Taidetta ja Leinon jälkiä

prati-17

 

Mitähän muuta kuin edellä kuvatttuja on ehtinyt sattua? Aika vilistää Roomassa valtavaa vauhtia, paljon enemmän haluaisi aina rientää.

Kävelymatkat ovat pitkiä, vaikka välillä turvautuisi bussiin ja taksiin. Bussi voi viedä aivan harhaan, siitä on kokemus. Sitä paitsi bussi 115 tänne Gianicololle kulkee kerran tunnissa! Taksit ovat käteviä, taitavia ja yllättävän halpoja. Vähän yli kympillä pääsee kaukaakin kaupungilta tänne kukkulalle. Mutta jalat tietävät myös, että kävelty on ja kiivetty näitä kukkulan rinteitä ja portaita.

Kiipeilystä puheen ollen komeimpia 360 asteeen näkymiä kaupungille avautuu San Angelon linnasta, jonka huipulla  en ole ennen käynyt. Tämä Villa Lante  näkyy sieltä  hienosti ja on merkittykin nähtävyyksien profiiliin.

Sitten kävelin tietysti tervehtimään sitä taloa Lungotevere Prati 17, missä Leino Roomassa asui talvikauden 1908-09. Se on tuo korkea kellervä talo kuvassa oikealla keskellä, hienolla paikalla, silloin täysihoitola, nykyisin kallis asuintalo. Se on hyvin kapea talo, kuten päädystä huomaa. Siinä asui muitakin suomalaisia. Asuintoverilleen Aarni Koudalle Leino uskotteli, että tällaiset talot sortuvat maanjäristyksessä ensimmäisenä. Kouta ei uskaltanut moneen yöhön nukkua huoneessaan, vaan kierteli puistoissa.

Talon seinässä on kuin onkin tällainen muistolaatta:

leinon-muistotaulu

Siinä väitetään suuren suomalaisen poetan kääntäneen tässä talossa rakkaudella  Danten Jumalaista näytelmää,  mutta ei hän täällä vielä käännökseen kiinni päässyt, hankki kylläkin hyödyllisiä vaikutteita ja kielitaitoa. Osmo Pekonen ehdottaa Leinolle näköispatsasta Borghesen puistoon, kun siellä on Goethe ja muita runoilijoita. Siitä vaan.

Borghesen galleria oli tietysti nähtävä kaikkine Berninin kuuluine veistoksineen, joista Daavid linkoamassa on oikein jäntevä ja dynaaminen.  Kaikista ei jaksa innostua, niitä on liikaa. Joku Tizian  ja Rafael joukossa, kaunista, elotonta. Leino ihaili eniten sopusuhtaista rakennusta. Kannattaakin siinä lähellä poiketa Santa Maria della Vitttorian kirkkoon, jossa on paras Bernini, se Pyhän Teresian hurmio ennen kuolemaa. Siinä on henkeä ja hekumaa.

Vielä pieni Barraccon museo Vittorio Emmanuellen Corsolla, hienoja ja eloisia kreikkalaisia korkokuvia, joista varsinkin se yksi, kuolemaansa astuva, vaimoaan tyynesti hyvästelevä mies teki Leinoon järisyttävän vaikutuksen. Hän kirjoitti siitä pitkän runon niinkin myöhään kuin 1919. Kaiketi lohduksi äskeisessä sodassa ja leirillä kuolleiden omaisille.

Teivas Oksala sen korkokuvan löysi hyödylliseen kirjaansa Leinon roomalaisista aihelmista. Esipuheen mukaan olen lukenut sen käsikirjoituksen ja mitähän siitä olen osannut kommentoida pahaisena lisensiaattina vuonna 1986? Minkä taakseen jättää…

Eikö tässä olekin jo kylliksi taidetta yhdelle rupeamalle. Myöhemmin jatketaan. Välillä täytyy syödä ja levätä.  Ja kirjoittaakin pitäisi.

Ai niin, tänään onkin Panun päivä ja sain taas kivoja onnitteluja, kiitos niistä! Marjan hilpeä kortti on paras, mutta sitä ei voi tähän kuvata.

11.11.2016