsomossa intellektuelleja kuten Risto Alapuro ja Hannu Kankaanpää.

Penis-dokumentti meni leikkelyksi, joten eipä kiinnostanut. Luin loppuillan Leinoa, siitähän päivä alkoi ja siihen päättyi. Tuomas Vitikka (1906) – mikä poliittisen ironian ja piruilun halu alle kolmikymppisellä kirjailijalla! Jotenkin vertautuu tähän Stubbin ja Orpon kamppailuaikaan, mutta miten laimeata vastakohtaisuutta ja sanankäyttöä on nyt verrattuna entisiin nuorsuomalaisten ja vanhasuomalaisten rytinöihin.

Melkein täysi kuu kumotti kirkkaalta taivaalta, kun W. Somerset Maugham saatteli elegantilla novellillaan turvallisesti sänkyyn.

19.5.2016