Persoonia

Suti Waltteri Istuva Ronaldo

Sulo Aittoniemi siunattiin 80-vuotispäivänään Ikaalisten kirkossa karuin menoin, kuten odottaa sopi. Entisellä poliitikolla ei ole enää laajaa muistajapiiriä, ei varsinkaan keskellä heinäkuuta. Sastamalan teatterilaiset sentään kunnostautuivat nelihenkisellä edustuksellaan. Kansanedustajatovereista paikalla olivat Klaus Pentti ja  Mikko Alatalo, joka  lauloi ystävänsä sanoittaman herkän laulun.

Suti tuli tutuksi lähinnä siksi, että reteitä isäntätyyppejä on teatterilaisissa niukasti. Urheilullinen teatterikoulu karsi loputkin riveistä, enää on Mikko Kivinen. Meillä Hämeenkyrössä esiintyi takavuosina muhkea Mikko Yli-Kerttula  todellisena isäntämiehenä, ja roolin peri häneltä sitten Suti. Rauli Lehtonen kertoi Tampereelta Pirtua pirtua – näytelmästä, kuinka yleisö suorastaan räjähti Sutin astuessa näyttämölle. Myllykolussa ei ihan räjähdellä, mutta kaikki muistamme Sutin maagisen puronylityksen nahkasaappaat loiskuen. Hän pani persoonansa peliin.

Toinen täkäläisten estradien poika Waltteri Torikka saa suitsutusta Don Giovannin roolistaan Savonlinnassa. Hauska huomata, kuinka Hesarin kriitikot Veijo Murtomäki ja Vesa Sirén ovat ottaneet hänet ikään kuin isälliseen opastukseensa, kriittisesti mutta hyväntahtoisesti. Waltteri kasvaa hiljalleen korkoa, kunhan malttaa jättää joutavimmat viihdekeikat sivuun.

Kritiikistä puheen ollen, kunnon isäntämies Veijo tuli eilen kaupoilla kiittämään näistä teatteriarvioistani. Hän on  sekä Myllykolun että Heiskan kantavia voimia ollut vuosikaudet. Veijon mukaan arvioni ovat kohtisuoria, mutta asiallisia ja oikeaan osuvia. Juttu onkin  siinä, että harrastajateatteria täällä aniharvoin arvioidaan kunnolla, riittää yliolkainen kuvailu ja löysä yleismyönteisyys. Leenakin sunnuntaina kosken partaalla kiljahteli, että olen muka jutuissani ilkeä ja haukun kaikki. Katin kontit, rakentavasti yritän aina katsoa.

Ikävintä on nimittäin, että löperöt esitykset pilaavat markkinat, ja Hämeenkyrön vetovoimainen maine kärsii. Muutaman kaukaisemman teatterivieraan hämmentyneen kommentin olen jo kuullutkin niin Tunkelon pidoissa kuin sunnuntain bussiretkellä.

Tänään ei taas tullut Aamulehteä, mutta tulipa Hesari ja ilahdutti. Kolme kunnon juttua! Terho Pursiainen kirjoittaa oikean kolumnin, vaikka johtopäätös lopussa on kummallinen koskien Brexitiä. Camus’n Putoamisesta leikkautuu linja aikamme maan hiljaisiin, meihin tolkun ihmisiin. Porin Areenalla jauhetaan politiikkaa koko viikko, että tuskin jazzia väliin mahtuu, Kuinka ne jaksavatkin kesäkuumalla.

Sitten ihmetytti Vepe Hännisen romaanin synnyttämä nimisekaannus. Fiktio ryöstää todelliselta henkilöltä identiteetin! Vastaavan tapauksen muistan Aila Meriluodon romaanista Peter-Peter (1971), jossa päähenkilön, kirjastonhoitajan, nimi piti muuttaa seuraaviin poainoksiin, koska samanniminen henkilö nosti metelin. Nyttemmin some sekaantuu kirjallisuuteenkin, lisää selkkauksia tulossa.

Ja sokerina pohjalla: kerrankin upea urheilujuttu Hesarissa! Ihmettelinkin kuinka nuivasti on suhtauduttu mm. Jälkihiessä huikaisevan draamalliseen EM-loppuotteluun. Nyt Ari Virtanen kaivaa ottelun myyttisen puolen loistokkaasti esiin jungilaisen alitajunnan ja antiikin taruston avulla. Ronaldosta tulee uudenlainen sankari, koska hän herää ylijumala Zeuksen pojan Dionysoksen tavoin traagisen onnettomuuden kautta löytämään todellisen minänsä. Virtanen on uskoakseni oikeassa todetessaan, että ottelu oli kaikkien aikojen koskettavin arvokisojen historiassa.

Hei, urheilustakin voi kirjoittaa sivistyneesti ja syvällisesti! Lisää tällaista.

Yöllä satoi ja ukkosti. Mahtavaa.

12.7.2016